keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2005

30.3.2005 PAPERITONTA VIESTINTÄÄ

Tänään on ollut viestintäpäivä.
Paperiton.

Näyttelyn esittely:
Esittelin näyttelyni 17 vierailijalle Laajavuoren Rotaryistä. Välitin heille näyttelyn viestit puhumalla teosteni teemat auki. Osasta syntyi vuorovaikutusta, viestintää taiteilijan ja katsojan, kuuntelijan, kokijan välille. Tuntuu, että kuvallinen ja kerrottu viesti olivat yhtä tärkeitä.

Tekstiviesti:
Koska minulla ei ole kännykkää enkä osaa viestittää sen avulla tekstiä, pyysin Saraa laittamaan puolestani viestin Titalle paperimassasta. Purkki oli illalla odottamassa oven kahvassa kun tulimme kyläreissulta. Viesti oli mennyt perille. Nimitänkö Saran viestintävastaavaksi.

Esittelymateriaali:
Jätin läänille HC:lle Japanin esittelymateriaalit, joista kootaan taiteilijakohtainen paketti Expoon. CD ja kolme taiteilijakirjaa, jossa on oikeaa painettua paperia. En tiedä vielä millainen viesti materiaalista syntyy suomalaisesta taiteesta ja tuotannostani. Toivottavasti viesti herättää jokin reaktion paikanpäällä.

Viestintäyritys:
Vierailimme Linko-koulutuksen osallistujien kanssa iltapäivällä Medita Oy:ssä, viestintäpalveluyrityksessä. Tapaaminen oli todella hyvä tilaisuus tutustua ammattilaisen näkökulmaan viestintään liittyvistä toimintamalleista ja viestintätoimiston yritysfilosofiaan. Yhteenvedon mukaan kuvan merkitys viestinnässä on todella kasvamassa. Käyntikortti oli ainoa paperi, joka vaihtoi omistajiaan tilaisuuden aikana.

Kansainvälistä viestintää:
Ilta kului puhuessa englantia ja kuunnellessa italiaa ystävien luona. Lasten viestintä oli eri kielien sekoitusta ja viestit menivät kuitenkin hyvin perille. Lapset ovat paljon kansainvälisempiä kuin me. Tulijaiseksi vein nipun uusia korttejani ja kuvallinen paperiviesti on välitetty.

Taiteilija, joka tekee taidetta paperille, ei tarvinnut paperia tänäänkään muuhun viestintään kuin taideviesteihin. Pitäisikö aloittaa uusi ajanlasku – kauanko kuluu aikaa ennen kuin tarvitsen paperia, muuhun kuin vedoksiin tai kuvaviesteihin?

Art on paper
Minulle on tullut vuoden ajan lehti nimeltä Art on Paper. Vasta sen jälkeen, kun löysin kyseisen lehden, olen ajatellut itseäni taiteilijana, joka tekee taidetta paperille.

Minä teen kuvallisen viestin paperille, mutta tarvitseeko minun enää ihmetellä muuta maailmaa, joka kohta tulee toimeen ilman paperia. Vai tuleeko?

tiistaina, maaliskuuta 29, 2005

29.3.2005 PAPERLESS PAPERWORK

Paperitonta paperityötä.

Olisi kuitenkin pitänyt hyödyntää vuoden pisin päivä, pitkäperjantai, paperitöiden tekemiseen. Vuoden pisimmän päivän etuna on se, että silloin aikaa vain yksinkertaisesti tuntuu riittävän, toisin kuin normaalina, tavallisena työpäivänä.

Tänään pääsiäisen lekottelu sitten tuli todeksi siivotessa paperitonta paperipinoa. Päivän lopuksi tuntuu, ettei ole saanut mitään aikaiseksi, kun näkyvillä ei ole mitään näkyvää. Kaikki tieto kulkee sähköisesti koneesta toiseen. Vastaanottaja kerää pinon paperia tulostimestaan ja näkee paperityöni tuloksen ja tuntee sen konkreettisuuden ja painon.
Minulle jää vain tyhjä olo.

- Aamulla avasin netin ja pääsin katsomaan Päivin tekemää uutta päivitystä Portfoliosta sivuillani. Tuntui kivalta huomata, että ajatukseni uudesta sivujen rakenteesta toimii ja että sitä kannattaa kehittää. On upeaa kun voi arkistoida työtään niinkin monikäyttöiseen paikkaan kuin nettiin. Työhuoneelta lähtiessä ei enää tarvitse ottaa paperinpaperia mukaan. Worldwideweb on arkistoni ja sitä voi muokata ja muokata, eikä siihen kulu paperia.
- Tänään olen tarkastanut runokirjan tekstit ja miettinyt sopivatko ne ja kansikuvani yhteen. Tekijänoikeuksiin liittyviä tilanteita on yhä useammin.
- Vastailin Luston näyttelykutsuun ja pyysin tarkempia teostoiveista.
- Tampereella ammattiopiston opiskelija tiedusteli kuvankäyttölupaa taittotyöharjoitukseensa. Kannatan kaikkea mikä liittyy taidekasvatuksen keinoin tehtävää opetusta ja pyysin vielä tarkennuksia tehtävän luonteesta.
- Tein jo eilen Japanin esittelymateriaalin valmiiksi ja tänään Pekka poltti cd:n.
- Muokkasin kuvat oikeankokoiseksi nettiin viimevuoden lopun teoksista ja tiedosto on odottamassa.
- Sain varmistuksen Oriveden opiston kirjansidontakurssista kesällä ja välitin sen eteenpäin.
-Tein inventaarion Studio Mezzon ja Tuusulan Taidemuseon näyttelyä varten ja valitsin lisäkappaleet kehystettäväksi.

Luettelo voisi jatkua vielä pari pykälää eteenpäin. Kaikki on ollut paperitonta. Käytössäni minulla on ollut vain A3 muistilappu, johon olen kirjannut koko viikon työt ja en voi kuvitella nautinnollisempaa hetkeä, kun saan yliviivata jonkin asian, pois näkyvistä, pois mielestä.

Toivon, että minulla on jokin päivä aikaa opetella ohjelma, jolla saan liitettyä kuvia päiväkirjaan.
Paperitonta viestintää.

Minulta kysyttiin, miten me aiomme dokumentoida blogiprojektin.
Paperiton päiväkirja.

lauantaina, maaliskuuta 26, 2005

26.3.2005 KESÄAIKA


Alkoi nukuttamaan niin paljon 23.30, että siirsin meidän kaikki 8 kelloa kesäaikaan jo ennen puoltayötä. Huijaan itseäni ja sisäistä kelloani ja aamulla nähdään kuinka hyvin huijaus onnistui.

Hyvää yötä!



ps. alla oleva aika on toisen aikavyöhykkeen aikaa ei Suomen.

torstaina, maaliskuuta 24, 2005

24.3.2004 KEIJUKAISPÖLYÄ

Sain taas tänään lukea eräänlaisen romantisoidun kuvitelman taiteilijan työstä, joka antaa yhden uuden lisäyksen taivaanrannan maalareiden kategoriaan. En tiedä tulisiko minun antaa mielikuvan vain olla ja antaa sen jatkaa elämäänsä. Voisin muistella myöhemmin hauskaa päivää, jolloin minä, Sara ja Jenni saimme kuplivan naurun aikaiseksi kun yritimme kuvitella mitä työhuoneella oikeasti lakaistaan.

”On helppo kuvitella, miten nämä graafikot aina työhuoneelta poistuessaan lakaisevat keijukaispölyt lattialta ja ripustavat siivet naulaan” kirjoittaa Anne Rouhiainen Liili Mötusten näyttelyarviossaan Hanna Variksesta ja Kirsi Neuvosesta.

Olen aina kokenut ammattini romantisoimisen vieraana, enkä ole kokenut sen tuovan mitään lisäarvoa mukanaan. Päinvastoin, minulle hyvin konkreettiselle käsin tekevälle ja ratkaisukeskeiselle ihmiselle, työnkuvan realistisuus on ollut itselle tärkeää. Jos taiteen tekemisessä yrittää pitää romanttista taiteilijakuvaa ponnekkaasti yllä, joutuu jossain vaiheessa hakkaamaan päätään seinään, kun todellisuus ja työnkuva ei välttämättä pidäkään paikkaansa, niin kuin vielä koulussa luuli. On aivan eri asia käyttää mielikuvitustaan työvälineenä, kun käyttää sitä runkona koko ammatinhallintaan.

Olen elämäni aikana tehnyt vain yhden keijun, mutta siivekkäitä hahmoja lukemattomia.
Tämä keiju syntyi, kun lehdessä oli uutinen, että Suomessa oli tavattu monen vuosikymmenen jälkeen ensimmäinen sinisiipi perhonen. Sarjassa ”Eläin ihmisiä” 2004 on kuvattu ihmisiä, joilla on lainassa jotain eläimeltä. Siellä on myös Nestlelle myyty Pingviini viettämässä viimeistä jäätelökesää.

Jäätelökesää ja perhosia odotellessa täytyy käyttää paljon mielikuvitusta, se vahvistaa.

Taidegraafikon työhuoneen vahvistetut pölylajit ovat kupari-, alumiini- tai muu metallipöly, liitujauhopöly, paperipöly ja villahuopapöly, sitten tietysti tavallinen pöly ja hölynpöly.

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2005

23.3.2005 MINKÄ KOKOINEN ON ELÄMÄ?

Millaisilla yksiköillä minä mittaan elämääni.
Jaanko sen vuosiin (1960 -1976 -1980 -1984 -1990 jne.),
vai ajanjaksoihin lapsuus, nuoruus, etsikkoaika, opiskeluaika, vakiintuminen jne.
Ehkä olenkin taiteilijan esteradalla kiertämässä aikaspiraalia, etsimässä spiraalin päätä, joko alku- tai loppupäätä, sillä ei varmaakaan ole paljoa väliä kumpi sieltä lopulta löytyy. Onko aikaspiraali elämän mittaamisessa samankaltainen matka kuin sateenkaaren seuraaminen sen juurelle, matka ilman oikeaa, lopullista määränpäätä.

Elämä tuntuu sopivan kokoiselta, jos se kokonaisuudessaan tuntuu hyvältä sen hetkisessä elämäntilanteessa. Sopivan kokoinen ei tunnu liian isolta, ei liian pieneltä, elämä tuntuu kuin omalta iholta, se ei kiristä eikä roiku. Elämä voisi olla parhaimmillaan sen kokoinen, että sen ääriviivat tunnistaa itsessään vaivattomasti. Oikeasti elämässä on raskausarpia tai muita arpia ja repeämiä. Iho on vain pinnalta ehjä, mutta ei sileä.

Tämän päivän ääriviivat:
Jälleen puhelinpäivä, oli Japanin uutisia ja messujen suunnittelua sekä Lontoon taidemessujen kuulumisia. Päivään mahtui myös taidekasvatuksen kohtaamista; Voionmaan koulun oppilaat käyvät ensi viikolla tutustumassa Sanataidetta ja aikakäsityksiä näyttelyyni omalla ajallaan ja tekevät opettajan ennakkoon antamat tehtävät aikakäsitteiden pohjalta.
Sovimme tänään että, Päivi laittaa näyttelystä taidekasvatus/portfoliopaketin verkkosivuilleni viikonlopun aikana ja opettajat voivat käyttää sitä opetuksen tai näyttelyyn tutustumisen yhteydessä.
Olen niin innoissani taiteilijakirjanäyttelystä, että soitin jo Huovin Hannelelle. Paapatin siitä myös Päiville puhelimessa ja haaveilimme yhdessä taiteilijakirjakurssista Jyväskylään. Taikissa ja Turun piirustuskoulussa kuulemma järjestetään jo tänä vuonna kursseja ja Tampereen AMK:ssa on ollut aikaisemmin täydennyskoulutuksen puolella.
Amerikassa taiteilijakirjojen tekeminen on yhtenä oppiaineena taidekoulutuksessa. ja monilla on oma kustantamomerkki, kun he valmistuvat koulusta. Siellä on myös jokunen pelkästään taiteilijakirjoihin erikoistunut galleria.
Suomessa taiteilijakirjoja kerää ja esittelee Rikhardinkadun kirjasto.
Taiteilijoiden nettiblogi/ verkkopäiväkirja on myös taiteilijakirja ja joku kysyi jo miten se dokumentoidaan.

Tuleekohan kirjoistani pinnalta ehjiä ja sileitä, mutta sisältä rosoisia ja arpisia, vai toisin päin. Mikä on tarinaa ja mikä on sen kuori, mikä on elämää ja mikä on sen kuori.
Minkä kokoisen kirjan teen ja montako sivua se sisältää.
Mielikuva harjoittelua tulevaisuudesta, mieluisia kuvia.

tiistaina, maaliskuuta 22, 2005

22.3.2005 JULKISTA OPETUSTA

Aikakäsitteen hahmottaminen numeroilla ja ajankulun laskeminen taskulaskimella on osoittautunut minulle, visualiselle ihmiselle, mahdottomaksi. Näyttelynavajaistapahtuman oikea ajankäyttötulos on Kapan blogisivulla ja viestien mukaan sama matemaattinen ongelma on askarruttanut muitakin. Onneksi en ole ottanut suoraa kommentointi mahdollisuutta, sillä olisin varmaan saanut todella julkista matematiikan etäopetusta useasta eri lähteestä.
Kapan laskemana tulos näyttää lohdullisemmalta ja sekunnit ovat valokuvaajilla ammatin puolesta paremmin valotusaikojen hallinnan vuoksi selkärangassa, meillä graafikoilla kun laatat lilluu hapossa myrkyttömilläkin tekniikoilla tehtynä vähintään minuutteja ja ajankäytön laskeminen on minulla ehkä suurpiirteisempää senkin suhteen, tai voihan sitä aina selitellä. Kiitos oikeasta ajasta!

Taidegraafikon työ on erilaisten kemiallisten aineiden kanssa työskentelemistä ja useisiin työvaiheisiin liittyy oleellisesti ajan mittaaminen, sillä usein lopputulokseen yksi eniten vaikuttavista tekijöistä on aika.
Teoksesta tulee sitä tummempi mitä pitempään laatta on hapossa ja sitä vaaleampi, jos käytetty syövytysaika on lyhyt. Näin teoksen syövyttämiseen käytetty aika määrittelee teoksen tunnelman, keveyden tai raskauden.
Erilaisten sävyjen aikaan saamiseksi laatta on hapossa useita eripituisia ajanjaksoja ja jokaisessa työvaiheessa taiteilijalla on ”hyppytunteja”, odottamisaikoja, kun odotetaan, että tietty kemiallinen tapahtuma tekee osittain hallitun ja osittain hallitsemattoman jäljen laatalle.
Teoksella on vedostuksen jälkeen myös kuivumisaika, vähintään kaksi tai kolme vuorokautta, jotta väri kuivuu paperille ja kostutettu paperi suoraksi pingotuksessa.
Teoksen syntymäaikaa taas hyvin usein vaikea määritellä, sillä se voi tapahtua niin vaivihkaan, että jälkeenpäin idean tai aavistuksen syntymätapahtumasta ei muista oikein mitään. Jokin tunnelma tai ajatus vain putkahtaa jostain hapuilu sitä kohti alkaa.

Taiteilijan työ on hyvin usein omassa päässä, mutta se miten vapaa on kulkemaan omien mielikuvien ja ajatusten labyrintissä, riippuu useimmiten siitä millainen esterata taiteilijalla on arkipäivässä.
Työhuoneella taiteilijan esterata on täynnä pieniä toistuvia rutiineja; laattojen leikkaamista, viilausta, pohjustusta, värin levittämistä ja pois pyyhkimistä, viivojen hahmottamista, kaikki yhtä käden kaaren liikettä, jota ohjaa ajatukset.
Arkipäivän esterata on täynnä pieniä toistuvia rutiineja; kaupassa käymistä, ruuan laittoa, astiapesukoneen täyttämistä, siivoamista ja pyykin käsittelyä.

Taiteilijan työ on eräänlaista luovuuden esteradalla pomppimista, jossa on erilaisia vaihtoehtoja valittavana ja taiteilijan on päätettävä mitä kulloinkin valitsee. Luovan prosessin aikana taiteilija tekee, usein huomaamattaan, pieniä päätöksiä, valintoja eri toteuttamisvaihtoehdoista toinen toisensa perään.
- Kaikki vaikuttaa kaikkeen – tehdyistä päätöksistä syntyy kokonaisuus – lopputulos, jossa päätökset ovat, joko sopusoinnussa toistensa kanssa tai sitten eivät. Työ menee joko seinälle, roskikseen tai jää kypsyttelyyn tarkempaa analyysiä varten, saattohoitoon tai uutta syntymistä odottamaan.

Taiteilijan työ on hyvin pitkälle kokonaisuuksien hallitsemista – pienempien tai isompien kokonaisuuksien. Kokonaisuuksien hallinta on myös ajan hallintaa; täytyy sisäistää prosessiin tarvittava aika, ensin luovuuden esteradalla kiertämiseen tarvittava aika ja sitten rutiinien esteradalla soutamiseen tarvittava aika.

Päivän virallinen ohjelma:
Puheluita kasamäärin ja aivojen laittamista järjestykseen sekä sähköpostivastauksia.
Lönnströmin taidemuseo Raumalla on järjestämässä kesäksi 2006 taiteilijakirjanäyttelyn ja kopion Karen Kuncin kuratoiman taiteilijakirjanäyttelykatalogista 31 amerikkalaisen tiedot taidemuseolle ja laitoin pinon postiin.
Olin esittelemässä Beckerissä näyttelyn Jyväskylän syntymäpäivälahjana yleisölle. Moni oli tullut paikalle ja saimme keskustelua aikaiseksi aikakäsitteistä. Vuosisata - Pitkä historia herättää ehdottomasti eniten pohdintaa.
Kävin vielä 18.30 Hopan gallerian ovella yrityksenä päästä katsomaan Verynais-näyttelyä, mutta ovet olivat kiinni ja tajusin vasta myöhemmin, että minulla on viikonpäivät sekaisin, sillä olen ollut koko viikon yhden päivän edellä aikaani.

maanantaina, maaliskuuta 21, 2005

21.3.2005 KEVÄTPÄIVÄNTASAUS

Eilen oli kevätpäiväntasaus, mutta kelloja siirretään kesää kohti vasta ensi viikonloppuna.
Aika käsitteissä vuodenajat ovat hyvin oleellisia ja tänään kevät tuntuu konkreettiselta.

Kalenterin mukaan päivä ja yö olivat yhtä pitkiä jo 18.3.

HS 21.3.2005 mukaan syy siihen miksi kevät koittaa joskus aikaisemmin kuin toisinaan on seuraava:

”Lyhyesti sanottuna ero johtuu kahdesta seikasta: valon taipumisesta ilmakehässä, mikä nostaa auringon kuvaa, ja siitä että nousut ja laskut lasketaan auringon yläreunan eikä keskipisteen mukaan. Kumpikin seikka antaa päivälle pituutta muutamia minuutteja extraa, ja siksi yö ja päivä ovat yhtä pitkät jo pari päivää ennen kevättasauspäivää ja syksyllä vasta pari päivää syyspäiväntasauksen jälkeen.”

Dosentti Heikki Oja, Helsingin yliopiston tähtitieteen laitokselta.

Taiteilijan huomio kiinnittyy ilmaisuun ”nostaa auringon kuvaa” ja tietoon, että päivän pituus mitataan auringon yläreunasta eikä keskipisteestä.

Päivän virallinen ohjelma virallisen vuodenaikatiedotuksen jälkeen:
Näyttelyn avajaisten jälkeen täytyy aina aloittaa uusi elämä ja se onnistuu parhaiten siivoamalla työhuone, kun se on mahdollisimman tyhjä. Ostin käytävään uuden maton ja wc:seen uuden pytynkannen 15-vuottavahnan tilalle, lemmikin sinisen, kevät on tullut työhuoneelle.
Iltapäivällä klo 16 alkaen tuli Linko-koulutusryhmä työhuone vierailulle ja 18.30 siirryimme näyttelyyn Galleria Beckeriin, jossa Tuija esitteli gallerian ja lainaamon toimintaa ja minä esittelin näyttelyn.


sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2005

20.3.2005 TAITEILIJA TIIMALASISSA

Lauantaina 19.3. oli avajaiset, reilun kahden tunnin sosiaalinen labyrintti, josta muistan selvinneeni illalla ulos, mutta suurimmalle osalle vieraista taisin ehtiä sanoa vain hei ja sitten hei, hei! Joskus, kun on vähän rauhallisempi tempoisia tilaisuuksia, sitä kerkiää käydä koko vuodenkin tapahtumat ystävien kanssa läpi, sillä lailla perusteellisesti. Tai joidenkin kanssa useamman vuoden, sillä esimerkiksi Jyväskylässä minulla on ollut avajaiset viimeksi 2001, joten vuosia mahtuu väliin.

Kahdessa tunnissa avajaisvieraita oli noin 200 - 250 ja kun käytettävissä ollut 120 minuuttia jaetaan vaikka 200 vieraalla niin sehän on jutteluaikaa noin 6 sekuntia jokaista näyttelyvierasta kohden. Illan ja nyt aamun aikana muistikuvista vilkkuu silmien eteen kasvoja takautuvasti mieleen ja vähän turhautunut olo seuraa, kun tajuaa, että olisin halunnut jutella enemmän ja kysyä sitä ja sitä vielä joltain.

Äitini ehdin sentään esittelemään Uuranmäen Sepolle ja hänen perheelleen, sillä äiti ei ollut vielä koskaan tavannut serkkunsa poikaa, mutta muutoin looginen käyttäytyminen oli mahdotonta. Muistin myös viedä Petäjäniemen Jussin keittiöön, johon hänelle oli varattu jääkaappiin mustikkasoppatarjoilu, sillä Jussi lupasi tulla avajaisiin vain jos hänelle on mustikkasoppaa, sillä hän arveli tulevansa sinne suoraan ladulta. Toivottavasti yksilöllisen palvelun periaate ei leviä nyt tämän esimerkin kautta niin, että seuraavissa avajaisissa on ennakkotilauksia.

Taiteilijoista Harald ja Anne kävivät ennen avajaisia ja Reivin Matti avajaisten jälkeen, sillä tavallisesta ajasta poikkeava ajankohta oli sekoittanut muistia. Avajaisajan vaihdosta tuli paljon positiivista palautetta. Monien mielestä oli hyvä, että aika oli kiireisen perjantai-illan sijasta leppoisana lauantai-iltapäivänä. Aijasta ihmisillä on tietysti hyvin henkilökohtainen näkemys ja kaikille lauantai ei välttämättä ole olleenkaan leppoisa.

Näyttelyvierailta sain lahjaksi kauniita kukkia, pääsiäisruohoa ja lauantaipäivän karkkiannoksen, aamulla leivottua leipää ja juuri leivottua pullaa, sekä pääsiäismunia ja viestejä sekä blogitaiteilijoiden onnittelut sähköisesti. Kiitos kaikille!

Blomqvistin Tuomo, joka teki upean kahden päivän ripustusurakan näyttelyn kanssa sillä hän latojan koulutuksen saaneena latoi kirjaimet seinälle ja pääsi samalla tutustumaan minun lukihäiriööni. Kalenteri-kuukaudet teoksen kohdalla huomasin, että joulukuussa oli J väärinpäin (siellä on myös O ja U väärinpäin, siis peilikuvina sekä esitteessä munkki sana on kirjoitettu mukki). Tuomo kirjoittanut onnittelukorttiin Onnea Kirsi nyätetllesei ja minä ymmärrän sen oikein hyvin, sillä sanassa tarvitse olla vain ensimmäinen ja viimeinen kirjain oikein, jotta sen voi lukea.

Palautetta teoksista ehdin saamaan loppujenlopuksi aika vähän, mutta päällimmäiseksi tunnelmaksi jäi, että vaikka teokset olivat todellinen yllätys useimmille vieraille uusien materiaalien ja tekotavan ja teosten suuren koon vuoksi, että sisältö koettiin puhuttelevaksi ja osittain omakohtaiseksi, kuten olin toivonutkin. Tyrmistys uudistumisesta vaihtui pääsääntöisesti omakohtaiseksi oivallukseksi ja silloin itsestä tekijänä tuntuu todella hyvältä, kun oma prosessi synnyttää uusia prosesseja, mahdollisesti jatkossa
omakohtaista ajan ja aikakäsitteiden tutkimista.

Minulla oli koko päivän suhteellisen freesi ja uudistunut olo, sillä Päivi oli saanut uuden etusivun valmiksi ja kohta viisi vuotta vanha look joutaa nyt historiaan.
Uusi etusivu löytyy www.kirsineuvonen.net .

Lopuksi Ollikaisen Tuula istui Vuosisata - Pitkä historia teoksen edessä pohtimassa ja kaivelemassa muististaan, että mitä merkittävää tapahtui 1905 ja opettaja Ilpo valisti meitä, että Suomen naiset saivat silloin äänioikeuden. Naisten äänioikeutta käsittelevää kirjallisuutta löytyy seuraavasta osoitteesta
http://www.eduskunta.fi/kirjasto/Home/Kilpailu/bibliogr.htm.

Avajaisten jälkeen minä ja kahdeksan ystävääni vietimme vuosittaista naisten iltaa Ravintola Blomstedtissa ja voin todeta, että äänioikeus on tehnyt meille kaikille hyvää. Eläköön sata vuotta ÄÄNTÄ!

perjantaina, maaliskuuta 18, 2005

18.3.2005 NÄYTTELYN RIPUSTUS

Keskiviikkona 16.3 aloitimme ripustuksen Saran kanssa Beckerissä viemällä teokset galleriaan ja mallailemalla niitä paikoilleen. Purimme Joakim Sederholmin näyttelyn Tuijan ja Saran kanssa keskiviikko-illalla odottelemaan seuraavan päivän noutoa.

Joakim pääsi hakemaan näyttelynsä 17.3 torstaina ja hän joutui ajamaan Suomen pahimman liikenneonnettomuuspäivän aikana Etelä-Suomesta Keski-Suomeen hurjassa kelissä.

Tuomo tuli pyynnöstäni ripustamaan seinään ja kattoon ruuvattavat suurikokoiset teokset Vuorokauden ja Kuukakausi-kalenterin ja Aika kultaa muistot ja Sara naulaisi parina päivänä Vuosisataa neljälläsadalla naulalla seinään. Yhteistyö sujui tiimillä todella hyvin ja hauskinta oli että Vuorokausi teoksen ripustamiseen meni todella vuorokausi ympäri. Keksiyön kohdalla illalla ennen yhtätoista aivomassa hyytyi sen verran että päätimme jättää aamuyön korjaamisen seuraavaan eli tähän aamuun.

Lehdistö oli kahdelta ja sitä ennen kävin vielä hakemassa julisteet ja näyttelyyn taidekasvatus monisteniput kopiolaitokselta ja kävin hakemassa lankaa ja neulan ja rautasahan työhuoneelta ja kierretankoa rautakaupasta.

Näyttelyssä on kahdeksan teosta, joista viiden paikka meni vielä uusiksi lehdistö tilaisuuden aikana, mutta kiirettä ei kuitenkaan tullut. Tila oli valoja vaille valmis viiden maissa ja näyttelyluettelo on yhtä hintaa vaille valmis. Huomenna siivous ja silotus ja avajaistarjoilujen hankkiminen ja sitten vieraat sisään.

Kävin illalla vielä yhdeksän maissa kauppareissun yhteydessä peittämässä kaksi ikkunaa Kalenteriteoksen takana silkkipaperilla, jotta valo tulisi teoksen takaa pehmeämmin kaikkina vuorokauden aikoina.

Avajaistarjoiluna on sanataideteemaan sopivat Ässä-pikkuleivät äidin leipomana ja Salmiakki- ja Hedelmä-aakkosia sekä aikateemaan liittyvät After Eight suklaat sekä valkoviiniä.

keskiviikkona, maaliskuuta 16, 2005

16.3.2005 JÄLKIJUNASSA


Tein tänään kaiken minkä eilen lupasin ja illan käytin Epätäydellisen matkapäiväkirjan kokoamisen manuaalimuistiinpanojen pohjalta.

Päiväkirja löytyy 10.3.2005 kohdalta ja se ei ole kummoinen, mutta vaikka se ei ole kultainen muisto, niin omistan tälle todellisuudelle kuitenkin pienen tilan virtuaalimaalimassa, jotta joskus myöhemmin muistaisin. Minä tein matkasta muiston. Matkamuiston.

15.3.2005 VAUHDINOTTOA PAIKALLAAN ISTUEN

Tänään oli sellainen vauhdinottopäivä. Päivä koostui pääasiassa erilaisista yhteydenotoista ja keskeneräisten asioiden hoidosta ja eilisen tavoin myös lomanaikana tulleisiin yhteydenottoihin vastaamisiin. Niitä jäi vielä huomisellekin jokunen.

Aamu alkoi väkisin heräämisellä, sillä sisäinen kello näyttää vielä aamu kahdeksalta yö kolmea neljää, joten repimistä on lämpöisten peittojen alta kylmään talviaamuun. Aurinko paistaa ihanasti eikä sitä jaksa kauaa surra menetettyjen unien kohtaloa.

Aamun ensimmäinen tapaaminen oli Linko-koulutuksen talouspuolen opettajan Jari Töllin kanssa. Linko-koulutukseen kuuluu osana jonkin erityisalan asiantuntijan konsultaatio ja koulutuksen alkuvaiheessa ajattelin hyödyntää juristin palveluita ja käydä hänen kanssaan läpi sopimusjuridisia asioita ja tarkistuttaa joitain käytänteitä, joihin olen törmännyt esimerkiksi tekijänoikeus- ja käyttölupa asioissa, sekä näyttelysopimuksissa. Käytännön kiireiset tilanteet ovat kuitenkin tuoneet esiin minulle tarpeen opetella oman kirjanpidon tekemisen A:sta Ö:hön. Olen teettänyt kirjanpidon aina ulkopuolisella ja aion vastakin, mutta se ei vie pois sitä asiaa etteikö minun tarvitsisi ymmärtää kokonaisuutta vieläkin paremmin ja nyt alv:n tultua on muutoksia tullut sen verran galleriayhteistyöhön, että päätin käyttää koulutuksen tarjoamaa asiantuntijapalvelua taloudenhallinnan osa-alueelle.

Nyt koko taiteilijan ammattini on viipaloitu pieniksi siivuksi ja alan opettelemaan siivun kerrallaan, jotta minun ei tarvitsisi luulla, että tulisi hallita koko kakku kerrallaan. Ensi kerralla viipalointi jatkuu vielä pienempiin osiin, sellaisiin suupalankokoisiin.

Keskustelin myös koulutuksen järjestäjän kanssa yhteenvedosta, joka minun täytyisi tehdä Jarin konsultoinnin tuloksista jatkosuunnittelua ja seurantaa varten. Harmittelin, kun en päässyt yhdelle luennolle matkan vuoksi ja tiedustelin voinko korvata sitä myöhemmin. Projekti jatkuu vuodelle 2006 saakka, mutta sisällöt ja tarjottavat paketit voivat olla ensi vuonna erilaiset, joten ei vielä tiedä.

Partasen Jukka kävi hakemassa polymeerilaatan Grafiikkakeskuksen pikavisiitillä olevalle venäläiselle taiteilijavieraalle kokeiluja varten. Kävimme läpi nopean tilannekatsauksen suunnitelmista Gallerioiden ja Pajan muutosta Lutakon Leipomorakennukseen, sillä en tiennyt onko jotain uutta tapahtunut poissa ollessani. Ei ollut tapahtunut ja asiat ovat edelleen selvitettävänä.

Sovin Rotary-ryhmälle näyttely- ja taiteilijaesittelyn 30.3. Galleria Beckeriin ja Saskiat varmistivat, että pitävät ensi sunnuntaina näyttelytilassa myyntipöydän aiemman suunnitelman mukaisesti. Lähteenpeilistä Castrenin Kirsti soitti ja ilmoitti laittaneensa sähköpostitiedotteen näyttelyni yhteyteen tulevasta kirjallisuus- ja runotilaisuudesta. Teemana on Aika ja nainen. Välitän tietoa myös eteenpäin sähköpostitse.

Juutuin sähköpostille lasittunein katsein iltapäiväksi ja sain siivottua roskapostit ja vastattua melkein kaikille, jotka siellä minua kaipasivat. Jensenin Anita oli ottanut yhteyttä matkan aikana hänelle aikaisemmin lähettämäni Pekan suunnitteleman exel-lähetyslistapohjan vuoksi. Kaipasin sosiaalista taukoa ja soitin Anitalle. Juttelimme pitkän tovin ammattiasioista ja sovimme tapaamisen huhtikuulle Mezzon näyttelyn yhteyteen ideoiden jatkosuunnittelua varten. Oli mukava puhua ja peilata omia ammattiasioita puolin ja toisin ja tällistä voisi olla useamminkin. Puhelinpäiviä.

Illalla sitten aloitin asettelemaan asemointikalvoja ripustusta varten Vuorokausi-teokselle ja huomenna on saman asian jatkoa sekä kultaan M-kirjaimen muisto sanaan porauksessa rikkimenneen tilalle. Ripustus alkaa jo huomen illalla.

Loppuillasta sain valmiiksi näyttelyvierailleni ja taidekasvatusryhmille tarkoitetun Ajan käsitekartan, jossa käyn läpi teosteni teemoja ja niiden taustoja. Pekka poltti sen ja eilen tehdyn näyttelyjulisteen CD: lle ja huomenna kiikutan ne tulostettavaksi. Näyttelykutsut ovat lähteneet kaikille alueiden kouluille ja toivon, että jotkut koululuokat saavat näyttelyvierailun mahtumaan koulupäiväänsä.

Huomiselle jää vielä paljon juoksemista, työt kehystämöstä ja naulat rautakaupasta. Niitä tarvitaankin muutama kilo, sillä Vuosisata - Pitkä historia teokseen tarvitaan niitä 400 kpl.

sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2005

13.3.2005 UUTTA LUOVAA TALOUTTA



Luettuani osan Anun meille loman aikana keräämistä viikonloppu Hesareista mielenkiintoisten ja absudien juttujen pinoon kertyi kuusi kappaletta artikkeleita, joissa käsiteltiin joko luovaa taloutta, taloutta luovasti tai talouselämän ajanlaskua.
Minulla on myös valtavasti mielessä käsittelemättömiä asioita tasa-arvosta ja naistenpäivästä, kun jäin sen vietosta syrjään matkan vuoksi. Naistenpäivää ja tasa-arvoa on hieman vaikea juhlistaa tai tuoda esiin korostetusti, kun perheen sukupuolijakauma on 1:4 ja lisäksi naistenpäivä on poikani syntymäpäivä, ja äitinäkökulma menee tietysti aina edelle naisnäkökulmaa. Joten naistenpäivää juhlin ystävieni kanssa tulevana näyttelynavajaislauantanina, siististi sivussa virallisesta kaavasta ja silloin voi viimeistään jotain jälkijunassa tulla esille.

Luovan talouden kaikkein merkittävin uutinen on tietysti ollut HS 27.2 .2005 uutinen Bonosta, irlantilaisen U2 - yhtyeen keulakuvasta, jota The Los Angeles Times-lehti on esittänyt pääkirjoituksessaan seuraavaksi Maailmanpankin johtajaksi. Tämä Oscar-, Grammy- ja Golden Globe palkontojen voittaja ja Nobel-rauhanpalkintoehdokas, on artikkelin mukaan varsin varteenotettava ehdokas Maailman raha-asioiden pääguruksi, eikä trediaurinkolaisen ja ylettömän rennon tyylin pitäisi antaa hämätä.

Ok, joten taiteilijakin voisi joidenkin mielestä pärjätä raha-asioissa ja peräti hoitaa vielä kaikkien muidenkin raha-asioita.

Seuraavaksi tulee ruhonjuuritason juttu viikonlopun vieraskynästä, johon on kirjoittanut Liisa Peura-Kapanen, Kuluttajatukimuskeskuksen tutkijan näkökulmasta, otsakkeella " Kuluttajalla on vastuu taloudestaan", Hs 6.3.200 , seuraavaa: Ps. Korvaa lukiessa kuluttaja tai ihminen -sana esimerkiksi taiteilija-sanalla.
"Kirjanpito, budjetointi ja suunnitelmallisuus ovat olleet vuosikymmenien ajan niksikirjojen ja talousoppaiden suosituksia kuluttajien talouden hallitsemiseksi."
"Halu seurata oma talouttaan esimerkiksi kirjanpidolla näyttää olevan ihmisille luonne-ja asennoitumiskysymys. Se on joillekin luontevaa ja tärkeää, toisille vaivalloista ja ainakin henkisesti raskasta."
"Ihmiset haluavat päästä monessa asiassa, niin myös raha-asioissaan, mahdollisimman helpolla, vaikka kirjanpito ainakin silloin tällöin olisi hyödyllistä kenelle tahansa."
"Talouden hallinta vaatii kuluttajien mukaan ennen kaikkea vastuunottoa, tervettä järkeä ja itsekuria."

Eilen pääsin sanomasta, että haluaisin päästä helpommalla talouasioiden hoidossa ja olen siksi koulutuksessa. Voin huvikseni vaihtaa sanojen kuluttaja ja ihmiset tilalle sanan taiteilijan, ja valmis talousneuvonta paketti taidekouluihin olisi siinä. Näin päästäsiin jatkossa kaikki vähän helpommalla.

Seuraavaksi silmään on tarttunut sarjassa Hyvä homma, esittely business controllerista, joka on taloushallinnon ammattilainen. Hyvän controllerin tuntomerkit ovat tarkkuus, täsmällisyys ja ajanhallintakyky. Wau, nyt minä löysin ensimmäisen ammatin, jossa ajanhallintakyky on nostettu esille. Jarkko Sistosen mukaan työ on levinnyt vähän siviilielämän puolelle ja omat raha-asiat pysyvät aika hyvin kontrollissa. Työ koostuu pitkälti rutiineista, jotka noudattavat talouselämän omaa ajanlaskua- kvartaaleja eli vuosineljänneksiä. HS 27.2.2005

Näin vihdoin löytyi näyttelyni aikateemaan myös taloudellinen näkökulma, muutoinkin kun pelkästään ajansäästämisen kautta. Uskoisi, että taiteilijan ammattikuvaan liittyy myös hyvä ajanhallintakyky eli jos meille olisi jossain työpaikkoja auki, niin siellä voisi olla yhtenä ammattivaatimuksena hyvä tai erinomainen ajanhallintakyky suotavaa.

Seuraavaksi tuli esiin luovan talouselämän esteettinen puoli. Suomen Pankin rahamuseossa on esillä Euroseteleiden luonnoksista koottu näyttely. Oikeasti rahan tekeminen on niin luovaa, että sitä varten tehdään ensin luonnoksia ja sitten ne vielä museoidaan kulttuuriseksi pääomaksi, jotta me sitten joskus kymmenien ja satojen vuosien kuluttua muistetaan, mistä se pääoma koostuu. Setelikilpailuun sai osallistua teemoilla, jotka liittyivät Euroopan aikakausiin ja tyylisuunnat olivat moderni tai abstrakti. Aikakaudet määriteltiin esimerkiksi niin, että 50 euron setelissä aikakautena oli renesanssi. HS 26.2.2005

Aika ja aikakaudet ovat läsnä siis myös jokapäiväisessä rahanvaihdossa ja kaupankäynnissä, samoin kuin luovan talouden todelliset taiteilijat, setelisuunnittelijat.

Luovan talouden kannattavin yritys esitellään maaliskuun Kuukausiliitteessä ja se on
Tove Janssonin Muumihahmojen lisenssimyyntiin keskittynyt Moomin Characters, jonka taiteellisen johtajan Sophia Jansson toimii. Talouselämä lehden mukaan Moomin Characters oli viime vuonna Suomen kannattavin yritys. Liikevaihto oli kaksi miljoonaa euroa ja siitä jäi voittoa puolitoista miljoonaa. Yhtiöllä on hyvin vähän menoja, ei juurikaan velkaa ja tuloja tulee yhä enemmän. Yritys on perheyritys, jossa on omistajina Toven kahden veljen lapset.
Seuraavaksi tekstistä paljastuu uskomaton yhtäläisyys edelliseen esteettiseen luovaan talousuutiseen, sillä Kuukausiliitten mukaan Tove Janssonin isä kuvanveistäjä Viktor Jansson kävi töissä, sillä olihan jonkun pidettävä taiteilijaperhe leivässä. Viktorin työ oli pitkään toimia piirtäjänä Suomen Pankin setelipainossa. Siis taiteilijoiden on mahdollista ihan konkreettisesti tehdä rahaa myös elinaikanaan.

Seuraavaksi jutussa esitetään, että Muumit ovat nykyisin koko kansan omaisuutta eli ne ovat nyt sitten siirtyneet sinne kansallisen pääoman ja kulttuuriperinnön ja -muistin puolelle.
Lopuksi todetaan, että Tove kerkesi ennen kuolemaansa, isänsä tavoin myös nautimaan taloudellisesta menestyksestä.

Aikalailla lopuksi lyhyesti asiasta jota minun täytyy todennäköisesti palata myöhemmin ajattelemaan muistakin näkökulmista (tasa-arvo,seksi, taide ja kulttuuri), mutta nyt mainitsen vain ohimennen kirja-arvostelun 27.2.2005 , jossa käsitettään Tor Norretrandersin kirjaa: Homo generosus. Seksiä, taidetta ja bisnestä ,Art House
Kirjassa käsitellään Charles Darwinin toista pääteosta, The Descent of Man (1871) Ihmisen polveutuminen ja sadaksi vuodeksi teoksen nimestä oli unohtunut teosnimen jatko and Selection in Relation of Sex - ja sukupuolivalinta.

Arvostelussa ei käsitellä sen enempää bisneksen ja talouden puolta, vaan enemmänkin sukupuoli-, taide ja kulttuurinäkökulmaa, mutta sen verran siinä on asiaa tiivistettynä, että voi päätellä, ettei kulttuuria välttämättä tehdä ensisijaisesti taloudellisista syistä, vaan että tärkein motiivi kulttuurin tuottamiseen tai siitä nauttimiseen on pariutumisvietin toteuttaminen. Norretranders kyllä myöntää, että taiteentekijä ei välttämättä ajattele sen aikana pariutumista, vaan että kulttuuritoiminta on taitelijoille itsestään selvyys.
Kuitenkin Norretrandersin mukaan esimerkiksi Beatlesit jakoivat kiertueillaan öisin 6-8 tyttöä keskenään ja näin ollen kulttuuriin panostettu "valtava vaivannäkö toi heille valtavasti neitoja" ja he saivat totetutettua pariutumisviettiään.

Lopuksi yksi luovan talouden ilmiö, jonka on osoitautunut hyvinkin kyseenalaiseksi tavaksi tavaksi hankkia taidetta. Tämän ilmiön seurauksena omassa tilinpäätöksessäni tulee olemaan miinus sen seurauksena, että joku luovasti omaa talouttaan hallinnoiva yksilö päätti varastaa teokseni "Eevan katainen nainen vuodelta" 1997 helsinkiläisen gallerian myyntitilikokoelmasta.
Harkitsenkin lisääväni nettisivuilleni info osuuteen osaston jossa tiedotetaan asiasta.
Tämä on toinen kerta kun joudun samanlaisen luovan talouden harjoittajan kohteeksi. Teos on numeroitu, ja siksi helppo todeta varastetuksi, kun se alkaa markkinoilla seilata. Asian käsittely on tällä hetkellä vielä kesken.

Nelisen vuotta sitten eräs paikallinen luovan talouden harjoittaja kaupitteli ravintoloissa ja muissa julkisissa tiloissa kehystettyjä postikorttejani grafiikkana, mutta näin pienessä kaupungissa ei sellaista luovaa taloutta oikeastaan voi harjoittaa niin, ettei siitä jää kiinni. Koomisinta asiassa oli poliisitutkinnan kannalta se, etten voinut itse toimia haastajana, sillä tutkinnan näkökulmasta se en ollut minä, jota huijattiin vaan ne olivat ne asiakkaat, jota olivat kehystetyn kortin hyvässä uskossa ostaneet. Luovan talouden negatiivisten seurausten hoitaminen voi olla monimutkaista ja yllättävääkin.

Luova talous voi jo kahden viikon ajanjaksolla olla yllättävän monipuolista ja rikasta toimintaa. Elämmekö me luovalla alalla vieläkin nopeammassa tempossa kuin business controllerit, jolla on sentään seurantaaika muutoksille ja osavuosikatsauksille neljännesvuosi.
Veroilmoitusten jättöpäivä on ovella, sillä se on meillä ammatinharjoittajilla 31.3. Nyt on noin kaksi viikkoa aikaa tulla taloushallinnon ammattilaiseksi. Pystynkö siihen vai siirränkö tavoitteen vuoden päähän. Joka tapuksessa olenhan ollut nyt Linko-koulutuksessa ensimmäistä kertaa eläissäni peräti kahdella veroluennolla, joten kyllä se varmaan siitä lutviutuu jotenkin. Onhan minulla luovuutta rutkasti omasta takaa ja nyt elämme luovan talouden kulta-aikaa, jos asiantuntijoihin ja lehtiin on uskomista.



lauantaina, maaliskuuta 12, 2005

12.3.2005 OMA HUONE JA 4 ÄSSSÄÄ


Eilen, saatuani oman lomablogini kirjoitettua valmiiksi, kävin yli kahden viikon tauon jälkeen katsomassa muiden kuulumisia ja hämmästyin, että taas tietämättämme käsittelemme osittain samoja ajatuksia. Sitten tajusin, että esim. kansakunnan kulttuurisesta pääomastaa ( minä kansakunnan muistista) puhuttiin myös Taiteilija-lehden taiteilijoiden koulutuksen ja työllistymisen tutkimusta käsittelevässä artikkelissa, eli sieltä se oli tarttunut minunkin verkkokalvolleni.

Artikkelin mukaan Taiteen Keskustoimikunnan Paula Karhusen tutkimuksessa käy ilmi, että koulutusvalintoja tekevien nuorten tieto työelämästä on vähäinen ja että koulutusta vastaavan työn löytymistä voi vaikeuttaa myös oman ammattikuvan epäselvyys.

AMMATTIKUVA=AMMATTI-IDENTTITEETTI=EPÄSELVÄ

Yksi ensimmäisiä ajatuksia Taiteilijaseuran blogi-projektissa oli, Jyväskylän Taiteilijaseuran ajankohtaisen historian kirjoittamisen rinnalla, tuoda esiin taiteilijoiden oma näkökulma taiteilijana olemiseen ja työskentelyyn. Jos blogijoukkomme vielä laajenee tästä 10% jäsenmäärästämme, voi jonkilainen läpileikkaus vuoden aikana tulla mahdolliseksi ja oman ammatinkuvan epäselvyyden syistä voi halutessaan päästä jäsennyksen alkuun. Ainakin nyt meitä on jo naisia ja miehiä, eri-ikäisiä ja erillaisella ammatinkuvalla ja koulutus- ja työhistorialla varustettuja taiteilijoita. Ainoa puute on se, että me olemme täällä kaikki samassa läjässä ja työhuoneidenmme sijainti on 10 km säteellä, mutta tässä vaiheessa se on vain sellainen asia, josta voi olla ylpeä. Tulkaa muu Suomi perässä!

On puhdistavaa saada lukea tutkimuksen tuloksia, sillä sen kolmivuotiskauden, jonka olin Valtion kuvataidetoimikunnassa, edellämainittu tutkimuksen aihe oli yksi, joka puhututti jäseniä kaiken aikaa, mutta silloin ei ollut mitään todella konkreettista tietoa mihin tarttua. Vaikka itse jäin 2004 vuoden vaihteessa pois toimikuntatyöstä, on aktiivinen ote asioiden seuraamiseen jäänyt ja tuntuu, että oma työpanos muuttuu nyt vähitellen konkreettiseksi tutkimustiedon kautta ja oma epäselvä ammatinkuvakin voisi hieman selkiintyä.

Olen viimeisen vuoden miettinyt todella tiiviisti omaa taiteilija-identtiteettiäni ja päätynyt siihen, että se on hyvin repaleinen ja epäselvä, huolimatta siitä, että olen toiminut ammatissani jo 21 vuotta koulun jälkeen.

NELJÄ ÄSSSSÄÄ

Olen itse kokenut, että minulla on ollut kolme Satamaa, jossa olen voinut tateilija-identtiteettiäni rakentaa. Ensimmäinen on ollut taidekoulu, se ensimmäinen turvallinen satama. Kouluja minulla on ollut kolme ja kaikki ne tarvitsin rakennusaineekseni. Ensimmäinen oli Savonlinnan Taidelukio ja olenkin sanonut, että olen syntynyt Keuruulla, mutta minut on tehty Savonlinnassa. Sitten oli Oriveden Opisto ja Lahden taidekoulu ja jokaisessa minulla oli oma prosessini matkalla taiteilijuuteen ja tärkeitä ihmisiä siellä matkalla auttamassa minua ymmärtämään omat rajani ja mahdollisuuteni. Minulla on ollut onni olla hyvien, koulutettujen pedagogien opissa, mutta myös poikkeuksellisen hyvillä vuosikerroilla opiskelemassa, sillä koen, että vertaisoppiminen on myös tärkeää oppimisprosessin kannallta ja sen arvon ymmärtää vasta myöhemmin, koulun jälkeen.

Toinen Satama on ollut paikallinen taiteilijaseura, jonka kautta olen löytänyt kanavan ja roolini toimia täällä ammatillisissa asioissa, sillä siihehän seuran toiminta keskittyy. Ammatillinen valtakunnallinen ja paikallinen tiedottaminen välittyy seuran kautta ja yhdessä tekemällä moni ammatinharjoittamiseen liittyvä asia on mahdollistunut.
Vuosien varrella seuran hallituksen ja jäsenistön alullelaittamien hakkeiden, projektien ja näyttelyiden sekä muun toiminnan määrä on noussut ja toiminta käynyt aikalailla aikaa vieväksi. Kulttuuripolitiikan tempoilu ja rahan niukkuus on tehnyt seuran toiminnastakin aika ajoin red alert touhua, jatkuvassa hälyytystilassa olemista.
Oman tilan hallinnointi ja näyttelytoiminnan ja taidelainaamotoiminnan ylläpitäminen on antanut Taiteilijaseuralle kiinnekohdan ja päämäärän vuosien varrella, tänä vuonna itseasiassa 20 vuotta. Taiteilijoilla on toiminnan pyörittämisestä ja oman toimeentolonsa hankkimisesta iso vastuu samoin kuin myös työntekijöiden työllistymisestä.
Useissa taiteilijaseuroissa keskustellaan seurojen ammatillisesta roolista ja jäsenistön roolista ja jopa yksittäisen jäsenen roolista seuran toiminnassa, sillä ammattikuvan muuttuminen ja tutkintojen laajentuminen on tuonut mukanaan myös tämän hetkisen epäselvän ammatinkuvan hahmottamisen vaikeuden seurohin. Tukimuksen mukaan vain 17 % koulutuksen saaneista kuvataiteilijoista katsoi harjoittavansa oman opintoalansa ammattia ja toisaalta taas 14 % teki kokonaan muuta työtä ja 32 % amk tutkinnon suorittaneista oli työttömänä ja toisaalta taiteilijan ammattiin tullaan myös koulutuksen ulkopuolelta. Mitä kautta tahansa taiteilija identtiteettinsä rakentaakin, on taiteilijaseuroilla tärkeä tehtävä identtiteetin muokkaajina, ylläpitäjinä ja kehittäjinä ja identtiteettikeskustelua tulisi käydä aika ajoin, jotta kouluksenkin mukanaan tuoma epäselvä ammattikuva saadaan päivitettyä ja laajennettua tämän hetkiseen tilanteeseen sopivaksi. Siis useamminkin kuin sukupolvenvaihdosten yhteydessä.

Kolmas Satama on Ammattiliitto eli Graafikot, Maalarit, Veistäjät, Valokuvaajat ja aikuistumista (18 v.) juhlivat Muut. Kuka mitenkin aikaansa kotisatamassaan viettää, mutta ammattiliitoista tulee kuitenkin yksi tärkeä rakennusaine uralle, se tietty monipuolinen ammatti-identtiteetti. Ammatti-identtiteetti on hyvinkin laaja käsite ja itselläni se voisi kulkea esimerkiksi näin: taiteilija - taidegraafikko - metalligrafikko. Jos haluaisin kutsua itseäni metalligraafikoksi, niin täällä Keski-Suomessa ei meitä ole kuin 3-5, taidegraafikoita hiukkasen enemmän ja taiteilijoita taas monin kertaisesti. Kärjistettynä minä voisin toimia paikallisesti enemmän taiteilijana ja valtakunnallisesti enemmän taidegraafikkona, jotta syntyisi enemmän ryhmään kuuluvuuden tunnetta.
Koen ryhmään kuulumisen tärkeänä ammatti-identtiteetin muovaantumisen vuoksi, sillä silloin kun ensimmäisen kotisataman eli koulun jättää taakseen, on rakennusaineita useimmilla vielä liian vähän, sillä identtiteetin vahvistamiseen tarvitaan aina myös vuorovaikutusta, samoin kuin oppimiseen, ja taiteilijan ammatti on jatkuvaa oppimista työprosessissa. Seurassa tai ammattiliitossa toimiminen on vuorovaikutteista ja jossain elämän tai uran vaiheessa se voi olla hyvinkin tärkeää.
Sitä kaipaisi ehkä tietylaista mentorointia myös koulun jälkeen, kun varsinaiset vaikeudet omalla maaperällä alkavat ja sitä joutuu tekemään yksinään suuriakin ratkaisuja. Yrityselämässä on yrityskummi periaate tarjolla aloitteleville tai muutosvaiheessa oleville yrittäjille ja historiallinen taiteilijakisälli periaate on renessanssiaikana toiminut ehkä samantapaisesti kummius- ja saattoperiaatteella mestarilta oppipojalle, mutta se ei toimi ehkä enää nykyisessä koulutusjäjestelmässämme. Minä olen nähtävästi tehnyt tietämättäni oppimisprosessini koulun jälkeen ns. mallioppimismenetelmällä eli seurannut, miten muut tekevät ja tehnyt sitten oman sovellutuksen ja tästä voisi olla esimerkkinä vaikka työhuoneen rakentaminen.

Neljäs Satama oli kolmivuotiskausi Valtion Taidetoimikunnassa, joka on tähän astisista kouluista kovin. Todella tiivis ja työtelijäs jakso elämässäni, jonka aikana kaksi vuotta apaurahakaudestani valui takaisin valtion pussiin, sillä niin vähiin jäi oma taiteellinen työskentely sinä aikana. Sen jälkeen on mennyt vielä vuosi, kun työskentelyn on vihdoin saanut taas jonkinlaisiin järkeviin aikatauluraameihin takaisin.
Parasta kaudella oli se, että oma näkökulma asioihin laajentui todella paljon ja että tämän jälkeen tuntee taidehallinnon rakenteen paljon paremmin ja ymmärtää toiminkuntatyöskentelyyn liittyvän syklisyyden perusteet. Lisäksi ymmärsi myös omien mielipiteidensä kanavoinnin tärkeyden sekä jossain määrin taiteilija-ammattillittojen neuvotteluaseman paremmin. Kauden jälkeen arvostan entistä enemmän paikallisen toiminnan aktiivisuutta ja opin ymmärtämään myös täydennyskoulutuksen tärkeyden ammatin kehittämisessä niin, että taiteilija osaa halutessaan toimia myös nykyisessä yhteiskunnassa niillä eväillä mitä nyt tarvitaan.

TULEVAISUUDEN ÄSSÄT

Toinen huomio yhteisistä blogimietteistä oli oma asenne tähän itse blogiin kirjoittamisesta; kirjoitetaan kaikille ja ei kenellekkään. Omassa prosessissani kävin samanlaisia ajatuksia läpi kuin myös valkoisen näyttöruudun kammon. Kun Päivi jossain vaiheessa sanoi, että hän varaa sivuilleni tilan blogille ja tekee minulle sinne huoneen, ymmärsin, että tämä on minun tilani minun ajatuksilleni. Voin mennä "huoneeseeni" kun menen koneelle ja varaan aikaa itselleni ja ajatuksilleni. Tietokoneella ja virtuaalimaalimalla on tällä hetkellä yksi rooli minun taiteilija-identtiteetin rakennusaineena ja voisin kutsua sitä jo viidenneksii Satamaksi. Oikeaksi kotisatamaksi.
En halunnut kommentointi mahdollisuutta blogiini, sillä toistaiseksi haluan olla täällä yksin, sillä sen verran epävarma olen tästä tiestä, jolla olen lähtenyt kulkemaan, mutta varmaan jossain vaiheessa alan pyörimään täällä niin tiivistä ympyrää, että tarvitsen jonkun taluttamaan minua eteenpäin tai uusille raiteille.

Kuudenneksi Satamaksi taitaa tulla Linko-koulutus, sillä ainakin sen kautta minun on mahdollisuus tutustua ajatusmalleihin jota ei ihan heti taiteilijuteen yhdistetä, mm. taloushallintoon ja markkinointiin, mutta sen kautta minulla on mahdollisuus myös taiteilijana päivittää osaamiseni sellaisissa asioissa, joita olen aina tarvinnut, mutta jota minulle ei ole koskaan opetettu. Joka ainoa nyt saatu tiedon murunen olisi ollut suunnattomaksi hyödyksi oman ammatinharjottamisen ikävän paperinpyörittämisen lisäksi esimerkiksi niinä vuosina jolloin toimin Taiteilijaseuran varapuheenjohtajana ja niitä on varmaan kertynyt jo toistakymmentä.

Oppi ei ainakaan ojaan kaada, mutta se aiheuttaa kyllä suuriakin ristiriitoja taiteilijaidenttiteetille, vai aiheuttaako? Jos minun täytyy joka tapauksessa osata tai ainakin ymmärtää omaa maksuliikennettä, niin eikö se ole minulle miellyttävämpää ja vaivattomampaa, kun sen opettaa minulle joku, joka sen osaa opettaa, eikä minun tarvitse olla yksikseen itselleni vihainen. Oikeastaan minä olen vihainen sille 25 vuotta sitten aloittamalleni koulutukselle, joka ei pitänyt siitä huolen, että minä olisin sen jo silloin oppinut. Mutta 1980-luvulla sitä ei mukamas vielä tarvinnut, mutta monta kertaa olisi päässyt paljon helpomalla, jos olisin osannut. Kahden vuoden kuluttua voin jo osata. Elämä on yhtä oppimista. Piste.

Tänään minä purin matkalaukut ja tein suomalaista ruokaa. Pekka ja Aulis saivat valmiiksi Vuorokausi- teoksen ripustuskiinnikkeet ja huomenna jatkuu sama projekti Aika kultaa muistot-teoksen kohdalla. Itse sain valettua Lyhyen vuosisadan kolmannen version, joista ensimmäinen oli koevalu ja kaksi seuraavaa halkensi. Toisen päälle astui Pekka ja toisen kuivatin liian nopeasti, kun unohdin lämpölevyn päälle koko päviäksi. Ehkä nyt osaan. Elämä on yhtä oppimista. Piste.

P.S. Jos Lyhyt vuosisata epäonnistuu nyt niin sitä ei tule sitten näyttelyyn. Piste.



perjantaina, maaliskuuta 11, 2005

11.3.2005 KULTAAKO AIKA MYÖS IKÄVÄT MUISTOT?


Palasimme aamulla Helsiki-Vantaalle kahden viikon matkalta, jonka oli tarkoitus olla loma ja nyt yritän sinnitellä valveilla saadakseni aikaeron korjattua edes jollain lailla ennen näyttelyn ripustusviikkoa.

Hiihtoloma muuttui paikan päällä Dominikaanisessa tasavallassa puoliksi sairaslomaksi ja näyttää uhkaavasti, että käytetyin huone täällä kotonakin on WC.

Muutamaa päivää ennen lomalle lähtöä Pekka löysi netista matkachatin, jossa Riu Merengen vatsatauti epidemiaa käsiteltiin todella värikkäästi, mutta laantumisesta oli jo merkkeja ja niin luottavaisesti Ulkoministeriön Kansaneläkelaitoksen ja kotimaisen matkanjärjestäjän kykyyn arvioida tilanne paikanpäälla matkailijan kannalta turvalliseksi ja miellyttäväksi, päätimme lähteä kokeilemaan tropiikin aurinkoa ensi kertaa elämässämme. Ulkoministeriön ja matkan järjestäjän kykyyn en enää luota, mutta ranta ja aurinko pysyivät suurimman osan ajasta paikoillaan.

En ole koskaan aikaisemmin ottanut näin suurta riskiä ennen näyttelyä ja lähtenyt sen alla lomalle - aurinkolomalle, mutta teokset valmistuivat yhtä lukuunottamatta ennen lähtöä, joten riski ei tuntunut niin isolta. Huomenna ja sunnuntaina Vuorokausi-teoksen ripustuksen yksityiskohdat tulisi saada valmiiksi ja toivottavasti en joudu vielä katumaan sitä, että urakka jäi matkan jälkeen toteutettavksi.

Olin etukäteen ajatellut pitäväni paikan päältä matkalla päiväkirjaa, jos se vain on mahdollista. Auringon ja vasataudin pehmentämillä aivoilla olenkin manuaalisesti kirjoittanut ajatuksia muutamana päivänä ja voin ne siirtää tänne myöhemmin Epätäydellisenä matkapäiväkirjana.
Kaikki hyödykkeet ja esimerkiksi nettiaika oli Dominkaanisessa kallista, tunti netissä maksoi 13 dollaria/10 euroa. Voihan sitä ihan hyvin olla kaksi viikkoa ilman yhteyttä ulkomaalilmaan, sillä tavoin sitä unohtaa helposti kuka on ja mitä tekee ja lomatunnelmaan pääsee vaivattomasti. Niin kuin minäkin, menin päivistä sekaisin ja olin unohtaa poikani syntymäpäivän, kun kaikki päivät oli toistensa kaltaisia.

Vatsantoiminta sitoi meidät tiiviisti hotellialueelle ja pääsimme osallistumaan vain yhdelle retkelle, Samanan lahdelle katsemeaan parittelevia valaita. Näky äiti, isä ja vauva valaasta on nyt niitä mukavimpia muistoja, joita sieltä voi mukanaan tuoda. Turistivalokuvia päätin olla ottamatta, mitä nyt otin pari kuvaa banaanitertuista. En sitten kuitenkaan ottanut pojastani kuvaa, kun hän oli tipassa hotellihuoneessa ja sain ansaitut torut jälkeenpäin, olisihan se ollut tietysti muisto sekin.
Kultaako aika myös ikävät muistot?

Tänään ei vielä naurata, eikä vielä todenäköisesti huomennakaan.

Matkustaminen jos mikä tuntuu olevan näinä päivinä riskaabelia. Loka-marrraskuussa tein enimmäisen varauksen matkasta hiihtolomalle, Khao Lakkiin, paikkaan, josta en ollut ikinä ennen kuullut ja jonka nyt kaikki tietävät. Dominkaanisessa trooppisen vatsataudin saa normaalisti noin 1:10 ja nyt suhdeluku tuntuu olevan 9:10. Estonian jälkeen jouduin menemään Ruotsiin ripustamaan näyttelyä ja jouduimme 63 tunniksi seilaamaan Itämerta pahemmassa myrskyssä kuin jossa Estonia oli uponnut. Siirsin yli vuodella opetusjaksoani Lincolnin yliopistossa, kun WTC tornit sortuivat juuri samana päivänä kun minun olisi pitänyt vahvistaa malkalippuni.
Käyttäydykö tästä lähtien kuin nuo kultakauden taiteilijat ja avaan ikkunat vain Eurooppaan!

Mitä minä uhmaan matkustamalla, Kohtaloa?
Mitä minä haen matkoilta, Muistoja?

Miksi muistojen kerääminen tuntuu todellisemmalta, kun niitä varten vasten on hakenut ja hakenut maailmalta, eikö muistot vain tule, synny itsestään.

Muistot lipuvat mieleen kutsumatta ja muodostavat sitten vasta ketjun, josta tulee minä, minun minuuteni. Uusi lenkki kiinnittyy edellisiin muistoihin ja vahvistaa niitä, ketjusta tulee spiraali, aikajana, joka on kerällä. Minä olen kerällä, suojassa.

Kaikilla ei ole muistoja, koska niitä ei ole vartavasten kerätty, opittu keräämään. Huostaanotetuille lapsille tehdään muistot myöhemmin, heidän minuuttaan kootaan kuin palapeliä, käymällä esimerkiksi paikoissa, joilla on heille merkitystä, mutta joita he eivät voi muistaa. Heidän minuuttaan kootaan muistojen lenkeistä ja siitä tehdään spiraalia, suojaavaa kerää heidän ympärilleen. Muistojen kerääminen on arvokasta työtä.

Onko muistot arvokkainta mitä meillä on? Muuttuvatko ne ikävimmätkin muistot kultaisiksi, silloin kun ne ovat tärkeimpiä osia meidän minuuttamme, meidän perusrakennusainetta.
Kuka osaa nauttia ikävistä muistoista?
Taiteilijako?
Ok! nehän ovat meidän raaka-ainetta!

Onko taide tosiaan kansakunnan muisti, kokemustemme yhteinen muisti.
Onko taiteilijan muisti = arvokas kuin kansakunnan muisti.

torstaina, maaliskuuta 10, 2005

10.3.2005 EPÄTÄYDELLINEN MATKAPÄIVÄKIRJA

24.2.2005

Lähdimme Suomesta kohti Dominikaanista ja poikkesimme Islannissa Keflavikissa välilaskun aikana. Nyt olemme Bermundan kolmiossa. St.John ja Halifax on ohitettu. Miami ja Orlando on jossain tuolla sivulla. Olemme lentäneet aamu kahdeksasta ja nyt kello on 18.30 Suomen aikaa. Perillä kello on vasta 12.30. Luvassa on aurinkoa ja trooppisia myrskyjä, 25 C ja kaunista.

Vatsatautiakin voi olla luvassa, mutta droppeja on mukana varulta. Nukuimme lentokentällä laivanhytin kaltaisessa huoneessa, jossa oli kerrossängyt, edellisen yön. Aamulla oli mukava kun siirtyi vain lentokentän sisätiloissa suoraan matkatavara selvitykseen. Aamiainen jäi väliin, mutta se ei haitannut, kun oli kuitenkin kunnon yöunet takana.

26.2.2005

Olimme päivän retkellä Samanan lahdella katsomassa jäämereltä tulleita valaita. Lähtö oli aamulla 04.15 ja se onnistui meiltä hyvin sillä sisäinen kello oli jo10.15. Matka oli hidasta ja kuoppaista sillä haitilaiset tietyöläiset olivat jättäneet tienkorjauksen kesken, kun tilaajalta oli loppunut raha.

Valaat tulevat joka vuosi lahdelle parittelemaan ja synnyttämään. Näimme isän, äidin ja vauvavalaan, sekä pariskuntia. Näimme muutaman upean pyörähdyksen ja suunnattoman evän läpsäyksen ja pyrstön heilahduksen. Iltapäivän vietimme paratiisisaarella, jossa oli jo ajan uskomattoman kuuma.

Luonnonpuistossa emme käyneet, vaikka olisi tietysti ollut hienoa käydä katsomassa Jurassic Park I kuvausmaisemat.


28.2.2005


Aamiaisen ja rantakävelyn jälkeen istuuduin kirjoittamaan. Nyt on ensimmäinen pilvinen päivä. Pojilla on ensimmäinen tennistunti. Täällä saa tennistunnin halvemmalla kuin tunnin nettiaikaa.

Pekka oli huonovointinen, jo aamulla ja minä tulin iltapäivällä ja viideltä tuli jo lääkäri huoneeseen, kun ei enää jaksanut mennä klinikalle. Omat mukana tuodut lääkkeet eivät tehoa täällä.

Lääkitys alkoi ja seuraavakin päivä meni kokonaan nukkumiseen.


3.3.2005

Sadepäivä ja lähdimme paikallisoppaan kyydissä Puerto Platan kaupunkiin 10 km päähän käymään supermercadossa ostamassa karkkia ja keksiä ja pyykinpesuainetta. Pesulassa yhden sukkaparin pesettäminen maksaa 4 euroa. Kosteutta on sen verran, ettei ole varmaa kuivuuko pyykki. Pojille ostettiin Dominikaani lippu.


4.3.2005

Tänään päästiin koko porukka aurinkoon. Lääkkeet ja aurinko ja nestevajaus huimaa vähän vielä. Pojista ensimmäinen sairastui yöllä ja sama lääkärikuvio alkoi taas.

Loppuloma oltiin paikoillaan. Viimeisenä päivänä miesväki pääsi snorklaamaan ja näkemään kiekkokaloja ja merisiilejä. Minä luin varjon alla roskaromaania.

Illalla oli kaunis tähtitaivas, mutta Orionia ei näkynyt, sillä palmuja oli liian paljon edessä.

Kaikki merkitsemättömät matkapäivät olivat joko edellisten toistoa, sairastamiseen tai nukkumiseen tai auringonpalvontaan käytettyjä. Yksi meistä ei sairastunut.

9.3.2005

Kotona saa ruisleipää ja puhdasta, raikasta vettä.