20.4.2005 VÄÄRÄ PÄIVÄ

Lauantaina kävin Starkilla ostamassa Hesaan Mezzon näyttelyyn 10 litraa seinämaalia numeroa K 154. Sunnuntaina pakkasin maanantai-aamun lähtöä varten työt ja aineiston valmiiksi. Maanantaina Samin kuljetusauto tuli yhdeksältä noutamaan työt ja minut ja kello 13.15 olimme Punavuorenkatu 4:ssä.

Galleria Mezzo toimii arkkitehtitoimiston yhteydessä entisessä yleisessä saunassa pihan perällä. Päivi oli vielä tulossa Pariisista ja aloitin purkamaan töitä paketista ja etsimään niille paikkoja. Jyrytyksestäni selvisi loppusuoralle 9 teosta ja enempää sinne ei mahtunutkaan. Päivi tuli neljän maissa katsomaan ja poraamaan teoksille ruuvit seinään ja minä lähdin Myllypuroon ateljeetaloon Anitan ja Päivin luo Kilta-iltaan.

Illalla soi puhelin. --- Minulla oli VÄÄRÄ PÄIVÄ avajaiskutsussa ja tuttavani olivat oven takana galleriassa VÄÄRÄÄN AIKAAN. --- Onneksi gallerian lähettämissä kutsuissa oli aika oikein ja minun tarvitsee pyytää anteeksi vain tutuilta ihmisiltä. ANTEEKSI!

En tiedä olinko ollut sokea, stressaantunut, huolimaton vai oliko minulla umpilisäke aivojen paikalla.

Tiistaiaamuna aloitimme maalaamaan seinät MUSEOTAVARAA näyttelyyn sopivaksi kauniin saven väriseksi. Iltapäivällä Päivi kävi ostamassa vielä litran piimää ja minä maalaisin alaikkunat piimällä ja Päivi reilusti pidempänä maalasi yläikkunat. Polkupyörät ja autot hävisivät ikkunan takaa ja tilalle tuli kaunis himmeä valo. Piimä idea on tullut Riitta Rönkön mukana joskus Galleria Beckeriin ja on ollut siitä asti aina tarvittaessa käytössä.

Kaikki arkkitehdit ihastuivat uuteen väriin ja siksi värinumero on ylhäällä, jotta se tulee dokumentoitua uutena trendivärinä. Saven väri teki hyvää muille väreille ja oli kiva tehdä taas jotain uutta. Tavallisesti ripustusaika on sen verran lyhyt, että ympäristöä ei aina kerkiä muokata ja voi olla että myös tilan koko asettaa aika ja kustannus syistä rajoituksia mielikuvitukselle. Tällä kertaa tilan koko mahdollisti satsauksen saveen ja tunnelmaan. Rakennettu tila toimii hyvin etäännyttäjänä taiteilijan ja teosten välillä ja tuntuu, että teokset siirtyvät vähitellen pois itsestä ja sisällä syntyy taas tilaa uudelle.