tiistaina, maaliskuuta 29, 2005

29.3.2005 PAPERLESS PAPERWORK

Paperitonta paperityötä.

Olisi kuitenkin pitänyt hyödyntää vuoden pisin päivä, pitkäperjantai, paperitöiden tekemiseen. Vuoden pisimmän päivän etuna on se, että silloin aikaa vain yksinkertaisesti tuntuu riittävän, toisin kuin normaalina, tavallisena työpäivänä.

Tänään pääsiäisen lekottelu sitten tuli todeksi siivotessa paperitonta paperipinoa. Päivän lopuksi tuntuu, ettei ole saanut mitään aikaiseksi, kun näkyvillä ei ole mitään näkyvää. Kaikki tieto kulkee sähköisesti koneesta toiseen. Vastaanottaja kerää pinon paperia tulostimestaan ja näkee paperityöni tuloksen ja tuntee sen konkreettisuuden ja painon.
Minulle jää vain tyhjä olo.

- Aamulla avasin netin ja pääsin katsomaan Päivin tekemää uutta päivitystä Portfoliosta sivuillani. Tuntui kivalta huomata, että ajatukseni uudesta sivujen rakenteesta toimii ja että sitä kannattaa kehittää. On upeaa kun voi arkistoida työtään niinkin monikäyttöiseen paikkaan kuin nettiin. Työhuoneelta lähtiessä ei enää tarvitse ottaa paperinpaperia mukaan. Worldwideweb on arkistoni ja sitä voi muokata ja muokata, eikä siihen kulu paperia.
- Tänään olen tarkastanut runokirjan tekstit ja miettinyt sopivatko ne ja kansikuvani yhteen. Tekijänoikeuksiin liittyviä tilanteita on yhä useammin.
- Vastailin Luston näyttelykutsuun ja pyysin tarkempia teostoiveista.
- Tampereella ammattiopiston opiskelija tiedusteli kuvankäyttölupaa taittotyöharjoitukseensa. Kannatan kaikkea mikä liittyy taidekasvatuksen keinoin tehtävää opetusta ja pyysin vielä tarkennuksia tehtävän luonteesta.
- Tein jo eilen Japanin esittelymateriaalin valmiiksi ja tänään Pekka poltti cd:n.
- Muokkasin kuvat oikeankokoiseksi nettiin viimevuoden lopun teoksista ja tiedosto on odottamassa.
- Sain varmistuksen Oriveden opiston kirjansidontakurssista kesällä ja välitin sen eteenpäin.
-Tein inventaarion Studio Mezzon ja Tuusulan Taidemuseon näyttelyä varten ja valitsin lisäkappaleet kehystettäväksi.

Luettelo voisi jatkua vielä pari pykälää eteenpäin. Kaikki on ollut paperitonta. Käytössäni minulla on ollut vain A3 muistilappu, johon olen kirjannut koko viikon työt ja en voi kuvitella nautinnollisempaa hetkeä, kun saan yliviivata jonkin asian, pois näkyvistä, pois mielestä.

Toivon, että minulla on jokin päivä aikaa opetella ohjelma, jolla saan liitettyä kuvia päiväkirjaan.
Paperitonta viestintää.

Minulta kysyttiin, miten me aiomme dokumentoida blogiprojektin.
Paperiton päiväkirja.