Sain taas tänään lukea eräänlaisen romantisoidun kuvitelman taiteilijan työstä, joka antaa yhden uuden lisäyksen taivaanrannan maalareiden kategoriaan. En tiedä tulisiko minun antaa mielikuvan vain olla ja antaa sen jatkaa elämäänsä. Voisin muistella myöhemmin hauskaa päivää, jolloin minä, Sara ja Jenni saimme kuplivan naurun aikaiseksi kun yritimme kuvitella mitä työhuoneella oikeasti lakaistaan.
”On helppo kuvitella, miten nämä graafikot aina työhuoneelta poistuessaan lakaisevat keijukaispölyt lattialta ja ripustavat siivet naulaan” kirjoittaa Anne Rouhiainen Liili Mötusten näyttelyarviossaan Hanna Variksesta ja Kirsi Neuvosesta.
Olen aina kokenut ammattini romantisoimisen vieraana, enkä ole kokenut sen tuovan mitään lisäarvoa mukanaan. Päinvastoin, minulle hyvin konkreettiselle käsin tekevälle ja ratkaisukeskeiselle ihmiselle, työnkuvan realistisuus on ollut itselle tärkeää. Jos taiteen tekemisessä yrittää pitää romanttista taiteilijakuvaa ponnekkaasti yllä, joutuu jossain vaiheessa hakkaamaan päätään seinään, kun todellisuus ja työnkuva ei välttämättä pidäkään paikkaansa, niin kuin vielä koulussa luuli. On aivan eri asia käyttää mielikuvitustaan työvälineenä, kun käyttää sitä runkona koko ammatinhallintaan.
Olen elämäni aikana tehnyt vain yhden keijun, mutta siivekkäitä hahmoja lukemattomia.
Tämä keiju syntyi, kun lehdessä oli uutinen, että Suomessa oli tavattu monen vuosikymmenen jälkeen ensimmäinen sinisiipi perhonen. Sarjassa ”Eläin ihmisiä” 2004 on kuvattu ihmisiä, joilla on lainassa jotain eläimeltä. Siellä on myös Nestlelle myyty Pingviini viettämässä viimeistä jäätelökesää.
Jäätelökesää ja perhosia odotellessa täytyy käyttää paljon mielikuvitusta, se vahvistaa.
Taidegraafikon työhuoneen vahvistetut pölylajit ovat kupari-, alumiini- tai muu metallipöly, liitujauhopöly, paperipöly ja villahuopapöly, sitten tietysti tavallinen pöly ja hölynpöly.
”On helppo kuvitella, miten nämä graafikot aina työhuoneelta poistuessaan lakaisevat keijukaispölyt lattialta ja ripustavat siivet naulaan” kirjoittaa Anne Rouhiainen Liili Mötusten näyttelyarviossaan Hanna Variksesta ja Kirsi Neuvosesta.
Olen aina kokenut ammattini romantisoimisen vieraana, enkä ole kokenut sen tuovan mitään lisäarvoa mukanaan. Päinvastoin, minulle hyvin konkreettiselle käsin tekevälle ja ratkaisukeskeiselle ihmiselle, työnkuvan realistisuus on ollut itselle tärkeää. Jos taiteen tekemisessä yrittää pitää romanttista taiteilijakuvaa ponnekkaasti yllä, joutuu jossain vaiheessa hakkaamaan päätään seinään, kun todellisuus ja työnkuva ei välttämättä pidäkään paikkaansa, niin kuin vielä koulussa luuli. On aivan eri asia käyttää mielikuvitustaan työvälineenä, kun käyttää sitä runkona koko ammatinhallintaan.
Olen elämäni aikana tehnyt vain yhden keijun, mutta siivekkäitä hahmoja lukemattomia.
Tämä keiju syntyi, kun lehdessä oli uutinen, että Suomessa oli tavattu monen vuosikymmenen jälkeen ensimmäinen sinisiipi perhonen. Sarjassa ”Eläin ihmisiä” 2004 on kuvattu ihmisiä, joilla on lainassa jotain eläimeltä. Siellä on myös Nestlelle myyty Pingviini viettämässä viimeistä jäätelökesää.
Jäätelökesää ja perhosia odotellessa täytyy käyttää paljon mielikuvitusta, se vahvistaa.
Taidegraafikon työhuoneen vahvistetut pölylajit ovat kupari-, alumiini- tai muu metallipöly, liitujauhopöly, paperipöly ja villahuopapöly, sitten tietysti tavallinen pöly ja hölynpöly.
kirjoittanut: Kirsi | 19:36
Pääsivulle