keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2005

30.3.2005 PAPERITONTA VIESTINTÄÄ

Tänään on ollut viestintäpäivä.
Paperiton.

Näyttelyn esittely:
Esittelin näyttelyni 17 vierailijalle Laajavuoren Rotaryistä. Välitin heille näyttelyn viestit puhumalla teosteni teemat auki. Osasta syntyi vuorovaikutusta, viestintää taiteilijan ja katsojan, kuuntelijan, kokijan välille. Tuntuu, että kuvallinen ja kerrottu viesti olivat yhtä tärkeitä.

Tekstiviesti:
Koska minulla ei ole kännykkää enkä osaa viestittää sen avulla tekstiä, pyysin Saraa laittamaan puolestani viestin Titalle paperimassasta. Purkki oli illalla odottamassa oven kahvassa kun tulimme kyläreissulta. Viesti oli mennyt perille. Nimitänkö Saran viestintävastaavaksi.

Esittelymateriaali:
Jätin läänille HC:lle Japanin esittelymateriaalit, joista kootaan taiteilijakohtainen paketti Expoon. CD ja kolme taiteilijakirjaa, jossa on oikeaa painettua paperia. En tiedä vielä millainen viesti materiaalista syntyy suomalaisesta taiteesta ja tuotannostani. Toivottavasti viesti herättää jokin reaktion paikanpäällä.

Viestintäyritys:
Vierailimme Linko-koulutuksen osallistujien kanssa iltapäivällä Medita Oy:ssä, viestintäpalveluyrityksessä. Tapaaminen oli todella hyvä tilaisuus tutustua ammattilaisen näkökulmaan viestintään liittyvistä toimintamalleista ja viestintätoimiston yritysfilosofiaan. Yhteenvedon mukaan kuvan merkitys viestinnässä on todella kasvamassa. Käyntikortti oli ainoa paperi, joka vaihtoi omistajiaan tilaisuuden aikana.

Kansainvälistä viestintää:
Ilta kului puhuessa englantia ja kuunnellessa italiaa ystävien luona. Lasten viestintä oli eri kielien sekoitusta ja viestit menivät kuitenkin hyvin perille. Lapset ovat paljon kansainvälisempiä kuin me. Tulijaiseksi vein nipun uusia korttejani ja kuvallinen paperiviesti on välitetty.

Taiteilija, joka tekee taidetta paperille, ei tarvinnut paperia tänäänkään muuhun viestintään kuin taideviesteihin. Pitäisikö aloittaa uusi ajanlasku – kauanko kuluu aikaa ennen kuin tarvitsen paperia, muuhun kuin vedoksiin tai kuvaviesteihin?

Art on paper
Minulle on tullut vuoden ajan lehti nimeltä Art on Paper. Vasta sen jälkeen, kun löysin kyseisen lehden, olen ajatellut itseäni taiteilijana, joka tekee taidetta paperille.

Minä teen kuvallisen viestin paperille, mutta tarvitseeko minun enää ihmetellä muuta maailmaa, joka kohta tulee toimeen ilman paperia. Vai tuleeko?