torstaina, huhtikuuta 21, 2005

21.4.2005 IN OUT OFF

Olen pitänyt muutaman päivän lomaa.

Olen pitänyt lomaa itsestäni ja sen vuoksi päiväkirjan

kirjoittaminen on ollut out ja off.

Olen pitänyt lomaa itsestäni luettuani koko astrologisen

horoskooppini.

Totesin, että kaiken siinä sanotun täytyy pitää ehdottomasti paikkaansa sen jälkeen, kun sieltä löytyi tieto, että alan kirjoittamaan päiväkirjaa. Minähän kirjoitan päiväkirjaa jo kolmatta kuukautta ja horoskoopin sain vasta viime viikolla. Kuinka faktan voi kumota. Nyt olen sitten yrittänyt ymmärtää, että kaikki muukin tähtiin kirjoitettu pitää paikkaansa. Esimerkiksi se, että olen luova.

Tänään puolilta päivin oli hedelmällinen tilaustyöhön liittyvän tilan kalustukseen ja väritykseen liittyvä neuvottelu- ja suunnittelupalaveri arkkitehdin kanssa.

Iltapäivä ja ilta kului IT Dynamossa Luovan Foorumin seminaarissa ja iltatilaisuudessa.

Illan ohjelmassa oli KTM esittely kansainvälisestä rahoituksesta kulttuurialalle, Design Forumin muotoilun edistämisen juhlavuoden esittely ja Luovan talouden tulevaisuuden näkymiä esittelevä osuus.

Pitäisi vain ymmärtää onko itse tässä kaikessa

out ja off vain in ja inside,

vai vain side.

Onko taide side kaiken olemassa olevan välillä

vai sidotaanko se?

Onko taide in- vai onside, syrjässä ja sivussa?