tiistaina, syyskuuta 27, 2005

26.9.2005 PUU METSÄSSÄ

Perjantai-iltana tuli Muumien jakso 82/101, jossa Vilijonka harrastaa taiteita.
Hän on maalaamassa metsän reunassa lapsineen, kun Muumi-pappa ja Pikku Myy tulevat tutustumaan Vilijonkan touhuihin. Meidän sohvalla naurettiin vääränä viimeistään siinä vaiheessa, kun Pikku Myy esittää Vilijonkalle ihmettelevän kysymyksen, että miksi ihmeessä hän maalaa kuvaa puusta, kun niitä on niin paljon muutenkin ympärillä.

Mihin kuvaa puusta tarvitaan, kun niitä kasvaa ympärillä useita ja jokainen voi vapaasti katsella niitä oikeasti ja milloin vaan. "Mitä virkaa on puun kuvalla?", kysyy Pikku Myy painokkaasti ja Muumi-pappa raahaa suorasukaisen Pikku Myyn pois Vilijonkan äkäisen katseen alta.

Katsoja, myös taiteilija, siis minä, jää miettimään, miksi taidetta tehdään, kun kaikkea on jo olemassa, oikeasti, ei vain kuvina, niin kuin puita metsässä.

Myöhemmin jaksossa koko Muumilaakson väki tekee ympäristötaidetta rannalla hiekasta, jonka vuorovesi myöhemmin huuhtoo pois. Vilijonka ei anna omista taidekasvatuksellisista periaatteistaan periksi ja haluaa tehdä tilanteesta kilpailun ja saada voitto kotiin lahjakkaille lapsilleen. Muumitalon väki on taas tullut paikalle pitämään hauskaa ja toteuttamaan itseään ilman kilpailun painolastia. Erilaiset taidekasvatukselliset näkökulmat eivät kohtaa toisiaan, vaan ristiriita jää elämään erilaisten arvomaailmoiden vuoksi.

Katsoja, myös taiteilija, siis minä, jää miettimään, miksi taidetta tehdään, kun se ei välttämättä ole aina hauskaa eikä siinä saa välttämättä toteuttaa itseään ilman kilpailun painolastia.

Takaisin Muumilaaksoon, katselemaan puita ja tekemään hiekkaveistoksia.