maanantaina, huhtikuuta 04, 2005

4.4.2005 PITKÄ HISTORIA



Vuosisata- Pitkä historia 2005.

Ajattelee aikaa miten päin vain, on sieltä löydettävissä keskikohta. Sadassa vuodessa keskikohta löytyy viidenkymmenen kohdalta. Viisikymmentä on yleensä myös ihmisten keski-ikää, myöhäistä keski-ikää, sellaista jota juhlitaan vähän komeammin.
Viisikymmentä jaettuna puolella, löytyy taas keskikohta kaksikymmentäviisi, neljännesvuosisata. Yleensä taiteilijat juhlivat tätä keskikohtaa jaksettuaan olla ajattelevia ja tuottavia ja luovia kaksikymmentäviisi vuotta.
Keskikohtaa voi ajatella taitoskohtana, jossa aika taittuu ja taitoskohdan jälkeen aletaan kulkemaan joko ylä-tai alamäkeen kohti seuraavaa taitoskohtaa.

Nyt viikonloppuna oli yksi ajan taitoskohta kun Paavi Johannes II kuoli. Hänellä oli pitkä henkilökohtainen historia ja hän oli osa pitkää kirkollista historiaa. Historia tulee muistamaan hänet. Lukemattomat ihmiset tulevat muistamaan hänet.

Elämä on henkilökohtaista ja yleistä muistia, yksityistä ja yhteistä, jakamatonta ja jaettua.
Paavi jakoi kuoleman hetkensäkin kaikkien kanssa katselemalla Vatikaanin aukiolle ikkunastaan. Yksityisestä hetkestä tuli yhteistä ja jaettua.