Aika on kadonnut käsittämättömästi jonnekin ajattomaan paikkaan, jonne en enää pääse takaisin. Kelaaminen ei enää auta, sillä työt on tehty lähes valmiiksi, enkä voi enää muuttaa niitä, aika ei enää antaisi myöten. Näen ne täällä työhuoneella toisistaan irrallisina osina, mutta toisiaan täydentävän kokonaisuuden ja keskenään keskustelevan todellisuuden ne muodostavat vasta näyttelytilassa maaliskuussa. Ei voi kuin odottaa, että aika kuluu.
Yksi aikakapseli valmistui tiistaina, toissapäivänä, kun sain valmiiksi
” Syntymäpäiväkalenterin” ja kaiken kukkuraksi harmaan ja savisen ”Kevään” (tämä ei ole kuitenkaan virallinen sääennuste), mutta on siellä jotain itämässä.
Minun on jo kuitenkin useamman päivän ajatukset olleet Luovassa taloudessa, johtuen ehkä siitä, että nyt alkaa jo tulla laskuja tulevasta näyttelystä. Materiaali- ja työkustannuksia on jo ollut jonkin aikaa, viime vuoden puolella pääsääntöisesti. Nyt tulevat kutsukorttipainatus- ja valokuvauskulut ajankohtaiseksi, samoin näyttelytilavuokra sekä julistepainatuskulut. Vielä tulee päälle kutsujen postituskulut ja lehdistötiedote sekä avajaistarjoilu. Bensaa kuluu vähän, kun galleria on asuinpaikkakunnalla, mutta toisaalta taas ripustusurakka on niin suuritöinen, että tarvitsen aputyövoimaa pariksi päiväksi kantamaan, naulaamaan ja keikkumaan tikkailla.
Kodin puolella Luova talous näkyy jääkaapissa, niin, että siellä on paljon ruokaa, josta ei ole enää kuin kompostiin. Taiteilijan luomistyö näkyy kiireen seurauksena huonossa taloudenhoidossa. Ei kukaan ole nälkää nähnyt, ruokatalous on vain ollut hieman yksipuolinen. Monet, todella monet, ystävistäni ovat käyneet Talouskoulun ja osaavat hoitaa talouttaan paremmin kuin minä. Ei niin luovasti.
Työpuolella Luova talous näkyy myös iltaharrastuksena, johon kuluu kadonneiden kuittien metsästystä ja tilitysraporttien tarkistusta ja kirjaamista kirjanpitoon. Tämä on mieheni pääasiallinen harrastus näin alkuvuonna, kun kirjanpitäjä odottaa materiaalia voidakseen tehdä tilinpäätöksen ajoissa, jotta tilintarkastus valmistuisi ajoissa, ennen veroilmoituksen jättöaikaa. Tämä on osa Luovan talouden ketjureaktiota, joka pitää kaikki kiireisenä, eikä aikaa juuri muuhun jää. Tulisi välttää mahdollisimman pitkälle ajoittamasta valtion veronkantoa ja taidenäyttelyä samaan aikakapseliin, mutta kokemus on osoittanut, että sitä on lähes mahdotonta välttää.
Jotkut luovat henkilöt ovat keksineet hyvinkin luovia tapoja säilyttää kuitteja, esimerkiksi kenkälaatikko tai hienoin paikka mistä olen kuullut, on linnunpönttö. Reijitys ja mappaus on tylsää.
Mielestäni Luova talous on paljon monipuolisempi kuin olin osannut odottaa. Viimeisten viikkojen aikana se on ollut toistuvasti näkyvästi esillä tiedotusvälineissä.
Yksi Luovan talouden seikka, joka koskee minua nyt rankimmin, on se, että kullan hinta on romahtanut. En tainnut säästää ystävänpäivän Hesaria, jossa oli uutinen, että olisi halvempaa ostaa ystävälle lahjaksi kultaharkko kuin viedä hänet yöksi Hotelli Kämppiin. Oikeasti minulla on nyt ongelma, sillä olen tehnyt hyvässä uskossa teoksen, jonka olen kullannut (lyöntikullalla tosin, mutta teoksen sisältö on myös kultaa) ja nyt sen hinta on mahdollisesti romahtanut tai siis en ole vielä edes uskaltanut hinnoitella sitä. Eli, kuitenkin teoriassa minun olisi ollut halvempaa ostaa aitoa kultaa, kuin viettää aitoa taiteilijaelämää kuuluisassa taiteilijaravintolassa Kämpissä á la Gallen-Kallela, Sibelius ja Leino.
Toinen iso Luovan talouden uutinen oli perjantaina, kun taiteilijapariskunta Jeanne-Claude ja Christo julkaisivat New Yorkin Keskuspuistossa Vapaus-nimisen teoksen. He olivat odottaneet lupaa teoksen pystyttämiselle 26 vuotta. Mahdottoman pitkä aika pitää ideaa sisällään tai toivoa yllä. Yli neljännes vuosisata, huh. Eli heillä oli ollut jo tavoite tehdä teos ennen kuin minä olin edes taidekoulussa ja kun ajattelee aikaa taaksepäin omalta kohdaltaan, tajuaa miten paljon neljännesvuosisataan mahtuu.
Tärkeintä tässä uutisessa Luovan talouden kannalta on kuitenkin teoksen kustannusrakenne. Keskuspuiston teoksen nimi on Vapaus ja tästä toteuttamisen ja esittämisen vapaudesta, niin kutsutusta ”taiteilijan vapaudesta”, taiteilijat maksoivat 21 miljoonaa dollaria omasta pussista. Suunnaton summa sisältää kaikki teoksen tekemiseen ja esittämiseen liittyvät kulut. Taiteilijoiden käsityksen mukaan omien ajatusten toteuttamisen hinta, tässä tapauksessa 21 miljoonaa dollaria, on edellytys sille, ettei kukaan rahoittaja tai muu ei saa mahdollisuutta puuttua sisältöön.
Teoksen arvioidaan tuovan 16 päivän aikana matkailu ja muita turismiin kytköksissä olevia tuloja 200 miljoonaa dollaria New Yorkille. Ja nyt kun kuulin, että New York on myös taiteilijapariskunnan kotikaupunki, niin näin veroilmoitusten jättöaikoihin, voi jäädä miettimään paljonko tällainen luova pariskunta tuottaa verotuloina Isolle Omenalle.
Matkailijallehan sitä vastoin olisi tiedossa jättipotti New Yorkissa, kaksi Vapautta yhden hinnalla 16 päivän aikana, sen jälkeen tarjous on ohi ja toinen Vapaus katoaa.
Luovan pariskunnan mielestä ”taiteilijan vapaudessa” (Luovassa taloudessa) on oleellista se, että maksamalla kaiken itse ja tekemällä vain sellaista, joka ei ole pysyvää ja jota kukaan voi omistaa, vapaus säilyy.
Kolmas Luovaan talouteen liittyvä juttu löytyy Hesarin Kuukausiliitteestä, jossa on ajatustenvaihtoartikkeli näyttelijä, taidemaalari Chris af Enehjälmiltä ja hänen 17-vuoiaalta näyttelijä, lukiolainen, pojaltaan Anders af Enehjelmiltä.
Anders on huolissaan taiteilijaperheen toimeentulosta, eli kyseessä on näin ollen aito Luova talous. Taiteilijan lapsi on sitä mieltä, että äiti ei osaa hinnoitella teoksiaan ja myy niitä liian halvalla. Luovien talouksien toimeentulo olisi ehkä parempi, jos taiteilija osaisi hinnoittelun jalon taidon. Mutta miten se tehdään, kun toinen esimerkki on sellainen, että teoksella ei ole myyntihintaa lainkaan ja taiteilija(pariskunta) maksaa kaikki viulut itse ja toinen esimerkki on sellainen, että teoksella on myyntihinta ja jossa taiteilija maksaa kaikki viulut itse. Toinen (toiset) tulevat toimeen hyvin ja toiset (toinen) taas välttämättä eivät.
Taiteilijoiden teoshinnoittelusta ja niiden perusteista ollaan tekemässä tutkimusta ja se voi valaista tulevaisuudessa yhden lohkon Luovasta taloudesta.
Sitten kun taiteilija on kuollut, Luova talous alkaa kukoistaa, teoksia ”noteerataan” huutokaupoissa, Luovan talouden pörssissä. Teosten hinnoittelu vapautuu markkinavoimille, kun taiteilija on mullan alla. Elävien taiteilijoiden Luovat taloussivut ovat kulttuurisivut. Siellä joko noteerataan tai ei.
Luovan talouden seurannaisvaikutuksista suurin on se, että useimmilla taiteilijoilla on vakavia varastointi ongelmia. Teoksia joutuu säilyttämään pitkiäkin aikoja työtiloissa näyttelyiden välissä tai sen vuoksi etteivät ne käy kaupaksi.
Jos taiteilija päättää hankkiutua ylimääräisestä tuotannostaan eroon muutoin kuin myymällä ne alennettuun polkuhintaan (joka ei kata edes tuotantokustannuksia) onko se ekologisesti, kansantaloudellisesti, kulttuurihistoriallisesti, taidehistoriallisesti vai yksityistaloudellisesti epäjärkevää. Siis kuskata oma tuotanto kaatopaikalle.
Aikaa ei voi kelata taaksepäin.
Yksi aikakapseli valmistui tiistaina, toissapäivänä, kun sain valmiiksi
” Syntymäpäiväkalenterin” ja kaiken kukkuraksi harmaan ja savisen ”Kevään” (tämä ei ole kuitenkaan virallinen sääennuste), mutta on siellä jotain itämässä.
Minun on jo kuitenkin useamman päivän ajatukset olleet Luovassa taloudessa, johtuen ehkä siitä, että nyt alkaa jo tulla laskuja tulevasta näyttelystä. Materiaali- ja työkustannuksia on jo ollut jonkin aikaa, viime vuoden puolella pääsääntöisesti. Nyt tulevat kutsukorttipainatus- ja valokuvauskulut ajankohtaiseksi, samoin näyttelytilavuokra sekä julistepainatuskulut. Vielä tulee päälle kutsujen postituskulut ja lehdistötiedote sekä avajaistarjoilu. Bensaa kuluu vähän, kun galleria on asuinpaikkakunnalla, mutta toisaalta taas ripustusurakka on niin suuritöinen, että tarvitsen aputyövoimaa pariksi päiväksi kantamaan, naulaamaan ja keikkumaan tikkailla.
Kodin puolella Luova talous näkyy jääkaapissa, niin, että siellä on paljon ruokaa, josta ei ole enää kuin kompostiin. Taiteilijan luomistyö näkyy kiireen seurauksena huonossa taloudenhoidossa. Ei kukaan ole nälkää nähnyt, ruokatalous on vain ollut hieman yksipuolinen. Monet, todella monet, ystävistäni ovat käyneet Talouskoulun ja osaavat hoitaa talouttaan paremmin kuin minä. Ei niin luovasti.
Työpuolella Luova talous näkyy myös iltaharrastuksena, johon kuluu kadonneiden kuittien metsästystä ja tilitysraporttien tarkistusta ja kirjaamista kirjanpitoon. Tämä on mieheni pääasiallinen harrastus näin alkuvuonna, kun kirjanpitäjä odottaa materiaalia voidakseen tehdä tilinpäätöksen ajoissa, jotta tilintarkastus valmistuisi ajoissa, ennen veroilmoituksen jättöaikaa. Tämä on osa Luovan talouden ketjureaktiota, joka pitää kaikki kiireisenä, eikä aikaa juuri muuhun jää. Tulisi välttää mahdollisimman pitkälle ajoittamasta valtion veronkantoa ja taidenäyttelyä samaan aikakapseliin, mutta kokemus on osoittanut, että sitä on lähes mahdotonta välttää.
Jotkut luovat henkilöt ovat keksineet hyvinkin luovia tapoja säilyttää kuitteja, esimerkiksi kenkälaatikko tai hienoin paikka mistä olen kuullut, on linnunpönttö. Reijitys ja mappaus on tylsää.
Mielestäni Luova talous on paljon monipuolisempi kuin olin osannut odottaa. Viimeisten viikkojen aikana se on ollut toistuvasti näkyvästi esillä tiedotusvälineissä.
Yksi Luovan talouden seikka, joka koskee minua nyt rankimmin, on se, että kullan hinta on romahtanut. En tainnut säästää ystävänpäivän Hesaria, jossa oli uutinen, että olisi halvempaa ostaa ystävälle lahjaksi kultaharkko kuin viedä hänet yöksi Hotelli Kämppiin. Oikeasti minulla on nyt ongelma, sillä olen tehnyt hyvässä uskossa teoksen, jonka olen kullannut (lyöntikullalla tosin, mutta teoksen sisältö on myös kultaa) ja nyt sen hinta on mahdollisesti romahtanut tai siis en ole vielä edes uskaltanut hinnoitella sitä. Eli, kuitenkin teoriassa minun olisi ollut halvempaa ostaa aitoa kultaa, kuin viettää aitoa taiteilijaelämää kuuluisassa taiteilijaravintolassa Kämpissä á la Gallen-Kallela, Sibelius ja Leino.
Toinen iso Luovan talouden uutinen oli perjantaina, kun taiteilijapariskunta Jeanne-Claude ja Christo julkaisivat New Yorkin Keskuspuistossa Vapaus-nimisen teoksen. He olivat odottaneet lupaa teoksen pystyttämiselle 26 vuotta. Mahdottoman pitkä aika pitää ideaa sisällään tai toivoa yllä. Yli neljännes vuosisata, huh. Eli heillä oli ollut jo tavoite tehdä teos ennen kuin minä olin edes taidekoulussa ja kun ajattelee aikaa taaksepäin omalta kohdaltaan, tajuaa miten paljon neljännesvuosisataan mahtuu.
Tärkeintä tässä uutisessa Luovan talouden kannalta on kuitenkin teoksen kustannusrakenne. Keskuspuiston teoksen nimi on Vapaus ja tästä toteuttamisen ja esittämisen vapaudesta, niin kutsutusta ”taiteilijan vapaudesta”, taiteilijat maksoivat 21 miljoonaa dollaria omasta pussista. Suunnaton summa sisältää kaikki teoksen tekemiseen ja esittämiseen liittyvät kulut. Taiteilijoiden käsityksen mukaan omien ajatusten toteuttamisen hinta, tässä tapauksessa 21 miljoonaa dollaria, on edellytys sille, ettei kukaan rahoittaja tai muu ei saa mahdollisuutta puuttua sisältöön.
Teoksen arvioidaan tuovan 16 päivän aikana matkailu ja muita turismiin kytköksissä olevia tuloja 200 miljoonaa dollaria New Yorkille. Ja nyt kun kuulin, että New York on myös taiteilijapariskunnan kotikaupunki, niin näin veroilmoitusten jättöaikoihin, voi jäädä miettimään paljonko tällainen luova pariskunta tuottaa verotuloina Isolle Omenalle.
Matkailijallehan sitä vastoin olisi tiedossa jättipotti New Yorkissa, kaksi Vapautta yhden hinnalla 16 päivän aikana, sen jälkeen tarjous on ohi ja toinen Vapaus katoaa.
Luovan pariskunnan mielestä ”taiteilijan vapaudessa” (Luovassa taloudessa) on oleellista se, että maksamalla kaiken itse ja tekemällä vain sellaista, joka ei ole pysyvää ja jota kukaan voi omistaa, vapaus säilyy.
Kolmas Luovaan talouteen liittyvä juttu löytyy Hesarin Kuukausiliitteestä, jossa on ajatustenvaihtoartikkeli näyttelijä, taidemaalari Chris af Enehjälmiltä ja hänen 17-vuoiaalta näyttelijä, lukiolainen, pojaltaan Anders af Enehjelmiltä.
Anders on huolissaan taiteilijaperheen toimeentulosta, eli kyseessä on näin ollen aito Luova talous. Taiteilijan lapsi on sitä mieltä, että äiti ei osaa hinnoitella teoksiaan ja myy niitä liian halvalla. Luovien talouksien toimeentulo olisi ehkä parempi, jos taiteilija osaisi hinnoittelun jalon taidon. Mutta miten se tehdään, kun toinen esimerkki on sellainen, että teoksella ei ole myyntihintaa lainkaan ja taiteilija(pariskunta) maksaa kaikki viulut itse ja toinen esimerkki on sellainen, että teoksella on myyntihinta ja jossa taiteilija maksaa kaikki viulut itse. Toinen (toiset) tulevat toimeen hyvin ja toiset (toinen) taas välttämättä eivät.
Taiteilijoiden teoshinnoittelusta ja niiden perusteista ollaan tekemässä tutkimusta ja se voi valaista tulevaisuudessa yhden lohkon Luovasta taloudesta.
Sitten kun taiteilija on kuollut, Luova talous alkaa kukoistaa, teoksia ”noteerataan” huutokaupoissa, Luovan talouden pörssissä. Teosten hinnoittelu vapautuu markkinavoimille, kun taiteilija on mullan alla. Elävien taiteilijoiden Luovat taloussivut ovat kulttuurisivut. Siellä joko noteerataan tai ei.
Luovan talouden seurannaisvaikutuksista suurin on se, että useimmilla taiteilijoilla on vakavia varastointi ongelmia. Teoksia joutuu säilyttämään pitkiäkin aikoja työtiloissa näyttelyiden välissä tai sen vuoksi etteivät ne käy kaupaksi.
Jos taiteilija päättää hankkiutua ylimääräisestä tuotannostaan eroon muutoin kuin myymällä ne alennettuun polkuhintaan (joka ei kata edes tuotantokustannuksia) onko se ekologisesti, kansantaloudellisesti, kulttuurihistoriallisesti, taidehistoriallisesti vai yksityistaloudellisesti epäjärkevää. Siis kuskata oma tuotanto kaatopaikalle.
Aikaa ei voi kelata taaksepäin.
kirjoittanut: Kirsi | 19:36
Pääsivulle