tiistaina, helmikuuta 22, 2005

21.2.2005 TAITEEN RAAKA-AINEET

KYNTÄJÄ JA TAIKURI

Kuparipelto, blogini nimi, kuvaa työtäni. Minä kynnän kuparia, teen sinne uria ja kaivantoja, joista syntyy kuva. Aiheet ovat itäneet minussa ja minä kylvän ideoista syntyneet siemenet kuparin uriin. Teokseni syntyvät kuparille syövyttämällä sitä hapolla tai kaivertamalla sille piikillä.

Copperfield, blogini nimi, kuvaa työtäni. Työstän teokset kuparilaatalle peilikuvana ja aivoni ovat tekoprosessin aikana nurinperin ja kun vedos syntyy, on se kuin taikatemppu. Kuva on heijastus ja tuntuu maagiselta nähdä ajatuksena ollut todellisuus muuntuneena käsinkosketeltavaksi todellisuudeksi, vedokseksi.

Viime päivät minä olen kyntänyt suurin piirtein yötä päivää. Olen myös ommellut vedoksia yhteen kultalangalla, kuronut aikaa kasaan ja liittänyt palasia yhteen. Sara ja Anu ovat olleet prosessissa mukana ja ”Kuukausikalenteri” on kohta valmis. Teoksen esillepano on hieman erikoinen ja sen rungon rakentaa Aulis, keksijä ja ongelmanratkaisija. ”Vuorokausi” on aiheuttanut myös hieman viimehetken paniikkia ripustuksen suunnittelun osalta, mutta harjoittelukappale saatiin toimimaan tänään illalla 20.30, joten olen luottavainen.

RAAKA-AINEET

Taiteilija käyttää työskennellessään useita eri raaka-aineita. Olen ajatellut työstää niistä jonkinlaista listaa, joka ei varmaankaan valmistu ikinä, mutta tässä on nyt joitain.

Lyijy(kynä), kupari(laatta), alumiini(levy), hiili(piirros), puuvillalumppu(paperi), pellava(kangas/paperi), rauta(kloridi), typpi(happo), öljy(väri), siankarva(sivellin), sitruuna(happo), viini(etikka) ja vesi.

Edellä olevat aineet ovat osittain ”luonnosta” löytyviä, mutta taiteensovelluksetkin menevät eteenpäin ja nykyisin raaka-aineita ovat akryyli(värit), polymeeri(laatat) ja mm. synteettiset pigmentit maa-ainesten sijaan.

Ensin mainittujen aineryhmien kohdalla luonnonketjussa taiteilija on kuin alkutuottaja, niin kuin maanviljelijä. Luonnossa olevista raaka-aineista jalostetaan jokin tuote, niin kuin kyntämällä kuparista kuva. Jälkimmäisten aineiden kautta taiteilijasta tulee osa teollista yhteiskuntaa, jatkojalostaja, jossa kuva työstetään teollisuuden tuottamasta materiaalista. Onko sillä, miten ja mille materiaalille teos tehdään, mitään muuta eroa kuin tunnejälki taiteilijan mielessä, sillä kaikki käytetyt materiaalit ovat kuitenkin taiteilijalle vain ilmaisun välineitä, ovat ne sitten kierrätettyä tai luonnosta hankittua tai kaupasta ostettua. Sitä tunnejälkeä on vain aina ajoittain vaikea hangata pois, kun ottaa uuden välineen tai tekniikan käyttöön ja vielä etsii sen rajoja omassa ilmaisussa ja on epävarma tuloksesta. Tuttuus ja varmuus materiaalin tulee vasta ajan kanssa ja se aina yllättää kuinka kauan se vie. Aika on kaikessa tekemisessä läsnä. Ajantaju on yksi työskentelyn elementti. Aika on ystävä ja vihollinen.

LOPPUTULOS

Teosteni nimet ovat joskus hätkähdyttävästi muokkaamassa tilanteita ja aiheuttamassa niihin särmää.

Pari viikkoa sitten näyttäessäni pojille ”Vuorokausi” teosta, sanoin heille, että jään vielä joksikin aikaa työhuoneelle, sillä minulla on vielä tekemättä yksi päivä ja kolme yötä.

Viime syksynä, kun Kanneltalossa ollut näyttelyni Eilen – tänään - huomenna, päättyi ja keskustelin henkilökunnan kanssa näyttelystä ja kävimme läpi varattuja teoksia:

- Viattomuus meni.

Meni jokin aikaa kun ymmärsin miltä se muista kuulosti.

Viattomuus, 2002, akvatinta (kuparille), polymeerigravyyri. 48x80 cm.

Yö on jo pimeä ja minä jään miettimään taiteilijan viattomuutta, kaipausta viattomuuteen.
Ei minussa ole missään tapauksessa kuitenkaan voimaa hallita da Vinci unikoodia. 15 min unta ja pari tuntia raivokkaasti töitä ja aktiivista aivojen käyttöä ja taas 15 min unta. Minä menen nukkumaan ja herään aamulla. Unikin on taiteen raaka-ainetta. Piste.