Viime viikolla Tv:ssä oli joku päivä keskusteluohjelma koulujen uusista opetussuunnitelmista ja ohjelmassa käsiteltiin terveyskasvatuksen sisältöjä uutena oppiaineena.

Tulin mukaan seuraamaan ohjelmaa kesken kaiken enkä tiedä mitä kaikkia tahoja ohjelmassa olleet ihmiset edustivat, mutta ainakin siellä oli opettaja, psykologi, temperamenttitutkija ja konsultti, joista viimeksi mainittu suunnittelee opetussisältöjä uuteen oppiaineeseen, niin ymmärsin.

Yhdeksi tavoitteeksi oli asetettu, että opettajat opettavat terveyskasvatuksen tunnilla tunnekasvatusta, oppilaat opettelevat tunnistamaan tunteita, analysoimaan niitä ja tulkitsemaan niitä.

Ymmärrän hyvin opettajan kauhun tunteen sen mahdottomalta tuntuvan lisätyön suhteen, jossa opettajien olisi opeteltava uusi sisältö ja tässä tapauksessa työn ohessa ilman koulutusta ja oppimateriaalia, koska sitä ei ole vielä tuotettu.

Ymmärrän myös hyvin terapeutin epäuskon tunteen, kun hän antoi palautetta siitä kuinka vaativaa aluetta opettajille suunnitellaan hallittavaksi.

En tiedä oliko terveyskasvatuksen oppiaineessa tavoitteena myös se, että oppilaat osaisivat myös tuottaa tunteita.

Tunteiden tuottaminen on perinteisesti ollut taideaineiden tehtävä. Siinä tekijä on kokija. Nyt taideaineiden osuutta on kaikenaikaa vähennetty ja tilalle tuodaan teoreettisempaa ja teoreettisempaa oppimista. Mitä ihmiset tekevät kaikella tuolla teoreettisella tiedolla kun he eivät osaa tuottaa itse mitään konkreettista, ei esinettä ei elämystä ei tunnetta.

Samaan aikaan kun terveyskasvatus tulee kouluihin ja taideaineet vähenevät, on tehty tutkimuksia siitä kuinka Taide edistää terveyttä.

Samaan aikaan kun taideaineita vähennetään jää lapsille ja nuorille tyydyttämätön tarve toteuttaa itseään ilmaisun kautta ja sen seurauksena taidekoululuihin on vuosivuodelta enemmän pyrkijöitä ja itsensä etsijöitä.

He ovat siellä selvittämässä sitä …….

Kuinka konkreettinen itse tuotettu tunne on?

Kuinka konkreettinen itse koettu tunne on?

Kun oma poikani yritti tänä keväänä selvittää itselleen mikä koulun hän valitsisi, oli hänellä pääasiallisena ohjenuoranaan seuraava määritelmä: ”Sellainen koulu, jossa ei ole pelkästään istumaopiskelua.”

Opiskelu on vaativaa, työ on vaativaa, elämä on vaativaa, minne mahtuu tunteet ja taide?

Siirtyminen toisesta aihepiiristä, toisesta työkokonaisuudesta on vaikeaa, on kuin vaihtaisi planeettaa tai galaksia tai jos asian ilmaisee maallisemmin, niin kuin vaihtaisi päätä. Edellisen työn jäännökset täytyy ensin saattohoitaa ennen kuin uuden syntymiselle on tilaa. Saattohoitoa voi olla monenlaista, mutta useimmiten siihen liittyy sijaistoimintoja ja erityisesti siivoamista tai arkistointia ja samaan aikaan uuden aineiston keräämistä.

Tässä vaiheessa taiteilijan työ on pätkätyötä sanan varsinaisessa merkityksessä ja minä haluaisin laittaa LAPUN LUKULLE: Taiteilija on tavattavissa kesäkuussa/ joskus myöhemmin/ en osaa sanoa milloin.

Nähdään!