perjantaina, helmikuuta 18, 2005

18.2.2004 NAURU PIDENTÄÄ IKÄÄ


Voi Luoja, että piti nauraa Päivin generaattorilinkeille.
Minun nimestäni Aku Ankan nimigeneraattorissa tuli toisella yrittämällä:

K. I. R. S. I.
K.eikarimaisen I.äitön ja R.eilusti S.iisti I.konimaalari.

Tämä sana iätön sopii mahtavasti näyttelyni aikateemaan, varsinkin, kun tänään on Suomen vanhimman 111-vuotiaan Töysäläisen Hilda Häkkisen syntymäpäivä. 2005-111= 1894

Näyttelyyn tuleva teokseni Vuosisata ulottuu vain sadan vuoden taakse, vuoteen 1905, mutta Hildan syntymävuosi on aivan eri vuosisadalla kuin nykyinen ja sitä edellinenkin vuosisata, tuhatkahdeksansataa luvulla. Eli Hilda on syntynyt jo paljon ennen minun käyttämääni ajanlaskuoppia. Hilda on syntynyt tsaarin aikaan ja hänen lapsensakin on jo 71-vuotias. Hildaa pidetään lehtijutun tietojen mukaan iloisena ja huumorintajuisena, joten voi huvikseen uskoa, että nauru pidentää ikää.

Edellisellä viikolla lehdessä (KSML) oli, että kenustuoli on paljon parempi lihaskunnon ylläpitäjä kuin punttisalin laitteet. Vanha kansa ei ole ollut väärässä antaessaan 50-vuotislahjaksi keinutuolin syntymäpäiväsankarille. Nykyisin viiskymppisen lahja on usein aktiiviloma tai kuntopyörä. Keinutuoli kotona vie kyllä pienemmän tilan kuin puttisalilaitteet ja se on paljon esteettisemmän näköinenkin
(taiteilijan kodissa), oikea muotoiltu tuote.

Maailmassa on paljon erilaisia aikakäsitteitä. Matkustavat joutuvat tottumaan esimerkiksi aikaeroon, jossa voidaan saada lisää aikaa ja taas toisaalta menettää sitä. Sitten joudutaan tottumaan aikaeroon ja myös toipumaan siitä. Hilda on omassa elämässään hyvin kaukana lähtöpisteestään, millaista aikaeroa hän tuntee kun takana on vuosisatojen harppaukset elämässä. Oikeastaan sitä on mahdotonta kuvitella.

Tiistaisessa Hesarissa oli tiedesivulla artikkeli Aika hukassa, jossa kerrotaan esimerkiksi kellon lyhyt historia. Artikkeli jäi minulta työhuoneelle, joten työstän sitä ---- tähän kohtaan myöhemmin----.

Olen tänään ollut lähes koko päivän Linko koulutuksen luennoilla opiskelemassa markkinointia ja voin vakuuttaa, että se on yhtä mielenkiintoista kuin luovan talouden hallinta. Asiat täytyy vain sijoittaa omaan päähän, ajan kanssa.

Yksi näyttelyyni liittyvä mielenkiintoinen yhteistyöproduktio saatin tänään kasvamaan idusta jo versoksi ja koska nyt on jo melkein kevät niin se varmaan kasvaa vielä ja antaa varmaan paljon energiaa. Sellaista mitä keväällä aina on.