Kuparipelto

4.11.2005 PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN

2005-11-04T21:19:00.000+02:00

Huomenna.
Sitten kun…
Ensi viikolla.
Sitten kun…
Päivästä päivään.

Siirrän asioita tarpeen mukaan tulevaisuuteen.

Nyt on kulunut kuukausi Kappelin teoksen vihkijäisistä ja teen edelleen asioita, jotka siirsin toteutettavaksi H-Hetken jälkeen ylläpitääkseni työrauhaa. - Taidekasvatusnäyttelyiden pystytystä, ryhmävierailuja työhuoneella, vanhojen teosten vedostamista, uusien opettamista vedostajille, matkahuollossa ramppaamista, kirjanpidon tekemistä, materiaalien tilaamista, nettisivujen päivittämistä, pihatöitä, varaston siivousta. - Pikkuhommia, joilla päivä täyttyy käsittämättömästi ja pienempiä ja isompia murheita, joista pää täyttyy ymmärrettävästi.

Ostin syyslomalla kaksi kirjaa, joista toisen ahmin heti ja toista luen varovaisesti.
Omien taiteilijaidentiteettipohdintojen lomassa on suhteellisen kiva lukea muiden prosessista ja kirja ”Tie taiteilijaksi” (Väliasema Orivesi) tarjoaa sellaisen mahdollisuuden 17 taitelijan tiestä.
Kun teosta lukee rinnakkain Flow-kokemuksista kertovan kirjan kanssa, syntyy jännittävä ristiriita taiteilijan tiestä, jossa voi nähdä kuinka merkittävä osuus flow-kokemuksella on kirjassa esiintyvien taiteilijoiden tarinoissa.

Flowta käytetään paljon oppimisympäristöissä ja sieltä minäkin käsitteen löysin. Poikien koulusta. Taiteen tekeminen on jatkuvaa oppimista tai oikeammin opettelua ja oppimisen opettelua, jossa kokeillaan erilaisia ratkaisuja toteuttaa ajatus. Taiteen tekeminen vaatii tarkkaavaisuuden keskittämistä mielikuvaan valmiista teoksesta ja samalla joutuu sulkemaan tietoisuudestaan pois muita vaihtoehtoja tai oikeastaan kaikkea, joka rikkoo työrytmin, joka vaaditaan, jotta teos syntyy. Samalla syntyy flow.

Kun itse miettii niitä muutamaa homehtunutta leipäpalaa kaapissa, kun ei kerennyt käydä kaupassa, on helpottavaa lukea toisen taiteilijaäidin näkemyksiä.
” Pahinta tässä työssä on itsekkyyden kehä, jossa joutuu toimimaan, jotta saa työnsä tehtyä ja esille.” sanoo Tuija Arminen kirjassa. ” Ei keskity lapsiinsa vaan teoksiinsa. Vaikka tätäkin työtä voi tehdä kahdeksasta neljään, ajatuksiaan ei saa irti työstä neljältä, ei lomalla eikä metsässä. Työ on kuitenkin palkitsevaa. Nautin käsillä tekemisestä ja raavaasta työstä. Lisänsä tuo aiheiden pohtiminen, toden ja illuusioiden maailma, jossa voi rypeä ammattinsa nimissä.”

Kun itse miettii omia aikatauluja ja niiden mahdottomuutta, aikatauluja, joita on kuitenkin itse ollut luomassa, on helpottavaa lukea toisen taiteilijan näkemyksiä työn luonteesta.
”Taide on ehdottomasti enemmän pitkänmatkan juoksua kuin satasen pyrähdys.” kirjoittaa Kimmo Schroderus. ” Staroja tulee ja menee ja niitä tarvitaan tai sitten ei. Sinnikkyys yleensä palkitaan, näin olen uskonut ja uskon yhä. Jos vain vaivaa ja vaivaa, eikä pidä vaivaamistaan vakan alla, vaivaaminen alkaa tuottaa tulosta.”
Schroderuksen flow-kokemus voisi olla lapsuuden oivallus omista kyvyistä. ” Koko peruskoulun kaikkien liikuntatuntien aikana tein jalkapallossa kaksi maalia. Mutta kun ala-asteella piirsin pöllön, sain heti viisi apinoijaa. Teini-ikäisenä yritin opetella soittamaan kitaraa. Puolessa vuodessa en oppinut virittämän Landolaani. Ihminen on oppivainen ja tajuaa mihin suuntaan hänen kannattaa energiansa suunnata. Ei jalkapalloa, ei rokkitähteyttä. Sen sijaan taidetta, sen opiskelua ja tekemistä.”

Päivästä päivään… Taidetta, sen opiskelua ja tekemistä.
Aina silloin tällöin on pakko tehdä näitä Tuhkimo-hommia,
päivästä päivään lattian pesua ja papereiden niputtamista.
Nyt sitten soi Dingo päässä, toivottavasti nyt muillakin.

Olen aloittanut ajanlaskun opiskelemisen hieman vakavahenkisemmin ja tieteellisemmästä näkökulmasta ja saanut valettua kaksi kipsipetiä uusien teosten synnytysalustaksi ja vuokrattua pitkällä laina-ajalla kirjaimia. Siis ei kirjoja vaan niiden alkutuotetta, kirjaimia.
Näillä eväillä minä pohdin, miten voin yhdistää toden ja illuusion ja rypeä siinä vielä jotenkin.

7.10.2005 PÄIVÄNMÄÄRÄ

2005-10-07T23:17:00.000+03:00

Viikolla tuli nippu avajaiskutsuja. Sympatiaa herättävä yksityiskohta kutsuissa pisti silmään. Kahdessa kutsussa on nimittäin avajaiset samana päivänä.
Kutsuissa viikonpäivät ovat erilaiset, sillä toisessa 13.10. on merkattu keskiviikoksi ja toisessa 13.10. onkin torstai.

Ristiriita aiheuttaa aivoissa ihanan sekamelskan. Mietin siitä kuinka tärkeitä päivänmärät ja viikonpäivät ja niiden yhdisteleminen oikein on meidän arkirutiineissa. Tänään taas tuntuu, että kohtuuttoman tärkeitä.

Aina, kun varaa aikaa jonnekin, hammaslääkäriin tai parturiin, on tärkeää, että yhdistää oikein sekä viikonpäivän että päivänmäärän. Ettei myöhästyisi.
On tärkeää myös, että käyttää aina oikean vuoden kalenteria. Karkausvuonna se on vielä tärkeämpää. Ettei aika karkaisi.

6.10.2005 MINUUTTIVELLI

2005-10-06T23:16:00.000+03:00

Todella kiire päivä ja siinä samalla seilatessa ympäriinsä sitä miettii mitä laittaa ruuaksi.
Ei ainakaan karjalanpaistia kun siinä menee monta tuntia. Minuuttivelli on sopiva kiireisen naisen iltaruoka. Ainakin se kuulostaa tarpeeksi vanhanaikaiselta ja modernilta ruualta yhtä aikaa.
Maikki Harjanne oli illalla ohjelmassa, joka käsitteli kirjailijan ammattia. Siitä jäi päällimmäiseksi omaan tunnelmaan sopiva kertomus siitä, kuinka ensimmäisen Minttu kirjan tehtyään kustantaja oli asettanut hänelle ehdoksi heti toimituksen kolmesta uudesta kirjasta puolen vuoden sisällä. Harjanne sanoi ohjelmassa, ettei heillä varmaan siivottu puoleen vuoteen ja syötiin vaan purkkihernekeittoa sen puolen vuoden ajan. Minuuttivelli olisi ollut ehkä hyvä vaihtoehto.
Meillä on jo siivottu ja huomenna on karjalanpaistia.
Töissä pyörittelen erilaisia papereita ja teen asiakirjoja ja soittelen puheluita. Maanantaina saan varmaan aikaiseksi jotain.

5.10.2005 TUUMASTA TOIMEEN

2005-10-05T21:59:00.000+03:00

Unohdin tänään katsoa ”Näytetään kieltä” kello 20.00 Tv 1:sellä. Olin ajatellut huoltaa kieltäni aina keskiviikkoisin, kun pari muuta iltaa menee tavalliseen kuntoremonttiin.
Täytyy aloittaa tv:n katsominen ensi viikolla. (Tv:n tuumakoko ei ole tiedossani.)
- Niin sitä aina käy. Saa venytettyä kaikenlaista huoltamista aina vähän liian kauan ja sitten on jo isompi remontti tiedossa. (Tuumaa pienempi uuma.)
- Perheen polkupyörät huollettiin tänään ja talvi saa nyt tulla, mutta sitä ei vaan kuulu ja Suomen värikäs kesä jatkuu ja jatkuu. Luonnonrytmin huoltoväli tuntuu pidemmältä kuin koskaan aiemmin. Kuka on unohtanut kääntää termostaatin pienemmälle. (Polkupyörien tuumakoko ei ole tiedossani.)
- Tänään on myös matkapäivien jälkeinen asioiden huoltopäivä, joka tarkoittaa sitä, että tehtävänä on taas kymmeniä pieniä ja isompia asioita, joita saa siirrettyä ehkä tuuman eteenpäin, mutta ei kuitenkaan valmiiksi asti.
- Luovan työprosessin jälkeen asioiden huoltoväli tuntuu taas kohtuuttoman pitkältä ja olen kasannut tehtäviä odottamaan sitä päivää kun saan ”tämän” työn valmiiksi. Se päivä tuli tänään eikä se ollut kiva olla odottamassa. Nämä pysäyttävät päivät ovat deadlinen jälkitauti, päivät jotka ovat täynnä huoltamista.
- Huominen on samanlainen. Tuuma eteenpäin. Minä muistan taas miksi en pidä matkustamisesta. En siksi, etten pitäisi paikoista, jossa käyn, vaan en pidä matkan jälkeisistä päivistä, jolloin en saa tartuttua mihinkään tarpeeksi tukevasti siirtääkseni sitä pari tuumaa eteenpäin tai tuupattua sen vaikka loppuun asti. (Tuuma on mahtava saavutus.)
Näytöllä on nyt yksi tuuma kirjoitettua tekstiä. Se saa riittää tältä päivältä.
(Jossakin se raja on.)

4.10.2005 SIUNATTU TILA

2005-10-04T23:20:00.000+03:00

Minä rakastan suomen kieltä.
Mitä enemmän kieltä käyttää,
sitä monipolvisemmaksi se tulee.

SIUNATTU TILA

Olen synnyttänyt tilataideteoksen
ja tila on tänään siunattu.

Taiteen syntyprosessia kuvaava kieli on aika pitkälti samaa kuin kirkollisessa yhteydessä käytetty luomisen työtä kuvaava kieli. Siunattu tila naisen näkökulmasta kuvaa odotusta ja uuden syntymää. Suomen kielessä sana tila kuvaa myös kolmiulotteista, muusta ympäristöstä seinärakenteilla rajattua tilaa. Tilaa, jonka voi luoda tiettyä käyttötarkoitusta varten. Tänään tällainen kirkolliseen käyttötarkoitukseen tarkoitettu tila, Kappeli, on siunattu.

Tänään, sekä teoksella että tilalla, oli ensimmäinen virallinen elinpäivä, syntymäpäivä tai kastepäivä. Tekijänä, teoksen luojana, synnyttäjänä, ”äitinä”, en osaa ennustaa teoksen elinkaarta. Napanuora on katkaistu ja teos hengittää itse, väri on hyvä ja kasvuympäristö palkitseva ja vuorovaikutteinen.

Tampereen seurakuntien Kappeli, Näsilinnankatu 26, Tampere.

SIUNATTU HULLUUS

Luovaan työhön liitetään siunattu hulluus,
inspiraatio toiselta nimeltään,
joka on omistautumista työhön,
joka täytyy saattaa loppuun.

Luomistyössä synnytetään uutta
ja luomiseen liittyy kärsimystä,
via dolorosa
ja onnistumista,
glooria.

Samaan seurakuntaan kuuluvan Hugo Simbergin rakastetut Tampereen Tuomiokirkon freskot täyttävät 100 - vuotta vuonna 2007, kahden vuoden kuluttua. En osaa kuvitella aikaa 100 vuotta eteenpäin ja sitä millaisessa maailmassa Kappelin teos on silloin osallisena. Tuskin Simbergkään osasi kuvitella tätä päivää sata vuotta sitten.

Onneksi voin kuvitella 5 vuotta eteenpäin, sillä viideksi vuodeksi eteenpäin luomistyöni on siunattu valtion työskentelyapurahalla. Siihen liittyy Aikakäsitteen ja sanataiteen tutkimista, omistautumista, työtä joka täytyy saattaa loppuun. Siunattua hulluutta ja uuden luomista.

30.9.2005 "LÄHDETEOS"

2005-09-30T23:05:00.000+03:00

”Lähdeteos” on nyt kotonaan Tampereella. Se ripustettiin eilen paikalleen ja siitä lähtien se on elänyt omaa, minusta riippumatonta elämäänsä omassa tilassaan.

”Lähdeteos” on kulkenut Jyväskylän ja Tampereen väliä moneen kertaan eri olomuodossa ja eri kulkuvälineillä. Eilen minä saatoin ”Lähdeteoksen” oman elämän alkuun, kun se lähti täältä työhuoneelta sitä varten luotuun tilaan Tampereen seurakunnan Kappeliin.

”Lähdeteos” on lähtenyt. Matka on päättynyt, mutta tavallaan sen elinkaari vasta alkaa, sillä vuorovaikutustilanteet ja teoksen käyttö eri tilanteissa tulevaisuudessa luo teokselle sille tarkoitetun elämän. Kappelissa ”Lähdeteos” toimii kirkollisten tilaisuuksien lähdeaineistona teokseen liitettyjen tekstien kautta. Teoksen kuvat toimivat itsenäisesti, sekä visuaalisina että kerronnallisina elementteinä, ja yhdessä tekstien kanssa.

”Lähdeteos” viittaa Kappelin ydinteemaan, joka on vesi. Yksi teoksen sisällöllinen elementti on lause ”Ikuisen elämän lähde”, jonka on myös yksi teoksen visuaalisista olomuodoista.

”Lähdeteos” on meidän ajanlaskumme alun visuaalinen tulkinta, joka sisältää myös rajaamattomat ja ennalta määrittelemättömät aikakäsitteet, elämä ja ikuisuus.

”Lähdeteoksen” tekemiseen ei kulunut ikuisuutta, mutta tavallaan siihen on kulunut koko elämä.

Kokonaistaideteos on nähtävissä Tampereen seurakuntientalon Kappelissa Näsilinnankatu 26, 2 krs Tampere-päivänä 2.10.2005. Seurakuntatalossa on avoimet ovet kello 11.30-16.00.
3.10.2005 lähtien Kappelissa voi vierailla seurakuntatalon ollessa avoinna arkisin kello 8.30.-20.00.
Piispa Juha Pihkala siunaa Kappelin käyttöön piispantarkastuksen yhteydessä 4.10.2005.

28.9.2005 PERSPEKTIIVI

2005-09-28T23:50:00.000+03:00

Muistaakseni olen aina pitänyt enemmän aksonometrisestä perspektiivistä kuin keskeisperspektiivistä. Aksonometrisessä piirustuksessa esineiden tai objektien väliin jäävää tilaa ei hahmota, vaan kaikki tuntuu olevan limittäin toistensa päällä, kun taas keskeisperspektiivisessa piirustuksessa syntyy tilan tuntu.

Jo -80 luvulla juuri koulusta valmistuneena, minulta pyydettiin kuvitusluonnokset erääseen lastenkirjaan. Tein silloin kuvia, jossa samassa kuvassa oli kuvattu asioita useista eri perspektiiveistä, mutta tuolloin lapsituomaristo hylkäsi esitykseni, koska kuvat eivät näyttäneet ”oikeilta”. Asioita kun visuaalisessa mielessä ei voisi katsoa useasta kulmasta yhtä aikaa, sillä ne eivät vaikuta olevan oikeassa järjestyksessä.

On olemassa myös aikaperspektiivi, jossa liikutaan ja jossa minä liikun kuvallisesti. Ajallisesti asioita voi samoin katsoa useasta eri kulmasta yhtä aikaa ja asioiden uudelleen rinnastuksilla voi muuttaa niiden totuttua järjestystä. Taidehistoriallinen aikaperspektiivi on se perspektiivi, josta minä useimmin lähestyn ensimmäiseksi aihettani.

Uusimman teokseni aikaperspektiivi on 2005 vuotta vanha.

Näin mahtavassa aikaperspektiivissä asioiden väliin jää paljon tilaa ja tulkintaa. Kaikki mittaavat oman aikansa eri tavoin ja hahmottavat tilansa ajassa eri lailla ja käyttävät ajassa muotoutuvaa tilaansa eri tavoin.

Ajanlaskun mittari.

27.9.2005 PUHEAIKAA

2005-09-27T23:50:00.000+03:00

Syyskuu on ollut halpa kuukausi. Lähes kaikkialla PuheAika on ollut ilmaista. Suomalaiset puhuvat nykyisin enemmän ja enemmän. Aina. Tauotta. Kaikkialla. Puhelimessa. Vai onko se totta? Vanhemmat ja lapset eivät ainakaan puhu keskenään, joten minne ja kenen korviin ne ilmaiset sanat menevät?

Viime viikolla Hesarissa oli MLL:n koko sivun ilmoitus, jossa mies seisoi polviaan myöten kukkaruukussa ja alla oli teksti, että ”Puhutaanhan sitä kasveillekin.”
Loppuosa lainauksesta kuuluu: ”Ihmiset voivat yleensä paremmin, jos heidän kanssaan puhuu. Silti suomalaiset lapset ja vanhemmat keskustelevat keskimäärin 7 minuuttia päivässä. Ei ihme, jos perheenjäsenet usein valittavat, ettei toinen ymmärrä. Onneksi ratkaisu on yksinkertainen. Jos haluatte ymmärtää toisianne, puhukaa toisillenne. Lue lisää www.mll.fi ”

Olin tämän illan 7-luokkien vanhempainillassa, jossa puhuttiin lasten, vanhempien ja koulun yhteistyöstä ja nuorten kasvun tukemisesta. Kotiin tultuani mietin, miten paljon informaatiota mahtuu 7 minuuttiin. Mietin, miten paljon välittämistä mahtuu 7 minuuttiin. Mietin, miten paljon rakkautta mahtuu 7 minuuttiin. Mietin, mitä murrosikäinen haluaa ottaa vastaan 7 minuutissa, informaatiota, huolehtimista vai rakkautta.

Täytyy tunnustaa, että minä puhun päivässä huomattavasti enemmän kuin 7 minuuttia, itsekseni, mutta sitä ei varmaan lasketa. Lasten kanssa käytyjä keskusteluita täytyy alkaa tarkkailla, jottei niistä tule liian informatiivista: - Laita pyöräilykypärä päähän! – Tuotko vaatteet likapyykkiin! – Petaatko sänkysi! – Onko läksyt tehty! Vaan: - Ihanaa, kun tulit ajoissa kotiin! Ja: - Olen onnellinen, että olet olemassa!

Ammattiminäni prosessoi töitä kirjoittamalla, hiljaisuutta kunnioittamalla tai itsekseen puhumalla. Kaikki ovat metodeina kaikki toistaiseksi käytössä. Itsekseen puhuminen on nousussa, sillä vedostaja Sara lähti elokuun lopussa vuodeksi Australiaan ja Jenni käy 1 tai 2 päivänä viikossa opintojen ohessa, joten työhuoneella on pääasiassa kaksi vaihtoehtoa, joko hiljaisuus tai itsekseen puhuminen.
Kirjoittaminen ja puhuminen on melkein korvannut luonnostelemisen, mutta harkitsen parhaillaan uuden metodin opettelemista: 7 minuutin luonnosten tekemistä.

Kuulostaa ihan valmispakasteiden paistoajalta. 7 min.

(Tekstissä esiintyy luvut 1 ja 2 yhden kerran ja luku 7 yhdeksän kertaa.)

26.9.2005 PUU METSÄSSÄ

2005-09-27T00:13:00.000+03:00

Perjantai-iltana tuli Muumien jakso 82/101, jossa Vilijonka harrastaa taiteita.
Hän on maalaamassa metsän reunassa lapsineen, kun Muumi-pappa ja Pikku Myy tulevat tutustumaan Vilijonkan touhuihin. Meidän sohvalla naurettiin vääränä viimeistään siinä vaiheessa, kun Pikku Myy esittää Vilijonkalle ihmettelevän kysymyksen, että miksi ihmeessä hän maalaa kuvaa puusta, kun niitä on niin paljon muutenkin ympärillä.

Mihin kuvaa puusta tarvitaan, kun niitä kasvaa ympärillä useita ja jokainen voi vapaasti katsella niitä oikeasti ja milloin vaan. "Mitä virkaa on puun kuvalla?", kysyy Pikku Myy painokkaasti ja Muumi-pappa raahaa suorasukaisen Pikku Myyn pois Vilijonkan äkäisen katseen alta.

Katsoja, myös taiteilija, siis minä, jää miettimään, miksi taidetta tehdään, kun kaikkea on jo olemassa, oikeasti, ei vain kuvina, niin kuin puita metsässä.

Myöhemmin jaksossa koko Muumilaakson väki tekee ympäristötaidetta rannalla hiekasta, jonka vuorovesi myöhemmin huuhtoo pois. Vilijonka ei anna omista taidekasvatuksellisista periaatteistaan periksi ja haluaa tehdä tilanteesta kilpailun ja saada voitto kotiin lahjakkaille lapsilleen. Muumitalon väki on taas tullut paikalle pitämään hauskaa ja toteuttamaan itseään ilman kilpailun painolastia. Erilaiset taidekasvatukselliset näkökulmat eivät kohtaa toisiaan, vaan ristiriita jää elämään erilaisten arvomaailmoiden vuoksi.

Katsoja, myös taiteilija, siis minä, jää miettimään, miksi taidetta tehdään, kun se ei välttämättä ole aina hauskaa eikä siinä saa välttämättä toteuttaa itseään ilman kilpailun painolastia.

Takaisin Muumilaaksoon, katselemaan puita ja tekemään hiekkaveistoksia.

23.9.2005 VÄHÄN MAKEETA

2005-09-24T00:22:00.000+03:00

Ensimmäinen tunnistettava vapaapäivä.

Jotain makeeta.

Punaisen Ristin nälkäpäivän kakku ja
Jalin suklaatehdas samana päivänä.

Makeeta mahan täydeltä.
Silmänruokaa.

Mielikuvia uusista töistä pyrkii innokkaasti esiin; kroppa yrittää jo uskotella, ettei muista miten tiukoille se taas otti, se viimeinen rutistus. Pitkästä aikaa olen kiitollinen käytännön asioista, jotka taas jälleen kerran täytyy hoitaa ennen kuin taas saan raivattua tyhjää tilaa työrauhalle.
Ristiriita siitä, että jotkut työt täytyy pakottaa pysymään sisällä tarpeeksi kauan, jotta ne kerkiäisivät kypsyä, alkaa tuntua jo pienenä versovana ituna. Itu on jo juurtunut, vaikka minulla ei ole vielä yhtään ymmärrettävää ajatusta siitä miten aion seuraavan teoksen toteuttaa.

Tiedän, että on vielä liian aikaista olla edes utelias.

22.9.2005 HILJAISUUDEN TAIDE

2005-09-22T21:54:00.000+03:00

RadioHiljaisuus rikkoontuu.

Hiljaisuus vaikuttaa päällisin puolin aina toimettomalta ja tapahtumaköyhältä, mutta oikeastaan ilman hiljaisuutta työhön ei synny rytmiä, jolloin tapahtuisi jotain. Lopputulos syntyy sekä pakottamatta että pakottamalla. Aikarajat ja deadlinet ovat osa kohtalon lankoja joihin meidät on köytetty. Hiljaisuus on ollut niin täyttä ettei sinne ole mahtunut enää mitään muuta.

Deadline on nyt ja minä olen valmis.

Blogi prosessivälineenä toimi erinomaisesti kun käsittelin omaa sisäistä kuvansyntyprosessia, mutta jouduin keväällä uuden tilanteen eteen, kun aloin tekemään tilaustyötä, joka ei ollut vielä julkaisuvapaa. Blogin ja verbaalisen pohdinnan sijaan minun täytyi valita prosessointi välineeksi Hiljaisuus.

Tilaustyö julkistetaan 2.10.2005.

Minä katkon napanuoraa työhön jo nyt ja yritän vapautua siitä ja siirtyä jonnekin puolittaiseen vapaaseen vyöhykkeeseen jossa on tilaa katsoa millainen teoksesta tuli ja mitä ajatuksia alitajunta siihen siirsi.

Kun teos oli valmis, huomasin, että olin käsitellyt sen kautta Aika käsitteen ”Ikuisuus”.

Ikuisuus on valmis ja on aika siirtyä seuraavaan.

Työhuoneella on kaikunut Hiljaisuudessa huuto: ”Ei enää ikinä deadlineä!”

Äänen päälle laskeutuu Hiljaisuuden peitto.

3.5.2005 TUNNEKASVATUSTA

2005-05-03T22:58:00.000+03:00

Viime viikolla Tv:ssä oli joku päivä keskusteluohjelma koulujen uusista opetussuunnitelmista ja ohjelmassa käsiteltiin terveyskasvatuksen sisältöjä uutena oppiaineena.

Tulin mukaan seuraamaan ohjelmaa kesken kaiken enkä tiedä mitä kaikkia tahoja ohjelmassa olleet ihmiset edustivat, mutta ainakin siellä oli opettaja, psykologi, temperamenttitutkija ja konsultti, joista viimeksi mainittu suunnittelee opetussisältöjä uuteen oppiaineeseen, niin ymmärsin.

Yhdeksi tavoitteeksi oli asetettu, että opettajat opettavat terveyskasvatuksen tunnilla tunnekasvatusta, oppilaat opettelevat tunnistamaan tunteita, analysoimaan niitä ja tulkitsemaan niitä.

Ymmärrän hyvin opettajan kauhun tunteen sen mahdottomalta tuntuvan lisätyön suhteen, jossa opettajien olisi opeteltava uusi sisältö ja tässä tapauksessa työn ohessa ilman koulutusta ja oppimateriaalia, koska sitä ei ole vielä tuotettu.

Ymmärrän myös hyvin terapeutin epäuskon tunteen, kun hän antoi palautetta siitä kuinka vaativaa aluetta opettajille suunnitellaan hallittavaksi.

En tiedä oliko terveyskasvatuksen oppiaineessa tavoitteena myös se, että oppilaat osaisivat myös tuottaa tunteita.

Tunteiden tuottaminen on perinteisesti ollut taideaineiden tehtävä. Siinä tekijä on kokija. Nyt taideaineiden osuutta on kaikenaikaa vähennetty ja tilalle tuodaan teoreettisempaa ja teoreettisempaa oppimista. Mitä ihmiset tekevät kaikella tuolla teoreettisella tiedolla kun he eivät osaa tuottaa itse mitään konkreettista, ei esinettä ei elämystä ei tunnetta.

Samaan aikaan kun terveyskasvatus tulee kouluihin ja taideaineet vähenevät, on tehty tutkimuksia siitä kuinka Taide edistää terveyttä.

Samaan aikaan kun taideaineita vähennetään jää lapsille ja nuorille tyydyttämätön tarve toteuttaa itseään ilmaisun kautta ja sen seurauksena taidekoululuihin on vuosivuodelta enemmän pyrkijöitä ja itsensä etsijöitä.

He ovat siellä selvittämässä sitä …….

Kuinka konkreettinen itse tuotettu tunne on?

Kuinka konkreettinen itse koettu tunne on?

Kun oma poikani yritti tänä keväänä selvittää itselleen mikä koulun hän valitsisi, oli hänellä pääasiallisena ohjenuoranaan seuraava määritelmä: ”Sellainen koulu, jossa ei ole pelkästään istumaopiskelua.”

Opiskelu on vaativaa, työ on vaativaa, elämä on vaativaa, minne mahtuu tunteet ja taide?

2.5.2005 LAPPU LUUKULLA

2005-05-02T22:56:00.000+03:00

Siirtyminen toisesta aihepiiristä, toisesta työkokonaisuudesta on vaikeaa, on kuin vaihtaisi planeettaa tai galaksia tai jos asian ilmaisee maallisemmin, niin kuin vaihtaisi päätä. Edellisen työn jäännökset täytyy ensin saattohoitaa ennen kuin uuden syntymiselle on tilaa. Saattohoitoa voi olla monenlaista, mutta useimmiten siihen liittyy sijaistoimintoja ja erityisesti siivoamista tai arkistointia ja samaan aikaan uuden aineiston keräämistä.

Tässä vaiheessa taiteilijan työ on pätkätyötä sanan varsinaisessa merkityksessä ja minä haluaisin laittaa LAPUN LUKULLE: Taiteilija on tavattavissa kesäkuussa/ joskus myöhemmin/ en osaa sanoa milloin.

Nähdään!

26.4.2005 MUODOLLISESTI EPÄPÄTEVÄ

2005-04-27T00:05:00.000+03:00

Mihin tehtäviin taiteilijakoulutus antaa pätevyyden?

Työssään taiteilija joutuu jatkuvasti miettimään omaa rooliaan erilaisten tehtävien kautta; olenko pätevä opettamaan, olenko epäpätevä taidekasvattaja, olenko pätevä antamaan lausuntoja, olenko epäpätevä osallistuja, missä on minun reviirini rajat. Kertooko joku vai harhailenko vain tällä kentällä ristiin ja rastiin ja katson koska raja tulee vastaan.

Mikä on taiteilijan toimenkuva?

Omalla ammatillisella kentällä sitä voi harhailla mielin määrin omalla työhuoneellaan tulematta nolatuksi tai antautumatta nolostukselle, mutta työhuoneen ulkopuolella määrittely siitä, mihin taiteilijaa tarvitaan, tekemänsä teoksen esittämisen lisäksi, onkin jo vaikeampaa ja oikeastaan turhauttavaa.

Taitelija voi ottaa teoksellaan kantaa asioihin, mutta hän voi toimia myös muutoin vaikuttajana. Hän voi toimia kasvattajana tai mielipidemuokkaajana, kriittisenä tutkijana tai poliitikkona. Antaako taitelijan koulutus taiteilijalle pätevyyden toimia kriittisenä tarkkailijana ja luovan luokan edustajana yhteiskunnassa vai kuuluuko se oikeus ikään kuin taiteilijan toimenkuvaan vai onko se ehkä vain persoonakysymys.

Mielestäni koulutus sitä ei ainakaan edesauta ja välttämättä se ei edes kuulu nykyisin toimenkuvaan vaan useimmat taiteilijat ovat omalla luovalle työprosessisilleen omistautuneita eikä heillä olen minkään alan työehtosopimuksia, joissa velvoitettaisiin toimimaan myös yhteiskuntakriittisesti, ehkä se on sitten vain persoonakysymys.

Luontevin sarake, jossa taiteilijat osallistuvat politiikkaan, on taide- ja taiteilijapolitiikka. Siinä he ovat päteviä asiantuntijoita ja kriittisiä lausunnonantajia, mutta taidepolitiikan reviirit ovat yhtälailla haettava, kokeiltava ja tutkittava. Missä kaikkialla sitä luovuutta on? Täällä, tuolla, nurkan vai peräti rapakon takana.

Luova luokka on uusi käsite mediassa ja esiintyy enemmän taloussivuilla kuin kulttuurisivuilla. Luova luokka on Risc Monitor tutkimuksen mukaan pienentynyt viisi prosenttia muutamassa vuodessa ja on nyt 17 %. Luku merkitsee sitä, että luovalta alalta on kadonnut parissa vuodessa 150 000 työpaikkaa. Uskoisin, että kuvataiteilijat kuuluvat tähän luovaan luokkaan ja nyt tänä päivänä alalle koulutetaan enemmän taiteilijoita kuin koskaan, joten minne ne luovat ihmiset katoavat vai eikö meitä rekisteröidä olleenkaan, koska taiteilijalla ei periaatteessa edes ole työpaikkaa. Missään ja koskaan kukaan ei edes hae kuvataiteilijaa töihin. Olemmeko me luovalle luokalle jääneitä? Voiko taiteilijan rekrytoida muualle kuin tositv-sarjaan? Vaikuttaako taideaineiden vähentäminen kouluissa luovan luokan pienenemiseen tulevaisuudessakin vai hävitäänkö me sukupuuttoon?

Taiteen vaikuttavuutta halutaan mitata eri syistä, terveydellisistä ja nyt luovan talouden tutkimuksen vuoksi. Taiteen vaikuttavuutta havainnollistavia mittareita yritetään kuumeisesti kehittää ja joitain sellaisia jo onkin. Taiteilijat itse ja kulttuurisektori ovat tottuneet selittämään kulttuurin ja taiteen vaikuttavuutta ja taiteilijan työtä niiden merkityksien kautta, mutta se ei koskaan tunnu riittävän.

Valtion taidemuseon Taidemuseoalan kehittämisyksikkö Kehys on julkaissut esitutkimuksen taiteen vaikuttavuudesta ja sen arvoa mittaavista mittareista, joidenka avulla on mahdollista todentaa taiteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta mm. sosiaalisten vaikutusten, yhteiskunnallisen hyvinvoinnin tai yhteisöjen vahvistamisen kautta.

www.fng.fi / KEHYS

Toukokuun lopussa näyttää olevan Kuvataiteilijapäivät, joissa käsitellään Taiteilijan tulevaisuutta ja taiteilijoita politiikantekijöinä.

23.4.2005 KASVATTAAKO TAIDE?

2005-04-23T22:31:00.000+03:00

Pirkanmaalla on tänä viikonloppuna laaja taidekasvatusviikonloppu nimeltään Taidesuunnistus. Suunnistukseen osallistuu koko Pirkanmaan alue ja yleisö voi vierailla 260 eri taiteilijan, käsityöläisen ja muotoilijan työhuoneella 176 eri osoitteessa. Aamulehden välissä olleessa suunnistuskartassa yleisön kiinnostusta herätellään alaotsikoilla – ”Mitä taiteilijat tekevät ateljeissaan? Miten taideteokset syntyvät? Juodaanko ateljeissa baskeri päässä punaviiniä ja podetaan luomisentuskaa? Mitä taiteilijat ajattelevat työstään ja omasta taiteestaan?” (Tänä aikana, jolloin taiteilijoilla on huutava pula työtiloista voisi mukaan liittää vielä kysymyksen: Mitä taiteilijat ajattelevat työtiloistaan?)

Taidesuunnistukseen osallistuu myös 20 eri ravintolaa ja kahvilaa, joissa on myös taidetarjontaa ja kaikki huipentuu huomenna sunnuntai-iltana 24.4. päättäjäisiin Tampereella Laterna-ravintolaan, jossa kohteisiin tutustuneilla ja itse taidekohteilla on mahdollisuus tavata toisiaan ja jatkaa keskustelua taiteesta.

Tapahtumasta on tietoa osoitteessa www.taidesuunnistus.net ja koko homman järjestää Pirkanmaan taidetoimikunta.

Taidesuunnistus on eräänlaista taidekasvatusta, mutta siinä kasvatetaan sellaisia ihmisiä ja taiteen kokijoita, joilla on jo kiinnostus taiteeseen tai ainakin kiinnostus tutustua siihen, ei siis mitenkään vastentahtoisia ihmisiä.

Torstai-iltana olleessa Luovan Foorumin seminaarissa KTM: neuvotteleva virkamies Raila Kehälinna sanoi tilastokeskuksen alustavan laskennan päätyneen tällä hetkellä koko Suomea kattavissa luvuissa tulokseen, että Suomessa on reilut 14.000 luovan alan yritystä tai yrittäjää. Luku vastaa 6 % kaikista Suomen yrityksistä. Luova Paja on alkumetreillä K-S taidetoimikunnan kanssa listannut noin 2500 luovan alan toimijaa Keski-Suomeen ja Pirkanmaan taidetoimikunta on listannut pelkästään kuvataiteilijoita, käsityöläisiä ja muotoilijoita taidesuunnistukseen 260, niin tuo14 000 alkaa tuntua äkkiä pieneltä.

Luovaa ammattia harjoittavien määrä on kuitenkin iso ja tekijät ovat hahmottumassa ryhmäksi, mutta mitä ihmiset yleensä tietävät taiteen tekijöistä ja taiteen tekemisestä? Millaista taidekasvatusta tarvitaan ja milloin?

22.4.2005 Keskisuomalaisessa oli artikkeli Cygnaeus lukion tilanteesta, jossa uuden lukion rakentaminen jäädytettäisiin tai peruttaisiin kokonaan ja oppilaat sijoitettaisiin Viitaniemeen aikuisopistolta vapautuviin liian pieniin tiloihin. Kolme koulun oppilasta on antanut lehden käyttöön mielipiteensä asiasta ja kaksi heistä asettaa koulun ja kaupungin taidehankinnat vastakkain ja yksi arvostelee kaupungin rahankäyttöä liikennejärjestelyiden ja valaistuksen suhteen. Kun joukko laajenee vielä kolmella oppilaalla, saadaan mielipide tiivistettyä lauseisiin: ”Siis turhaa taidetta voitaisiin hyvin karsia.” ja ”Säästetään mieluummin koristelusta.”

Olisiko tässä taidekasvatuksen tarvetta? Missä sitä annetaan, jos siihen ei ole koulua? Cygnaeus lukio on musiikkipainotteinen lukio ja musiikki on myös kirjattu koulun kehittämisalueeksi, joten oppilailta varmaan löytyy motiivia ja kiinnostusta taideaineisiin joten taidekasvatuksen puutteesta ei ihan heti voi olla kyse.

Miksi taiteellisesti lahjakkaat nuoret ovat sitten kuvataide tai kuvakielteisiä? Eikö taidekasvatus sitten luokkaan suvaitsevaisuutta vai onko kyseessä vain opittu malli, kaava jota käytetään nykyisin kaikessa päätöksenteossa, näkyvästä karsitaan aina ensin, koska se on niin konkreettista ja helposti osoitettavaa.

14 000 luovanalan yrittäjän luvusta puuttuu todennäköisesti suurin osa kuvataiteilijoista, joita on ammattiliittojen jäseninä noin 2300. Millä tämä ammattikunta saa elantonsa, jos taidekasvatuksen tunnit karsitaan pois tuntikehyksestä ja siihen käytettäviä tiloja ei ole kouluilla käytettävissä tai millaisia aikuisia karsittu koulu tuottaa?

Taide luo yhteisöllisyyttä ja sen tekeminen kouluissa luo yhteisöllisyyttä. Se taitaa tänä päivänä olla se tärkein asia mikä meiltä kaikilta puuttuu rahan lisäksi.

Valtio onneksi tuo Taikalamppu-verkostollaan valoa taidekasvatukseen täällä Jyväskylässäkin ja Hämeenlinna panostaa mahtavasti yhteisöllisyyteen tuomalla kesällä lastenkulttuuritapahtumaan 365 mummoa keinutuoleineen kertomaan tarinoita lapsille. Yksi mummo jokaiselle päivälle.

www.taikalamppu.fi Missä se syttyy ja missä se sammuu?

21.4.2005 IN OUT OFF

2005-04-21T23:39:00.000+03:00

Olen pitänyt muutaman päivän lomaa.

Olen pitänyt lomaa itsestäni ja sen vuoksi päiväkirjan

kirjoittaminen on ollut out ja off.

Olen pitänyt lomaa itsestäni luettuani koko astrologisen

horoskooppini.

Totesin, että kaiken siinä sanotun täytyy pitää ehdottomasti paikkaansa sen jälkeen, kun sieltä löytyi tieto, että alan kirjoittamaan päiväkirjaa. Minähän kirjoitan päiväkirjaa jo kolmatta kuukautta ja horoskoopin sain vasta viime viikolla. Kuinka faktan voi kumota. Nyt olen sitten yrittänyt ymmärtää, että kaikki muukin tähtiin kirjoitettu pitää paikkaansa. Esimerkiksi se, että olen luova.

Tänään puolilta päivin oli hedelmällinen tilaustyöhön liittyvän tilan kalustukseen ja väritykseen liittyvä neuvottelu- ja suunnittelupalaveri arkkitehdin kanssa.

Iltapäivä ja ilta kului IT Dynamossa Luovan Foorumin seminaarissa ja iltatilaisuudessa.

Illan ohjelmassa oli KTM esittely kansainvälisestä rahoituksesta kulttuurialalle, Design Forumin muotoilun edistämisen juhlavuoden esittely ja Luovan talouden tulevaisuuden näkymiä esittelevä osuus.

Pitäisi vain ymmärtää onko itse tässä kaikessa

out ja off vain in ja inside,

vai vain side.

Onko taide side kaiken olemassa olevan välillä

vai sidotaanko se?

Onko taide in- vai onside, syrjässä ja sivussa?

20.4.2005 VÄÄRÄ PÄIVÄ

2005-04-20T23:42:00.000+03:00

Lauantaina kävin Starkilla ostamassa Hesaan Mezzon näyttelyyn 10 litraa seinämaalia numeroa K 154. Sunnuntaina pakkasin maanantai-aamun lähtöä varten työt ja aineiston valmiiksi. Maanantaina Samin kuljetusauto tuli yhdeksältä noutamaan työt ja minut ja kello 13.15 olimme Punavuorenkatu 4:ssä.

Galleria Mezzo toimii arkkitehtitoimiston yhteydessä entisessä yleisessä saunassa pihan perällä. Päivi oli vielä tulossa Pariisista ja aloitin purkamaan töitä paketista ja etsimään niille paikkoja. Jyrytyksestäni selvisi loppusuoralle 9 teosta ja enempää sinne ei mahtunutkaan. Päivi tuli neljän maissa katsomaan ja poraamaan teoksille ruuvit seinään ja minä lähdin Myllypuroon ateljeetaloon Anitan ja Päivin luo Kilta-iltaan.

Illalla soi puhelin. --- Minulla oli VÄÄRÄ PÄIVÄ avajaiskutsussa ja tuttavani olivat oven takana galleriassa VÄÄRÄÄN AIKAAN. --- Onneksi gallerian lähettämissä kutsuissa oli aika oikein ja minun tarvitsee pyytää anteeksi vain tutuilta ihmisiltä. ANTEEKSI!

En tiedä olinko ollut sokea, stressaantunut, huolimaton vai oliko minulla umpilisäke aivojen paikalla.

Tiistaiaamuna aloitimme maalaamaan seinät MUSEOTAVARAA näyttelyyn sopivaksi kauniin saven väriseksi. Iltapäivällä Päivi kävi ostamassa vielä litran piimää ja minä maalaisin alaikkunat piimällä ja Päivi reilusti pidempänä maalasi yläikkunat. Polkupyörät ja autot hävisivät ikkunan takaa ja tilalle tuli kaunis himmeä valo. Piimä idea on tullut Riitta Rönkön mukana joskus Galleria Beckeriin ja on ollut siitä asti aina tarvittaessa käytössä.

Kaikki arkkitehdit ihastuivat uuteen väriin ja siksi värinumero on ylhäällä, jotta se tulee dokumentoitua uutena trendivärinä. Saven väri teki hyvää muille väreille ja oli kiva tehdä taas jotain uutta. Tavallisesti ripustusaika on sen verran lyhyt, että ympäristöä ei aina kerkiä muokata ja voi olla että myös tilan koko asettaa aika ja kustannus syistä rajoituksia mielikuvitukselle. Tällä kertaa tilan koko mahdollisti satsauksen saveen ja tunnelmaan. Rakennettu tila toimii hyvin etäännyttäjänä taiteilijan ja teosten välillä ja tuntuu, että teokset siirtyvät vähitellen pois itsestä ja sisällä syntyy taas tilaa uudelle.

15.4.2005 TAIDEURAKKA

2005-04-15T23:43:00.000+03:00

Kävin aamupäivällä hakemassa kehystämöstä loput Mezzoon menevät työt ja iltapäivällä kolme varhaiskasvatuksen opiskelijaa kävi työhuoneellani haastattelemassa minua taiteilijaesitelmäänsä varten. Kävimme myös läpi taidekasvatukseen liittyviä asioita, joihin palaan varmaankin myöhemmin.

Perjantaina oli myös avajaisurakointia, joka tarkoittaa sitä, että yhtenä iltana oli kolmet eri museo avajaiset. Ensin oli kello 17.00 Keski-Suomen museolla Japanilaista nykytaidetta näyttelyn avajaiset ja kello 18.00 Veikko Hirvimäen avajaiset Museon Suojassa ja kello 19.00 Taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlanäyttelyn avajaiset Holvissa. Sen jälkeen oli absolutistinkin pidettävä kaksi päivää vapaata.

13.4.2005 ELÄMÄNKERTA

2005-04-13T23:40:00.000+03:00

Olisi hienoa, kun aamulla herätessä voisi avata koneen ja tulostaa itselleen valmiin käsikirjoituksen, päiväohjelman. (Jotkut tekevätkin niin ja joillain on jopa sihteeri palkattuna tulostamaan valmiita käsikirjoituksia.)

Se aika, joka jää käsikirjoituksen ulkopuolelle on vapaa-aikaa, tutkimatonta aluetta, jossa voi olla kuin seikkailija tai tutkimusmatkailija ja hakea omat kokemukset, jota ei ole ennalta käsin suunniteltu ja aikataulutettu.

Olisi hienoa, kun aamulla herätessä voisi avata koneen ja tulostaa itselleen valmiin käsikirjoituksen, päiväohjelman.

En kuitenkaan ajattele kalenterin kaltaista päiväohjelmaa, jossa on kokoukset ja työtehtävät, vaan sellaista valmista käsikirjoitusta, jossa on mukana tunteet ja reaktiot, fyysiset rasitukset ja lepo. (Joku on varmaan jo tehnyt käsikirjoituksen ja keksinyt tästä reality-tv formaatin ja sitä ollaan kuvaamassa, ehkä.)

Olisi hienoa kun voisi elää hetken elämää, joka olisi tuttua, ajattelee ihminen, joka on joka päivä uuden haasteen edessä.

Olisi hienoa, kun voisi joskus rikkoa rutiinit ja elää elämää hetken mielijohteesta, ajattelee ihminen, joka kohtaa aina uudestaan samanlaisen päivän.

Kenen kanssa voisin vaihtaa käsikirjoitusta. Voisinko huomenna tulostaa itselleni valmiin ohjelman ja elää sen mukaan.

Olisi hienoa, jos voisin valita ennakkoon vaikka tusinasta erilaisesta vaihtoehdosta. Voisin pohtia huolella erilaisia valintakriteerejä ja näin en voisi syyttää ketään muuta kuin itseäni, jos tulin valinneeksi huonon elämänkerran. Niin kuin lauantai-illan lottonumeroiden ruksittamisesta ei voi syyttää ketään muuta kuin sitä, joka sen X ruutuun laittoi. Tai voihan sitä tietysti syyttää syntymäaikaansa, jos rivi perustuu syntymäpäivänumeroihin.

Samoin minä voin syyttää syntymäaikaani, jos astrologinen karttani ei pidä paikkaansa, sillä se perustuu syntymäaikaani.

Merkittäviä numeroita elämänkerrassani: 5, 8,14, 20, 21, 26, 29. Olisikohan tämä ensi viikon lottorivi. Lisänumerot: 1,3,6.

Sain eilen astrologisen kartan ja ihanat naurut. On se hienoa, että tähtiin on kirjoitettu minulle elämänkerta ja sen voi tulostaa. En vaan tiedä onko se mennyttä elämää vai tulevaa. Käsikirjoitus joka tapauksessa.

12.2.2005 AIKA HUKASSA

2005-04-12T23:35:00.000+03:00

Kellostani loppui viimeviikolla voima. Patterit tulivat tiensä päähän ja aika lakkasi kulkemasta. Se ei kulkenut eteen eikä taaksepäin.

Olen ollut aika hukassa ilman kelloani.

Muistilappuni nro. 1 joutui jo eläkkeelle ja uusi astui kuvioihin.

HS 16.2. 2005

Rannekellon lyhyt historia

Ensimmäiset mekaaniset kellot rakennettiin 1200-luvun lopulla. Mukana kuljetettavat eli taskukellot tulivat 1600-luvulla.
1800-luvun alussa, Napoleonin aikana, valmistettiin ensimmäiset rannekellot. Ne olivat aluksi naisten rannekoruja, joihin oli upotettu miniatyyrikello.
Kun naiset siirtyivät teollisuustyöhön, heidän käyttämänsä riipuskellot vaihtuivat ranneversioihin.
Taskukello oli miesten muotia ensimmäiseen maailmansotaan saakka, jolloin se korvaantui taisteluolosuhteisiin paremmin sopivalla rannekellolla. Kello oli välttämätön apuväline sotajoukkojen liikuttelussa.
1930-luvulla rannekellosta tuli yleisin kellotyyppi.
1950-luvulla alkoi automaattikellojen kulta-aika, tutkimusmatkailijoiden käyttämän Rolexin myötä.
1957 amerikkalainen kellotehdas Hamilton toi markkinoille transistoriohjatut äänirautakellot.
Äänirautakellot korvaantuivat markkinoilla 1970-luvulla kvartsikelloilla.
Kvartsikellojen tulo markkinoille aiheutti lukuisia konkursseja perinteisissä kellonvalmistajamaissa.
2000-luku…….

Kellokaupasta luvattiin soittaa loppuviikosta, kun kello on kunnossa. Päätin nimittäin vaihtaa myös vanhan naarmuuntuneen lasin uuteen. Jos vaikka kaikki näyttäisi ensi viikolla kirkkaammalta sen ansiosta. Lasissakin oli niitä elämän naarmuja, vähän niin kuin kädessä elämänviivoja, ristiin rastiin.

9.4.2005 MUISTILAPPUNI MUN

2005-04-09T23:18:00.000+03:00

Olen hyvin kiintynyt noin kahden viikon ikäiseen muistilappuuni.

Muistilappuni on edelleen se sama A3. Paperi on uusiokäytössä, sillä sille oli jo tulostettu jotain ennen kuin aloin listata sille tekemättömiä ja lähitulevaisuudessa tehtäviä asioita. Nyt lappu on aivan täynnä kirjotusta molemmilta puolilta ja suurin osa on jo viivattu yli.

Olen kuitenkin niin kiintynyt lappuun, että täytän ja täytän sitä aina vain jokaisesta mahdollisesta tyhjästä kohdasta.

Kiintymykseni lappua kohtaan johtuu siitä, että katsellessani sitä ensin aamulla, minusta tuntuu, että tehtävää ei ole niin kovin paljon, koska olen jo tehnyt noin paljon. Viimeksi illalla sitä on mukava vilkaista, sillä silloin tuntuu, että kyllä nämä hommat kohta loppuu ja pääsen tekemään kohta t ö i t ä.

Sanalla työ tarkoitan taiteellista työtä, t e o k s i a. Minun ajatusmallilla asiat kääntyvät niin, ettei minkään muu kuin itse teoksen tekeminen ole työtä, vaan jotain ylimääräistä, joka vain täytyy tehdä. No nyt minä teen niitä ylimääräisiä pois, jotta pääsisin tekemään oikeita töitä, mutta ajattelin ottaa kaiken mahdollisen ilon ylimääräisistä tehtävistä irti muistilapun avulla.

Lappu alkaa olla visuaalisestikin aika kivan näköinen ja sisältö on todella monipuolinen. Se sisältää asioita hotellihuoneen ja teoskuljetuksen varaamisesta, lähetyslistojen ja pakettien tekemiseen. Tulostuskalvojen ja tarlataanin tilaamista ja kesänäyttelyiden teosten kehystykseen toimittamista. Useita soittoja ja sähköposteja. Lehdistömateriaalin kokoamista ja kutsujen ja osoitetarrojen tulostamista ja kulttuurivinkkaamista lehteen. Opiskelutehtävien loppuunsaattamista ja arviointeja.

Yleensä asiat menevät näin. Kun näyttelyn saa valmiiksi ja ripustettua, alkaa ajanjakso, jolloin täytyy saattaa asioita loppuun ja taas aloittaa uusia. Muistilapun avulla teen tilaa luovuudelle ja vapautan itseni huonosta omastatunnosta.

A3 muistilappu on aika ohut omaksitunnoksi ja kevyt kantaa.

5.4.2005 HALOO! KUKA SIELLÄ?

2005-04-05T22:48:00.000+03:00

Lapset rakastavat Jostein Gaarderin kirjaa Haloo! Onko täällä ketään?

– Äidin masusta pikkuveljeä odottava poika juttelee avaruudesta tulleen pojan kanssa ja ihmettelee vieraan silmin meidän maailmaamme kertomuksissa Taivas, Puutarha, Talo, Meri, Muna, Tunturi, Yö ja Silinteri. Samalla poika tutustuu itseensä ja ympäröivään maailmaan katsellessaan ja ihmetellessään sitä toisen kokemuksien kautta.

Minulla taiteilijana on usein myös edellisen kaltainen toiseuden tunne ja olen oppinut ymmärtämään, että se, niin kuin moni muukin oman olemisen elementti, voi olla itse asiassa taiteilijan ammatin sisärengas, se joka pitää asioita liikkeellä ja jossa asiat syntyvät. Toiseuteen tottuu ja sitä vain omistaa ikään kuin toisen silmäparin, sen alkuperäisen lisäksi. Kaikkea katsoo vähintään kahdella tavalla ja joskus vielä vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Sisärenkaaseen kuuluu myös uskallus tutustua itseensä aina uudelleen, melkein päivittäin, sillä aina tapahtuu jotain tai kuulee jotain tai näkee jotain tai tuntee jotain, joka muuttaa omaa käsitystään itsestään tai kohdatusta asiasta. Maailmaa koetaan aistien kautta ja aistit ovat yksi taiteilijankin sisärenkaan elementti.

Tänään olen ottanut uuden askeleen itseni tutustumisessa. Vastaus tulee avaruudesta ja tähdistä. Muutaman viikon kuluttua minä ihmettelen ystäväni kanssa astrologista karttaa, joka on tehty syntymähetkeni ja syntymäpaikkani mukaan. Olenko minä vain toteuttanut kohtaloani vai kuinka minun sisärenkaani on muodostunut. Tunnenko minä sitä ihmistä, joka avaruuden tähtikartalta löytyy vai pitääkö minun tutustua kokonaan uuteen ihmiseen.

Haloo! Kuka siellä?

Kilautin kaverille ja tilasin tähtikartan kun muillakin on sellainen. Seuraavaksi teemme vertailevaa tutkimusta ja käymme yhteistä lapsuuttamme ja nuoruuttamme läpi. Pakkohan sitä on; tutustua matematiikan avulla itseensä vai voihan sitä käydä niinkin että tulee ilmi, että olenkin vain matemaattinen virhe.

Päivän virallinen ohjelma:

Tunti työhuoneen siivousta tänään ja tunti eilen. Kolme tuntia taloushallinnon opetusta omassa työhuoneen nurkassa. Beckerin näyttelynesittely ja neuvottelut syksyn näyttelystä kaksi tuntia. Kesän ja alkusyksyn tilauksien laattojen tekemisen ja vedostuksen aikataulujen suunnittelua pari tuntia. Saran oppisopimuksen päättöarviointi ja todistuksen tekeminen tunti. Vedosten singneeraamista puoli tuntia.

Näyttelyiden välissä on yleensä uskomaton määrä tekemätöntä työtä, joka ei tunnu kuuluvan taiteilijalle ollenkaan. Haloo! Kuka?

4.4.2005 PITKÄ HISTORIA

2005-04-04T15:30:00.000+03:00

Vuosisata- Pitkä historia 2005.

Ajattelee aikaa miten päin vain, on sieltä löydettävissä keskikohta. Sadassa vuodessa keskikohta löytyy viidenkymmenen kohdalta. Viisikymmentä on yleensä myös ihmisten keski-ikää, myöhäistä keski-ikää, sellaista jota juhlitaan vähän komeammin.
Viisikymmentä jaettuna puolella, löytyy taas keskikohta kaksikymmentäviisi, neljännesvuosisata. Yleensä taiteilijat juhlivat tätä keskikohtaa jaksettuaan olla ajattelevia ja tuottavia ja luovia kaksikymmentäviisi vuotta.
Keskikohtaa voi ajatella taitoskohtana, jossa aika taittuu ja taitoskohdan jälkeen aletaan kulkemaan joko ylä-tai alamäkeen kohti seuraavaa taitoskohtaa.

Nyt viikonloppuna oli yksi ajan taitoskohta kun Paavi Johannes II kuoli. Hänellä oli pitkä henkilökohtainen historia ja hän oli osa pitkää kirkollista historiaa. Historia tulee muistamaan hänet. Lukemattomat ihmiset tulevat muistamaan hänet.

Elämä on henkilökohtaista ja yleistä muistia, yksityistä ja yhteistä, jakamatonta ja jaettua.
Paavi jakoi kuoleman hetkensäkin kaikkien kanssa katselemalla Vatikaanin aukiolle ikkunastaan. Yksityisestä hetkestä tuli yhteistä ja jaettua.

31.3.2005 VALON - NOPEA PÄIVÄ

2005-04-01T00:42:00.000+03:00

Tämä päivä on ollut minua nopeampi.
Olen yrittänyt juosta sitä kiinni, mutta se on mennyt karkuun.
Toivottavasti yö ei ehdi mennä ohi ja aamu alkaa liian aikaisin.

Tälle päivälle voisi antaa arvosanan Hitto.
Hiton hyvä ja Hiton huono.

Taiteilijan työväylällä ei tunneta keskinopeuksia,
vaan ylinopeuksia ja valonnopeuksia.

Kesäkelillä aion lyödä jarrut pohjaan.
Todella pohjaan.

30.3.2005 PAPERITONTA VIESTINTÄÄ

2005-03-30T23:40:00.001+03:00

Tänään on ollut viestintäpäivä.
Paperiton.

Näyttelyn esittely:
Esittelin näyttelyni 17 vierailijalle Laajavuoren Rotaryistä. Välitin heille näyttelyn viestit puhumalla teosteni teemat auki. Osasta syntyi vuorovaikutusta, viestintää taiteilijan ja katsojan, kuuntelijan, kokijan välille. Tuntuu, että kuvallinen ja kerrottu viesti olivat yhtä tärkeitä.

Tekstiviesti:
Koska minulla ei ole kännykkää enkä osaa viestittää sen avulla tekstiä, pyysin Saraa laittamaan puolestani viestin Titalle paperimassasta. Purkki oli illalla odottamassa oven kahvassa kun tulimme kyläreissulta. Viesti oli mennyt perille. Nimitänkö Saran viestintävastaavaksi.

Esittelymateriaali:
Jätin läänille HC:lle Japanin esittelymateriaalit, joista kootaan taiteilijakohtainen paketti Expoon. CD ja kolme taiteilijakirjaa, jossa on oikeaa painettua paperia. En tiedä vielä millainen viesti materiaalista syntyy suomalaisesta taiteesta ja tuotannostani. Toivottavasti viesti herättää jokin reaktion paikanpäällä.

Viestintäyritys:
Vierailimme Linko-koulutuksen osallistujien kanssa iltapäivällä Medita Oy:ssä, viestintäpalveluyrityksessä. Tapaaminen oli todella hyvä tilaisuus tutustua ammattilaisen näkökulmaan viestintään liittyvistä toimintamalleista ja viestintätoimiston yritysfilosofiaan. Yhteenvedon mukaan kuvan merkitys viestinnässä on todella kasvamassa. Käyntikortti oli ainoa paperi, joka vaihtoi omistajiaan tilaisuuden aikana.

Kansainvälistä viestintää:
Ilta kului puhuessa englantia ja kuunnellessa italiaa ystävien luona. Lasten viestintä oli eri kielien sekoitusta ja viestit menivät kuitenkin hyvin perille. Lapset ovat paljon kansainvälisempiä kuin me. Tulijaiseksi vein nipun uusia korttejani ja kuvallinen paperiviesti on välitetty.

Taiteilija, joka tekee taidetta paperille, ei tarvinnut paperia tänäänkään muuhun viestintään kuin taideviesteihin. Pitäisikö aloittaa uusi ajanlasku – kauanko kuluu aikaa ennen kuin tarvitsen paperia, muuhun kuin vedoksiin tai kuvaviesteihin?

Art on paper
Minulle on tullut vuoden ajan lehti nimeltä Art on Paper. Vasta sen jälkeen, kun löysin kyseisen lehden, olen ajatellut itseäni taiteilijana, joka tekee taidetta paperille.

Minä teen kuvallisen viestin paperille, mutta tarvitseeko minun enää ihmetellä muuta maailmaa, joka kohta tulee toimeen ilman paperia. Vai tuleeko?

29.3.2005 PAPERLESS PAPERWORK

2005-03-29T00:01:00.000+03:00

Paperitonta paperityötä.

Olisi kuitenkin pitänyt hyödyntää vuoden pisin päivä, pitkäperjantai, paperitöiden tekemiseen. Vuoden pisimmän päivän etuna on se, että silloin aikaa vain yksinkertaisesti tuntuu riittävän, toisin kuin normaalina, tavallisena työpäivänä.

Tänään pääsiäisen lekottelu sitten tuli todeksi siivotessa paperitonta paperipinoa. Päivän lopuksi tuntuu, ettei ole saanut mitään aikaiseksi, kun näkyvillä ei ole mitään näkyvää. Kaikki tieto kulkee sähköisesti koneesta toiseen. Vastaanottaja kerää pinon paperia tulostimestaan ja näkee paperityöni tuloksen ja tuntee sen konkreettisuuden ja painon.
Minulle jää vain tyhjä olo.

- Aamulla avasin netin ja pääsin katsomaan Päivin tekemää uutta päivitystä Portfoliosta sivuillani. Tuntui kivalta huomata, että ajatukseni uudesta sivujen rakenteesta toimii ja että sitä kannattaa kehittää. On upeaa kun voi arkistoida työtään niinkin monikäyttöiseen paikkaan kuin nettiin. Työhuoneelta lähtiessä ei enää tarvitse ottaa paperinpaperia mukaan. Worldwideweb on arkistoni ja sitä voi muokata ja muokata, eikä siihen kulu paperia.
- Tänään olen tarkastanut runokirjan tekstit ja miettinyt sopivatko ne ja kansikuvani yhteen. Tekijänoikeuksiin liittyviä tilanteita on yhä useammin.
- Vastailin Luston näyttelykutsuun ja pyysin tarkempia teostoiveista.
- Tampereella ammattiopiston opiskelija tiedusteli kuvankäyttölupaa taittotyöharjoitukseensa. Kannatan kaikkea mikä liittyy taidekasvatuksen keinoin tehtävää opetusta ja pyysin vielä tarkennuksia tehtävän luonteesta.
- Tein jo eilen Japanin esittelymateriaalin valmiiksi ja tänään Pekka poltti cd:n.
- Muokkasin kuvat oikeankokoiseksi nettiin viimevuoden lopun teoksista ja tiedosto on odottamassa.
- Sain varmistuksen Oriveden opiston kirjansidontakurssista kesällä ja välitin sen eteenpäin.
-Tein inventaarion Studio Mezzon ja Tuusulan Taidemuseon näyttelyä varten ja valitsin lisäkappaleet kehystettäväksi.

Luettelo voisi jatkua vielä pari pykälää eteenpäin. Kaikki on ollut paperitonta. Käytössäni minulla on ollut vain A3 muistilappu, johon olen kirjannut koko viikon työt ja en voi kuvitella nautinnollisempaa hetkeä, kun saan yliviivata jonkin asian, pois näkyvistä, pois mielestä.

Toivon, että minulla on jokin päivä aikaa opetella ohjelma, jolla saan liitettyä kuvia päiväkirjaan.
Paperitonta viestintää.

Minulta kysyttiin, miten me aiomme dokumentoida blogiprojektin.
Paperiton päiväkirja.

26.3.2005 KESÄAIKA

2005-03-26T23:12:00.000+02:00

Alkoi nukuttamaan niin paljon 23.30, että siirsin meidän kaikki 8 kelloa kesäaikaan jo ennen puoltayötä. Huijaan itseäni ja sisäistä kelloani ja aamulla nähdään kuinka hyvin huijaus onnistui.

Hyvää yötä!

ps. alla oleva aika on toisen aikavyöhykkeen aikaa ei Suomen.

24.3.2004 KEIJUKAISPÖLYÄ

2005-03-24T19:36:00.000+02:00

Sain taas tänään lukea eräänlaisen romantisoidun kuvitelman taiteilijan työstä, joka antaa yhden uuden lisäyksen taivaanrannan maalareiden kategoriaan. En tiedä tulisiko minun antaa mielikuvan vain olla ja antaa sen jatkaa elämäänsä. Voisin muistella myöhemmin hauskaa päivää, jolloin minä, Sara ja Jenni saimme kuplivan naurun aikaiseksi kun yritimme kuvitella mitä työhuoneella oikeasti lakaistaan.

”On helppo kuvitella, miten nämä graafikot aina työhuoneelta poistuessaan lakaisevat keijukaispölyt lattialta ja ripustavat siivet naulaan” kirjoittaa Anne Rouhiainen Liili Mötusten näyttelyarviossaan Hanna Variksesta ja Kirsi Neuvosesta.

Olen aina kokenut ammattini romantisoimisen vieraana, enkä ole kokenut sen tuovan mitään lisäarvoa mukanaan. Päinvastoin, minulle hyvin konkreettiselle käsin tekevälle ja ratkaisukeskeiselle ihmiselle, työnkuvan realistisuus on ollut itselle tärkeää. Jos taiteen tekemisessä yrittää pitää romanttista taiteilijakuvaa ponnekkaasti yllä, joutuu jossain vaiheessa hakkaamaan päätään seinään, kun todellisuus ja työnkuva ei välttämättä pidäkään paikkaansa, niin kuin vielä koulussa luuli. On aivan eri asia käyttää mielikuvitustaan työvälineenä, kun käyttää sitä runkona koko ammatinhallintaan.

Olen elämäni aikana tehnyt vain yhden keijun, mutta siivekkäitä hahmoja lukemattomia.
Tämä keiju syntyi, kun lehdessä oli uutinen, että Suomessa oli tavattu monen vuosikymmenen jälkeen ensimmäinen sinisiipi perhonen. Sarjassa ”Eläin ihmisiä” 2004 on kuvattu ihmisiä, joilla on lainassa jotain eläimeltä. Siellä on myös Nestlelle myyty Pingviini viettämässä viimeistä jäätelökesää.

Jäätelökesää ja perhosia odotellessa täytyy käyttää paljon mielikuvitusta, se vahvistaa.

Taidegraafikon työhuoneen vahvistetut pölylajit ovat kupari-, alumiini- tai muu metallipöly, liitujauhopöly, paperipöly ja villahuopapöly, sitten tietysti tavallinen pöly ja hölynpöly.

23.3.2005 MINKÄ KOKOINEN ON ELÄMÄ?

2005-03-23T20:40:00.000+02:00

Millaisilla yksiköillä minä mittaan elämääni.
Jaanko sen vuosiin (1960 -1976 -1980 -1984 -1990 jne.),
vai ajanjaksoihin lapsuus, nuoruus, etsikkoaika, opiskeluaika, vakiintuminen jne.
Ehkä olenkin taiteilijan esteradalla kiertämässä aikaspiraalia, etsimässä spiraalin päätä, joko alku- tai loppupäätä, sillä ei varmaakaan ole paljoa väliä kumpi sieltä lopulta löytyy. Onko aikaspiraali elämän mittaamisessa samankaltainen matka kuin sateenkaaren seuraaminen sen juurelle, matka ilman oikeaa, lopullista määränpäätä.

Elämä tuntuu sopivan kokoiselta, jos se kokonaisuudessaan tuntuu hyvältä sen hetkisessä elämäntilanteessa. Sopivan kokoinen ei tunnu liian isolta, ei liian pieneltä, elämä tuntuu kuin omalta iholta, se ei kiristä eikä roiku. Elämä voisi olla parhaimmillaan sen kokoinen, että sen ääriviivat tunnistaa itsessään vaivattomasti. Oikeasti elämässä on raskausarpia tai muita arpia ja repeämiä. Iho on vain pinnalta ehjä, mutta ei sileä.

Tämän päivän ääriviivat:
Jälleen puhelinpäivä, oli Japanin uutisia ja messujen suunnittelua sekä Lontoon taidemessujen kuulumisia. Päivään mahtui myös taidekasvatuksen kohtaamista; Voionmaan koulun oppilaat käyvät ensi viikolla tutustumassa Sanataidetta ja aikakäsityksiä näyttelyyni omalla ajallaan ja tekevät opettajan ennakkoon antamat tehtävät aikakäsitteiden pohjalta.
Sovimme tänään että, Päivi laittaa näyttelystä taidekasvatus/portfoliopaketin verkkosivuilleni viikonlopun aikana ja opettajat voivat käyttää sitä opetuksen tai näyttelyyn tutustumisen yhteydessä.
Olen niin innoissani taiteilijakirjanäyttelystä, että soitin jo Huovin Hannelelle. Paapatin siitä myös Päiville puhelimessa ja haaveilimme yhdessä taiteilijakirjakurssista Jyväskylään. Taikissa ja Turun piirustuskoulussa kuulemma järjestetään jo tänä vuonna kursseja ja Tampereen AMK:ssa on ollut aikaisemmin täydennyskoulutuksen puolella.
Amerikassa taiteilijakirjojen tekeminen on yhtenä oppiaineena taidekoulutuksessa. ja monilla on oma kustantamomerkki, kun he valmistuvat koulusta. Siellä on myös jokunen pelkästään taiteilijakirjoihin erikoistunut galleria.
Suomessa taiteilijakirjoja kerää ja esittelee Rikhardinkadun kirjasto.
Taiteilijoiden nettiblogi/ verkkopäiväkirja on myös taiteilijakirja ja joku kysyi jo miten se dokumentoidaan.

Tuleekohan kirjoistani pinnalta ehjiä ja sileitä, mutta sisältä rosoisia ja arpisia, vai toisin päin. Mikä on tarinaa ja mikä on sen kuori, mikä on elämää ja mikä on sen kuori.
Minkä kokoisen kirjan teen ja montako sivua se sisältää.
Mielikuva harjoittelua tulevaisuudesta, mieluisia kuvia.

22.3.2005 JULKISTA OPETUSTA

2005-03-22T20:32:00.000+02:00

Aikakäsitteen hahmottaminen numeroilla ja ajankulun laskeminen taskulaskimella on osoittautunut minulle, visualiselle ihmiselle, mahdottomaksi. Näyttelynavajaistapahtuman oikea ajankäyttötulos on Kapan blogisivulla ja viestien mukaan sama matemaattinen ongelma on askarruttanut muitakin. Onneksi en ole ottanut suoraa kommentointi mahdollisuutta, sillä olisin varmaan saanut todella julkista matematiikan etäopetusta useasta eri lähteestä.
Kapan laskemana tulos näyttää lohdullisemmalta ja sekunnit ovat valokuvaajilla ammatin puolesta paremmin valotusaikojen hallinnan vuoksi selkärangassa, meillä graafikoilla kun laatat lilluu hapossa myrkyttömilläkin tekniikoilla tehtynä vähintään minuutteja ja ajankäytön laskeminen on minulla ehkä suurpiirteisempää senkin suhteen, tai voihan sitä aina selitellä. Kiitos oikeasta ajasta!

Taidegraafikon työ on erilaisten kemiallisten aineiden kanssa työskentelemistä ja useisiin työvaiheisiin liittyy oleellisesti ajan mittaaminen, sillä usein lopputulokseen yksi eniten vaikuttavista tekijöistä on aika.
Teoksesta tulee sitä tummempi mitä pitempään laatta on hapossa ja sitä vaaleampi, jos käytetty syövytysaika on lyhyt. Näin teoksen syövyttämiseen käytetty aika määrittelee teoksen tunnelman, keveyden tai raskauden.
Erilaisten sävyjen aikaan saamiseksi laatta on hapossa useita eripituisia ajanjaksoja ja jokaisessa työvaiheessa taiteilijalla on ”hyppytunteja”, odottamisaikoja, kun odotetaan, että tietty kemiallinen tapahtuma tekee osittain hallitun ja osittain hallitsemattoman jäljen laatalle.
Teoksella on vedostuksen jälkeen myös kuivumisaika, vähintään kaksi tai kolme vuorokautta, jotta väri kuivuu paperille ja kostutettu paperi suoraksi pingotuksessa.
Teoksen syntymäaikaa taas hyvin usein vaikea määritellä, sillä se voi tapahtua niin vaivihkaan, että jälkeenpäin idean tai aavistuksen syntymätapahtumasta ei muista oikein mitään. Jokin tunnelma tai ajatus vain putkahtaa jostain hapuilu sitä kohti alkaa.

Taiteilijan työ on hyvin usein omassa päässä, mutta se miten vapaa on kulkemaan omien mielikuvien ja ajatusten labyrintissä, riippuu useimmiten siitä millainen esterata taiteilijalla on arkipäivässä.
Työhuoneella taiteilijan esterata on täynnä pieniä toistuvia rutiineja; laattojen leikkaamista, viilausta, pohjustusta, värin levittämistä ja pois pyyhkimistä, viivojen hahmottamista, kaikki yhtä käden kaaren liikettä, jota ohjaa ajatukset.
Arkipäivän esterata on täynnä pieniä toistuvia rutiineja; kaupassa käymistä, ruuan laittoa, astiapesukoneen täyttämistä, siivoamista ja pyykin käsittelyä.

Taiteilijan työ on eräänlaista luovuuden esteradalla pomppimista, jossa on erilaisia vaihtoehtoja valittavana ja taiteilijan on päätettävä mitä kulloinkin valitsee. Luovan prosessin aikana taiteilija tekee, usein huomaamattaan, pieniä päätöksiä, valintoja eri toteuttamisvaihtoehdoista toinen toisensa perään.
- Kaikki vaikuttaa kaikkeen – tehdyistä päätöksistä syntyy kokonaisuus – lopputulos, jossa päätökset ovat, joko sopusoinnussa toistensa kanssa tai sitten eivät. Työ menee joko seinälle, roskikseen tai jää kypsyttelyyn tarkempaa analyysiä varten, saattohoitoon tai uutta syntymistä odottamaan.

Taiteilijan työ on hyvin pitkälle kokonaisuuksien hallitsemista – pienempien tai isompien kokonaisuuksien. Kokonaisuuksien hallinta on myös ajan hallintaa; täytyy sisäistää prosessiin tarvittava aika, ensin luovuuden esteradalla kiertämiseen tarvittava aika ja sitten rutiinien esteradalla soutamiseen tarvittava aika.

Päivän virallinen ohjelma:
Puheluita kasamäärin ja aivojen laittamista järjestykseen sekä sähköpostivastauksia.
Lönnströmin taidemuseo Raumalla on järjestämässä kesäksi 2006 taiteilijakirjanäyttelyn ja kopion Karen Kuncin kuratoiman taiteilijakirjanäyttelykatalogista 31 amerikkalaisen tiedot taidemuseolle ja laitoin pinon postiin.
Olin esittelemässä Beckerissä näyttelyn Jyväskylän syntymäpäivälahjana yleisölle. Moni oli tullut paikalle ja saimme keskustelua aikaiseksi aikakäsitteistä. Vuosisata - Pitkä historia herättää ehdottomasti eniten pohdintaa.
Kävin vielä 18.30 Hopan gallerian ovella yrityksenä päästä katsomaan Verynais-näyttelyä, mutta ovet olivat kiinni ja tajusin vasta myöhemmin, että minulla on viikonpäivät sekaisin, sillä olen ollut koko viikon yhden päivän edellä aikaani.

21.3.2005 KEVÄTPÄIVÄNTASAUS

2005-03-21T20:30:00.000+02:00

Eilen oli kevätpäiväntasaus, mutta kelloja siirretään kesää kohti vasta ensi viikonloppuna.
Aika käsitteissä vuodenajat ovat hyvin oleellisia ja tänään kevät tuntuu konkreettiselta.

Kalenterin mukaan päivä ja yö olivat yhtä pitkiä jo 18.3.

HS 21.3.2005 mukaan syy siihen miksi kevät koittaa joskus aikaisemmin kuin toisinaan on seuraava:

”Lyhyesti sanottuna ero johtuu kahdesta seikasta: valon taipumisesta ilmakehässä, mikä nostaa auringon kuvaa, ja siitä että nousut ja laskut lasketaan auringon yläreunan eikä keskipisteen mukaan. Kumpikin seikka antaa päivälle pituutta muutamia minuutteja extraa, ja siksi yö ja päivä ovat yhtä pitkät jo pari päivää ennen kevättasauspäivää ja syksyllä vasta pari päivää syyspäiväntasauksen jälkeen.”

Dosentti Heikki Oja, Helsingin yliopiston tähtitieteen laitokselta.

Taiteilijan huomio kiinnittyy ilmaisuun ”nostaa auringon kuvaa” ja tietoon, että päivän pituus mitataan auringon yläreunasta eikä keskipisteestä.

Päivän virallinen ohjelma virallisen vuodenaikatiedotuksen jälkeen:
Näyttelyn avajaisten jälkeen täytyy aina aloittaa uusi elämä ja se onnistuu parhaiten siivoamalla työhuone, kun se on mahdollisimman tyhjä. Ostin käytävään uuden maton ja wc:seen uuden pytynkannen 15-vuottavahnan tilalle, lemmikin sinisen, kevät on tullut työhuoneelle.
Iltapäivällä klo 16 alkaen tuli Linko-koulutusryhmä työhuone vierailulle ja 18.30 siirryimme näyttelyyn Galleria Beckeriin, jossa Tuija esitteli gallerian ja lainaamon toimintaa ja minä esittelin näyttelyn.

20.3.2005 TAITEILIJA TIIMALASISSA

2005-03-20T12:24:00.000+02:00

Lauantaina 19.3. oli avajaiset, reilun kahden tunnin sosiaalinen labyrintti, josta muistan selvinneeni illalla ulos, mutta suurimmalle osalle vieraista taisin ehtiä sanoa vain hei ja sitten hei, hei! Joskus, kun on vähän rauhallisempi tempoisia tilaisuuksia, sitä kerkiää käydä koko vuodenkin tapahtumat ystävien kanssa läpi, sillä lailla perusteellisesti. Tai joidenkin kanssa useamman vuoden, sillä esimerkiksi Jyväskylässä minulla on ollut avajaiset viimeksi 2001, joten vuosia mahtuu väliin.

Kahdessa tunnissa avajaisvieraita oli noin 200 - 250 ja kun käytettävissä ollut 120 minuuttia jaetaan vaikka 200 vieraalla niin sehän on jutteluaikaa noin 6 sekuntia jokaista näyttelyvierasta kohden. Illan ja nyt aamun aikana muistikuvista vilkkuu silmien eteen kasvoja takautuvasti mieleen ja vähän turhautunut olo seuraa, kun tajuaa, että olisin halunnut jutella enemmän ja kysyä sitä ja sitä vielä joltain.

Äitini ehdin sentään esittelemään Uuranmäen Sepolle ja hänen perheelleen, sillä äiti ei ollut vielä koskaan tavannut serkkunsa poikaa, mutta muutoin looginen käyttäytyminen oli mahdotonta. Muistin myös viedä Petäjäniemen Jussin keittiöön, johon hänelle oli varattu jääkaappiin mustikkasoppatarjoilu, sillä Jussi lupasi tulla avajaisiin vain jos hänelle on mustikkasoppaa, sillä hän arveli tulevansa sinne suoraan ladulta. Toivottavasti yksilöllisen palvelun periaate ei leviä nyt tämän esimerkin kautta niin, että seuraavissa avajaisissa on ennakkotilauksia.

Taiteilijoista Harald ja Anne kävivät ennen avajaisia ja Reivin Matti avajaisten jälkeen, sillä tavallisesta ajasta poikkeava ajankohta oli sekoittanut muistia. Avajaisajan vaihdosta tuli paljon positiivista palautetta. Monien mielestä oli hyvä, että aika oli kiireisen perjantai-illan sijasta leppoisana lauantai-iltapäivänä. Aijasta ihmisillä on tietysti hyvin henkilökohtainen näkemys ja kaikille lauantai ei välttämättä ole olleenkaan leppoisa.

Näyttelyvierailta sain lahjaksi kauniita kukkia, pääsiäisruohoa ja lauantaipäivän karkkiannoksen, aamulla leivottua leipää ja juuri leivottua pullaa, sekä pääsiäismunia ja viestejä sekä blogitaiteilijoiden onnittelut sähköisesti. Kiitos kaikille!

Blomqvistin Tuomo, joka teki upean kahden päivän ripustusurakan näyttelyn kanssa sillä hän latojan koulutuksen saaneena latoi kirjaimet seinälle ja pääsi samalla tutustumaan minun lukihäiriööni. Kalenteri-kuukaudet teoksen kohdalla huomasin, että joulukuussa oli J väärinpäin (siellä on myös O ja U väärinpäin, siis peilikuvina sekä esitteessä munkki sana on kirjoitettu mukki). Tuomo kirjoittanut onnittelukorttiin Onnea Kirsi nyätetllesei ja minä ymmärrän sen oikein hyvin, sillä sanassa tarvitse olla vain ensimmäinen ja viimeinen kirjain oikein, jotta sen voi lukea.

Palautetta teoksista ehdin saamaan loppujenlopuksi aika vähän, mutta päällimmäiseksi tunnelmaksi jäi, että vaikka teokset olivat todellinen yllätys useimmille vieraille uusien materiaalien ja tekotavan ja teosten suuren koon vuoksi, että sisältö koettiin puhuttelevaksi ja osittain omakohtaiseksi, kuten olin toivonutkin. Tyrmistys uudistumisesta vaihtui pääsääntöisesti omakohtaiseksi oivallukseksi ja silloin itsestä tekijänä tuntuu todella hyvältä, kun oma prosessi synnyttää uusia prosesseja, mahdollisesti jatkossa
omakohtaista ajan ja aikakäsitteiden tutkimista.

Minulla oli koko päivän suhteellisen freesi ja uudistunut olo, sillä Päivi oli saanut uuden etusivun valmiksi ja kohta viisi vuotta vanha look joutaa nyt historiaan.
Uusi etusivu löytyy www.kirsineuvonen.net .

Lopuksi Ollikaisen Tuula istui Vuosisata - Pitkä historia teoksen edessä pohtimassa ja kaivelemassa muististaan, että mitä merkittävää tapahtui 1905 ja opettaja Ilpo valisti meitä, että Suomen naiset saivat silloin äänioikeuden. Naisten äänioikeutta käsittelevää kirjallisuutta löytyy seuraavasta osoitteesta
http://www.eduskunta.fi/kirjasto/Home/Kilpailu/bibliogr.htm.

Avajaisten jälkeen minä ja kahdeksan ystävääni vietimme vuosittaista naisten iltaa Ravintola Blomstedtissa ja voin todeta, että äänioikeus on tehnyt meille kaikille hyvää. Eläköön sata vuotta ÄÄNTÄ!

18.3.2005 NÄYTTELYN RIPUSTUS

2005-03-18T23:22:00.000+02:00

Keskiviikkona 16.3 aloitimme ripustuksen Saran kanssa Beckerissä viemällä teokset galleriaan ja mallailemalla niitä paikoilleen. Purimme Joakim Sederholmin näyttelyn Tuijan ja Saran kanssa keskiviikko-illalla odottelemaan seuraavan päivän noutoa.

Joakim pääsi hakemaan näyttelynsä 17.3 torstaina ja hän joutui ajamaan Suomen pahimman liikenneonnettomuuspäivän aikana Etelä-Suomesta Keski-Suomeen hurjassa kelissä.

Tuomo tuli pyynnöstäni ripustamaan seinään ja kattoon ruuvattavat suurikokoiset teokset Vuorokauden ja Kuukakausi-kalenterin ja Aika kultaa muistot ja Sara naulaisi parina päivänä Vuosisataa neljälläsadalla naulalla seinään. Yhteistyö sujui tiimillä todella hyvin ja hauskinta oli että Vuorokausi teoksen ripustamiseen meni todella vuorokausi ympäri. Keksiyön kohdalla illalla ennen yhtätoista aivomassa hyytyi sen verran että päätimme jättää aamuyön korjaamisen seuraavaan eli tähän aamuun.

Lehdistö oli kahdelta ja sitä ennen kävin vielä hakemassa julisteet ja näyttelyyn taidekasvatus monisteniput kopiolaitokselta ja kävin hakemassa lankaa ja neulan ja rautasahan työhuoneelta ja kierretankoa rautakaupasta.

Näyttelyssä on kahdeksan teosta, joista viiden paikka meni vielä uusiksi lehdistö tilaisuuden aikana, mutta kiirettä ei kuitenkaan tullut. Tila oli valoja vaille valmis viiden maissa ja näyttelyluettelo on yhtä hintaa vaille valmis. Huomenna siivous ja silotus ja avajaistarjoilujen hankkiminen ja sitten vieraat sisään.

Kävin illalla vielä yhdeksän maissa kauppareissun yhteydessä peittämässä kaksi ikkunaa Kalenteriteoksen takana silkkipaperilla, jotta valo tulisi teoksen takaa pehmeämmin kaikkina vuorokauden aikoina.

Avajaistarjoiluna on sanataideteemaan sopivat Ässä-pikkuleivät äidin leipomana ja Salmiakki- ja Hedelmä-aakkosia sekä aikateemaan liittyvät After Eight suklaat sekä valkoviiniä.

16.3.2005 JÄLKIJUNASSA

2005-03-16T22:51:00.000+02:00

Tein tänään kaiken minkä eilen lupasin ja illan käytin Epätäydellisen matkapäiväkirjan kokoamisen manuaalimuistiinpanojen pohjalta.

Päiväkirja löytyy 10.3.2005 kohdalta ja se ei ole kummoinen, mutta vaikka se ei ole kultainen muisto, niin omistan tälle todellisuudelle kuitenkin pienen tilan virtuaalimaalimassa, jotta joskus myöhemmin muistaisin. Minä tein matkasta muiston. Matkamuiston.

15.3.2005 VAUHDINOTTOA PAIKALLAAN ISTUEN

2005-03-16T00:57:00.000+02:00

Tänään oli sellainen vauhdinottopäivä. Päivä koostui pääasiassa erilaisista yhteydenotoista ja keskeneräisten asioiden hoidosta ja eilisen tavoin myös lomanaikana tulleisiin yhteydenottoihin vastaamisiin. Niitä jäi vielä huomisellekin jokunen.

Aamu alkoi väkisin heräämisellä, sillä sisäinen kello näyttää vielä aamu kahdeksalta yö kolmea neljää, joten repimistä on lämpöisten peittojen alta kylmään talviaamuun. Aurinko paistaa ihanasti eikä sitä jaksa kauaa surra menetettyjen unien kohtaloa.

Aamun ensimmäinen tapaaminen oli Linko-koulutuksen talouspuolen opettajan Jari Töllin kanssa. Linko-koulutukseen kuuluu osana jonkin erityisalan asiantuntijan konsultaatio ja koulutuksen alkuvaiheessa ajattelin hyödyntää juristin palveluita ja käydä hänen kanssaan läpi sopimusjuridisia asioita ja tarkistuttaa joitain käytänteitä, joihin olen törmännyt esimerkiksi tekijänoikeus- ja käyttölupa asioissa, sekä näyttelysopimuksissa. Käytännön kiireiset tilanteet ovat kuitenkin tuoneet esiin minulle tarpeen opetella oman kirjanpidon tekemisen A:sta Ö:hön. Olen teettänyt kirjanpidon aina ulkopuolisella ja aion vastakin, mutta se ei vie pois sitä asiaa etteikö minun tarvitsisi ymmärtää kokonaisuutta vieläkin paremmin ja nyt alv:n tultua on muutoksia tullut sen verran galleriayhteistyöhön, että päätin käyttää koulutuksen tarjoamaa asiantuntijapalvelua taloudenhallinnan osa-alueelle.

Nyt koko taiteilijan ammattini on viipaloitu pieniksi siivuksi ja alan opettelemaan siivun kerrallaan, jotta minun ei tarvitsisi luulla, että tulisi hallita koko kakku kerrallaan. Ensi kerralla viipalointi jatkuu vielä pienempiin osiin, sellaisiin suupalankokoisiin.

Keskustelin myös koulutuksen järjestäjän kanssa yhteenvedosta, joka minun täytyisi tehdä Jarin konsultoinnin tuloksista jatkosuunnittelua ja seurantaa varten. Harmittelin, kun en päässyt yhdelle luennolle matkan vuoksi ja tiedustelin voinko korvata sitä myöhemmin. Projekti jatkuu vuodelle 2006 saakka, mutta sisällöt ja tarjottavat paketit voivat olla ensi vuonna erilaiset, joten ei vielä tiedä.

Partasen Jukka kävi hakemassa polymeerilaatan Grafiikkakeskuksen pikavisiitillä olevalle venäläiselle taiteilijavieraalle kokeiluja varten. Kävimme läpi nopean tilannekatsauksen suunnitelmista Gallerioiden ja Pajan muutosta Lutakon Leipomorakennukseen, sillä en tiennyt onko jotain uutta tapahtunut poissa ollessani. Ei ollut tapahtunut ja asiat ovat edelleen selvitettävänä.

Sovin Rotary-ryhmälle näyttely- ja taiteilijaesittelyn 30.3. Galleria Beckeriin ja Saskiat varmistivat, että pitävät ensi sunnuntaina näyttelytilassa myyntipöydän aiemman suunnitelman mukaisesti. Lähteenpeilistä Castrenin Kirsti soitti ja ilmoitti laittaneensa sähköpostitiedotteen näyttelyni yhteyteen tulevasta kirjallisuus- ja runotilaisuudesta. Teemana on Aika ja nainen. Välitän tietoa myös eteenpäin sähköpostitse.

Juutuin sähköpostille lasittunein katsein iltapäiväksi ja sain siivottua roskapostit ja vastattua melkein kaikille, jotka siellä minua kaipasivat. Jensenin Anita oli ottanut yhteyttä matkan aikana hänelle aikaisemmin lähettämäni Pekan suunnitteleman exel-lähetyslistapohjan vuoksi. Kaipasin sosiaalista taukoa ja soitin Anitalle. Juttelimme pitkän tovin ammattiasioista ja sovimme tapaamisen huhtikuulle Mezzon näyttelyn yhteyteen ideoiden jatkosuunnittelua varten. Oli mukava puhua ja peilata omia ammattiasioita puolin ja toisin ja tällistä voisi olla useamminkin. Puhelinpäiviä.

Illalla sitten aloitin asettelemaan asemointikalvoja ripustusta varten Vuorokausi-teokselle ja huomenna on saman asian jatkoa sekä kultaan M-kirjaimen muisto sanaan porauksessa rikkimenneen tilalle. Ripustus alkaa jo huomen illalla.

Loppuillasta sain valmiiksi näyttelyvierailleni ja taidekasvatusryhmille tarkoitetun Ajan käsitekartan, jossa käyn läpi teosteni teemoja ja niiden taustoja. Pekka poltti sen ja eilen tehdyn näyttelyjulisteen CD: lle ja huomenna kiikutan ne tulostettavaksi. Näyttelykutsut ovat lähteneet kaikille alueiden kouluille ja toivon, että jotkut koululuokat saavat näyttelyvierailun mahtumaan koulupäiväänsä.

Huomiselle jää vielä paljon juoksemista, työt kehystämöstä ja naulat rautakaupasta. Niitä tarvitaankin muutama kilo, sillä Vuosisata - Pitkä historia teokseen tarvitaan niitä 400 kpl.

13.3.2005 UUTTA LUOVAA TALOUTTA

2005-03-13T22:27:00.000+02:00

Luettuani osan Anun meille loman aikana keräämistä viikonloppu Hesareista mielenkiintoisten ja absudien juttujen pinoon kertyi kuusi kappaletta artikkeleita, joissa käsiteltiin joko luovaa taloutta, taloutta luovasti tai talouselämän ajanlaskua.
Minulla on myös valtavasti mielessä käsittelemättömiä asioita tasa-arvosta ja naistenpäivästä, kun jäin sen vietosta syrjään matkan vuoksi. Naistenpäivää ja tasa-arvoa on hieman vaikea juhlistaa tai tuoda esiin korostetusti, kun perheen sukupuolijakauma on 1:4 ja lisäksi naistenpäivä on poikani syntymäpäivä, ja äitinäkökulma menee tietysti aina edelle naisnäkökulmaa. Joten naistenpäivää juhlin ystävieni kanssa tulevana näyttelynavajaislauantanina, siististi sivussa virallisesta kaavasta ja silloin voi viimeistään jotain jälkijunassa tulla esille.

Luovan talouden kaikkein merkittävin uutinen on tietysti ollut HS 27.2 .2005 uutinen Bonosta, irlantilaisen U2 - yhtyeen keulakuvasta, jota The Los Angeles Times-lehti on esittänyt pääkirjoituksessaan seuraavaksi Maailmanpankin johtajaksi. Tämä Oscar-, Grammy- ja Golden Globe palkontojen voittaja ja Nobel-rauhanpalkintoehdokas, on artikkelin mukaan varsin varteenotettava ehdokas Maailman raha-asioiden pääguruksi, eikä trediaurinkolaisen ja ylettömän rennon tyylin pitäisi antaa hämätä.

Ok, joten taiteilijakin voisi joidenkin mielestä pärjätä raha-asioissa ja peräti hoitaa vielä kaikkien muidenkin raha-asioita.

Seuraavaksi tulee ruhonjuuritason juttu viikonlopun vieraskynästä, johon on kirjoittanut Liisa Peura-Kapanen, Kuluttajatukimuskeskuksen tutkijan näkökulmasta, otsakkeella " Kuluttajalla on vastuu taloudestaan", Hs 6.3.200 , seuraavaa: Ps. Korvaa lukiessa kuluttaja tai ihminen -sana esimerkiksi taiteilija-sanalla.
"Kirjanpito, budjetointi ja suunnitelmallisuus ovat olleet vuosikymmenien ajan niksikirjojen ja talousoppaiden suosituksia kuluttajien talouden hallitsemiseksi."
"Halu seurata oma talouttaan esimerkiksi kirjanpidolla näyttää olevan ihmisille luonne-ja asennoitumiskysymys. Se on joillekin luontevaa ja tärkeää, toisille vaivalloista ja ainakin henkisesti raskasta."
"Ihmiset haluavat päästä monessa asiassa, niin myös raha-asioissaan, mahdollisimman helpolla, vaikka kirjanpito ainakin silloin tällöin olisi hyödyllistä kenelle tahansa."
"Talouden hallinta vaatii kuluttajien mukaan ennen kaikkea vastuunottoa, tervettä järkeä ja itsekuria."

Eilen pääsin sanomasta, että haluaisin päästä helpommalla talouasioiden hoidossa ja olen siksi koulutuksessa. Voin huvikseni vaihtaa sanojen kuluttaja ja ihmiset tilalle sanan taiteilijan, ja valmis talousneuvonta paketti taidekouluihin olisi siinä. Näin päästäsiin jatkossa kaikki vähän helpommalla.

Seuraavaksi silmään on tarttunut sarjassa Hyvä homma, esittely business controllerista, joka on taloushallinnon ammattilainen. Hyvän controllerin tuntomerkit ovat tarkkuus, täsmällisyys ja ajanhallintakyky. Wau, nyt minä löysin ensimmäisen ammatin, jossa ajanhallintakyky on nostettu esille. Jarkko Sistosen mukaan työ on levinnyt vähän siviilielämän puolelle ja omat raha-asiat pysyvät aika hyvin kontrollissa. Työ koostuu pitkälti rutiineista, jotka noudattavat talouselämän omaa ajanlaskua- kvartaaleja eli vuosineljänneksiä. HS 27.2.2005

Näin vihdoin löytyi näyttelyni aikateemaan myös taloudellinen näkökulma, muutoinkin kun pelkästään ajansäästämisen kautta. Uskoisi, että taiteilijan ammattikuvaan liittyy myös hyvä ajanhallintakyky eli jos meille olisi jossain työpaikkoja auki, niin siellä voisi olla yhtenä ammattivaatimuksena hyvä tai erinomainen ajanhallintakyky suotavaa.

Seuraavaksi tuli esiin luovan talouselämän esteettinen puoli. Suomen Pankin rahamuseossa on esillä Euroseteleiden luonnoksista koottu näyttely. Oikeasti rahan tekeminen on niin luovaa, että sitä varten tehdään ensin luonnoksia ja sitten ne vielä museoidaan kulttuuriseksi pääomaksi, jotta me sitten joskus kymmenien ja satojen vuosien kuluttua muistetaan, mistä se pääoma koostuu. Setelikilpailuun sai osallistua teemoilla, jotka liittyivät Euroopan aikakausiin ja tyylisuunnat olivat moderni tai abstrakti. Aikakaudet määriteltiin esimerkiksi niin, että 50 euron setelissä aikakautena oli renesanssi. HS 26.2.2005

Aika ja aikakaudet ovat läsnä siis myös jokapäiväisessä rahanvaihdossa ja kaupankäynnissä, samoin kuin luovan talouden todelliset taiteilijat, setelisuunnittelijat.

Luovan talouden kannattavin yritys esitellään maaliskuun Kuukausiliitteessä ja se on Tove Janssonin Muumihahmojen lisenssimyyntiin keskittynyt Moomin Characters, jonka taiteellisen johtajan Sophia Jansson toimii. Talouselämä lehden mukaan Moomin Characters oli viime vuonna Suomen kannattavin yritys. Liikevaihto oli kaksi miljoonaa euroa ja siitä jäi voittoa puolitoista miljoonaa. Yhtiöllä on hyvin vähän menoja, ei juurikaan velkaa ja tuloja tulee yhä enemmän. Yritys on perheyritys, jossa on omistajina Toven kahden veljen lapset.
Seuraavaksi tekstistä paljastuu uskomaton yhtäläisyys edelliseen esteettiseen luovaan talousuutiseen, sillä Kuukausiliitten mukaan Tove Janssonin isä kuvanveistäjä Viktor Jansson kävi töissä, sillä olihan jonkun pidettävä taiteilijaperhe leivässä. Viktorin työ oli pitkään toimia piirtäjänä Suomen Pankin setelipainossa. Siis taiteilijoiden on mahdollista ihan konkreettisesti tehdä rahaa myös elinaikanaan.

Seuraavaksi jutussa esitetään, että Muumit ovat nykyisin koko kansan omaisuutta eli ne ovat nyt sitten siirtyneet sinne kansallisen pääoman ja kulttuuriperinnön ja -muistin puolelle.
Lopuksi todetaan, että Tove kerkesi ennen kuolemaansa, isänsä tavoin myös nautimaan taloudellisesta menestyksestä.

Aikalailla lopuksi lyhyesti asiasta jota minun täytyy todennäköisesti palata myöhemmin ajattelemaan muistakin näkökulmista (tasa-arvo,seksi, taide ja kulttuuri), mutta nyt mainitsen vain ohimennen kirja-arvostelun 27.2.2005 , jossa käsitettään Tor Norretrandersin kirjaa: Homo generosus. Seksiä, taidetta ja bisnestä ,Art House
Kirjassa käsitellään Charles Darwinin toista pääteosta, The Descent of Man (1871) Ihmisen polveutuminen ja sadaksi vuodeksi teoksen nimestä oli unohtunut teosnimen jatko and Selection in Relation of Sex - ja sukupuolivalinta.

Arvostelussa ei käsitellä sen enempää bisneksen ja talouden puolta, vaan enemmänkin sukupuoli-, taide ja kulttuurinäkökulmaa, mutta sen verran siinä on asiaa tiivistettynä, että voi päätellä, ettei kulttuuria välttämättä tehdä ensisijaisesti taloudellisista syistä, vaan että tärkein motiivi kulttuurin tuottamiseen tai siitä nauttimiseen on pariutumisvietin toteuttaminen. Norretranders kyllä myöntää, että taiteentekijä ei välttämättä ajattele sen aikana pariutumista, vaan että kulttuuritoiminta on taitelijoille itsestään selvyys.
Kuitenkin Norretrandersin mukaan esimerkiksi Beatlesit jakoivat kiertueillaan öisin 6-8 tyttöä keskenään ja näin ollen kulttuuriin panostettu "valtava vaivannäkö toi heille valtavasti neitoja" ja he saivat totetutettua pariutumisviettiään.

Lopuksi yksi luovan talouden ilmiö, jonka on osoitautunut hyvinkin kyseenalaiseksi tavaksi tavaksi hankkia taidetta. Tämän ilmiön seurauksena omassa tilinpäätöksessäni tulee olemaan miinus sen seurauksena, että joku luovasti omaa talouttaan hallinnoiva yksilö päätti varastaa teokseni "Eevan katainen nainen vuodelta" 1997 helsinkiläisen gallerian myyntitilikokoelmasta.
Harkitsenkin lisääväni nettisivuilleni info osuuteen osaston jossa tiedotetaan asiasta.
Tämä on toinen kerta kun joudun samanlaisen luovan talouden harjoittajan kohteeksi. Teos on numeroitu, ja siksi helppo todeta varastetuksi, kun se alkaa markkinoilla seilata. Asian käsittely on tällä hetkellä vielä kesken.

Nelisen vuotta sitten eräs paikallinen luovan talouden harjoittaja kaupitteli ravintoloissa ja muissa julkisissa tiloissa kehystettyjä postikorttejani grafiikkana, mutta näin pienessä kaupungissa ei sellaista luovaa taloutta oikeastaan voi harjoittaa niin, ettei siitä jää kiinni. Koomisinta asiassa oli poliisitutkinnan kannalta se, etten voinut itse toimia haastajana, sillä tutkinnan näkökulmasta se en ollut minä, jota huijattiin vaan ne olivat ne asiakkaat, jota olivat kehystetyn kortin hyvässä uskossa ostaneet. Luovan talouden negatiivisten seurausten hoitaminen voi olla monimutkaista ja yllättävääkin.

Luova talous voi jo kahden viikon ajanjaksolla olla yllättävän monipuolista ja rikasta toimintaa. Elämmekö me luovalla alalla vieläkin nopeammassa tempossa kuin business controllerit, jolla on sentään seurantaaika muutoksille ja osavuosikatsauksille neljännesvuosi.
Veroilmoitusten jättöpäivä on ovella, sillä se on meillä ammatinharjoittajilla 31.3. Nyt on noin kaksi viikkoa aikaa tulla taloushallinnon ammattilaiseksi. Pystynkö siihen vai siirränkö tavoitteen vuoden päähän. Joka tapuksessa olenhan ollut nyt Linko-koulutuksessa ensimmäistä kertaa eläissäni peräti kahdella veroluennolla, joten kyllä se varmaan siitä lutviutuu jotenkin. Onhan minulla luovuutta rutkasti omasta takaa ja nyt elämme luovan talouden kulta-aikaa, jos asiantuntijoihin ja lehtiin on uskomista.

12.3.2005 OMA HUONE JA 4 ÄSSSÄÄ

2005-03-12T21:54:00.000+02:00

Eilen, saatuani oman lomablogini kirjoitettua valmiiksi, kävin yli kahden viikon tauon jälkeen katsomassa muiden kuulumisia ja hämmästyin, että taas tietämättämme käsittelemme osittain samoja ajatuksia. Sitten tajusin, että esim. kansakunnan kulttuurisesta pääomastaa ( minä kansakunnan muistista) puhuttiin myös Taiteilija-lehden taiteilijoiden koulutuksen ja työllistymisen tutkimusta käsittelevässä artikkelissa, eli sieltä se oli tarttunut minunkin verkkokalvolleni.

Artikkelin mukaan Taiteen Keskustoimikunnan Paula Karhusen tutkimuksessa käy ilmi, että koulutusvalintoja tekevien nuorten tieto työelämästä on vähäinen ja että koulutusta vastaavan työn löytymistä voi vaikeuttaa myös oman ammattikuvan epäselvyys.

AMMATTIKUVA=AMMATTI-IDENTTITEETTI=EPÄSELVÄ

Yksi ensimmäisiä ajatuksia Taiteilijaseuran blogi-projektissa oli, Jyväskylän Taiteilijaseuran ajankohtaisen historian kirjoittamisen rinnalla, tuoda esiin taiteilijoiden oma näkökulma taiteilijana olemiseen ja työskentelyyn. Jos blogijoukkomme vielä laajenee tästä 10% jäsenmäärästämme, voi jonkilainen läpileikkaus vuoden aikana tulla mahdolliseksi ja oman ammatinkuvan epäselvyyden syistä voi halutessaan päästä jäsennyksen alkuun. Ainakin nyt meitä on jo naisia ja miehiä, eri-ikäisiä ja erillaisella ammatinkuvalla ja koulutus- ja työhistorialla varustettuja taiteilijoita. Ainoa puute on se, että me olemme täällä kaikki samassa läjässä ja työhuoneidenmme sijainti on 10 km säteellä, mutta tässä vaiheessa se on vain sellainen asia, josta voi olla ylpeä. Tulkaa muu Suomi perässä!

On puhdistavaa saada lukea tutkimuksen tuloksia, sillä sen kolmivuotiskauden, jonka olin Valtion kuvataidetoimikunnassa, edellämainittu tutkimuksen aihe oli yksi, joka puhututti jäseniä kaiken aikaa, mutta silloin ei ollut mitään todella konkreettista tietoa mihin tarttua. Vaikka itse jäin 2004 vuoden vaihteessa pois toimikuntatyöstä, on aktiivinen ote asioiden seuraamiseen jäänyt ja tuntuu, että oma työpanos muuttuu nyt vähitellen konkreettiseksi tutkimustiedon kautta ja oma epäselvä ammatinkuvakin voisi hieman selkiintyä.

Olen viimeisen vuoden miettinyt todella tiiviisti omaa taiteilija-identtiteettiäni ja päätynyt siihen, että se on hyvin repaleinen ja epäselvä, huolimatta siitä, että olen toiminut ammatissani jo 21 vuotta koulun jälkeen.

NELJÄ ÄSSSSÄÄ

Olen itse kokenut, että minulla on ollut kolme Satamaa, jossa olen voinut tateilija-identtiteettiäni rakentaa. Ensimmäinen on ollut taidekoulu, se ensimmäinen turvallinen satama. Kouluja minulla on ollut kolme ja kaikki ne tarvitsin rakennusaineekseni. Ensimmäinen oli Savonlinnan Taidelukio ja olenkin sanonut, että olen syntynyt Keuruulla, mutta minut on tehty Savonlinnassa. Sitten oli Oriveden Opisto ja Lahden taidekoulu ja jokaisessa minulla oli oma prosessini matkalla taiteilijuuteen ja tärkeitä ihmisiä siellä matkalla auttamassa minua ymmärtämään omat rajani ja mahdollisuuteni. Minulla on ollut onni olla hyvien, koulutettujen pedagogien opissa, mutta myös poikkeuksellisen hyvillä vuosikerroilla opiskelemassa, sillä koen, että vertaisoppiminen on myös tärkeää oppimisprosessin kannallta ja sen arvon ymmärtää vasta myöhemmin, koulun jälkeen.

Toinen Satama on ollut paikallinen taiteilijaseura, jonka kautta olen löytänyt kanavan ja roolini toimia täällä ammatillisissa asioissa, sillä siihehän seuran toiminta keskittyy. Ammatillinen valtakunnallinen ja paikallinen tiedottaminen välittyy seuran kautta ja yhdessä tekemällä moni ammatinharjoittamiseen liittyvä asia on mahdollistunut.
Vuosien varrella seuran hallituksen ja jäsenistön alullelaittamien hakkeiden, projektien ja näyttelyiden sekä muun toiminnan määrä on noussut ja toiminta käynyt aikalailla aikaa vieväksi. Kulttuuripolitiikan tempoilu ja rahan niukkuus on tehnyt seuran toiminnastakin aika ajoin red alert touhua, jatkuvassa hälyytystilassa olemista.
Oman tilan hallinnointi ja näyttelytoiminnan ja taidelainaamotoiminnan ylläpitäminen on antanut Taiteilijaseuralle kiinnekohdan ja päämäärän vuosien varrella, tänä vuonna itseasiassa 20 vuotta. Taiteilijoilla on toiminnan pyörittämisestä ja oman toimeentolonsa hankkimisesta iso vastuu samoin kuin myös työntekijöiden työllistymisestä.
Useissa taiteilijaseuroissa keskustellaan seurojen ammatillisesta roolista ja jäsenistön roolista ja jopa yksittäisen jäsenen roolista seuran toiminnassa, sillä ammattikuvan muuttuminen ja tutkintojen laajentuminen on tuonut mukanaan myös tämän hetkisen epäselvän ammatinkuvan hahmottamisen vaikeuden seurohin. Tukimuksen mukaan vain 17 % koulutuksen saaneista kuvataiteilijoista katsoi harjoittavansa oman opintoalansa ammattia ja toisaalta taas 14 % teki kokonaan muuta työtä ja 32 % amk tutkinnon suorittaneista oli työttömänä ja toisaalta taiteilijan ammattiin tullaan myös koulutuksen ulkopuolelta. Mitä kautta tahansa taiteilija identtiteettinsä rakentaakin, on taiteilijaseuroilla tärkeä tehtävä identtiteetin muokkaajina, ylläpitäjinä ja kehittäjinä ja identtiteettikeskustelua tulisi käydä aika ajoin, jotta kouluksenkin mukanaan tuoma epäselvä ammattikuva saadaan päivitettyä ja laajennettua tämän hetkiseen tilanteeseen sopivaksi. Siis useamminkin kuin sukupolvenvaihdosten yhteydessä.

Kolmas Satama on Ammattiliitto eli Graafikot, Maalarit, Veistäjät, Valokuvaajat ja aikuistumista (18 v.) juhlivat Muut. Kuka mitenkin aikaansa kotisatamassaan viettää, mutta ammattiliitoista tulee kuitenkin yksi tärkeä rakennusaine uralle, se tietty monipuolinen ammatti-identtiteetti. Ammatti-identtiteetti on hyvinkin laaja käsite ja itselläni se voisi kulkea esimerkiksi näin: taiteilija - taidegraafikko - metalligrafikko. Jos haluaisin kutsua itseäni metalligraafikoksi, niin täällä Keski-Suomessa ei meitä ole kuin 3-5, taidegraafikoita hiukkasen enemmän ja taiteilijoita taas monin kertaisesti. Kärjistettynä minä voisin toimia paikallisesti enemmän taiteilijana ja valtakunnallisesti enemmän taidegraafikkona, jotta syntyisi enemmän ryhmään kuuluvuuden tunnetta.
Koen ryhmään kuulumisen tärkeänä ammatti-identtiteetin muovaantumisen vuoksi, sillä silloin kun ensimmäisen kotisataman eli koulun jättää taakseen, on rakennusaineita useimmilla vielä liian vähän, sillä identtiteetin vahvistamiseen tarvitaan aina myös vuorovaikutusta, samoin kuin oppimiseen, ja taiteilijan ammatti on jatkuvaa oppimista työprosessissa. Seurassa tai ammattiliitossa toimiminen on vuorovaikutteista ja jossain elämän tai uran vaiheessa se voi olla hyvinkin tärkeää.
Sitä kaipaisi ehkä tietylaista mentorointia myös koulun jälkeen, kun varsinaiset vaikeudet omalla maaperällä alkavat ja sitä joutuu tekemään yksinään suuriakin ratkaisuja. Yrityselämässä on yrityskummi periaate tarjolla aloitteleville tai muutosvaiheessa oleville yrittäjille ja historiallinen taiteilijakisälli periaate on renessanssiaikana toiminut ehkä samantapaisesti kummius- ja saattoperiaatteella mestarilta oppipojalle, mutta se ei toimi ehkä enää nykyisessä koulutusjäjestelmässämme. Minä olen nähtävästi tehnyt tietämättäni oppimisprosessini koulun jälkeen ns. mallioppimismenetelmällä eli seurannut, miten muut tekevät ja tehnyt sitten oman sovellutuksen ja tästä voisi olla esimerkkinä vaikka työhuoneen rakentaminen.

Neljäs Satama oli kolmivuotiskausi Valtion Taidetoimikunnassa, joka on tähän astisista kouluista kovin. Todella tiivis ja työtelijäs jakso elämässäni, jonka aikana kaksi vuotta apaurahakaudestani valui takaisin valtion pussiin, sillä niin vähiin jäi oma taiteellinen työskentely sinä aikana. Sen jälkeen on mennyt vielä vuosi, kun työskentelyn on vihdoin saanut taas jonkinlaisiin järkeviin aikatauluraameihin takaisin.
Parasta kaudella oli se, että oma näkökulma asioihin laajentui todella paljon ja että tämän jälkeen tuntee taidehallinnon rakenteen paljon paremmin ja ymmärtää toiminkuntatyöskentelyyn liittyvän syklisyyden perusteet. Lisäksi ymmärsi myös omien mielipiteidensä kanavoinnin tärkeyden sekä jossain määrin taiteilija-ammattillittojen neuvotteluaseman paremmin. Kauden jälkeen arvostan entistä enemmän paikallisen toiminnan aktiivisuutta ja opin ymmärtämään myös täydennyskoulutuksen tärkeyden ammatin kehittämisessä niin, että taiteilija osaa halutessaan toimia myös nykyisessä yhteiskunnassa niillä eväillä mitä nyt tarvitaan.

TULEVAISUUDEN ÄSSÄT

Toinen huomio yhteisistä blogimietteistä oli oma asenne tähän itse blogiin kirjoittamisesta; kirjoitetaan kaikille ja ei kenellekkään. Omassa prosessissani kävin samanlaisia ajatuksia läpi kuin myös valkoisen näyttöruudun kammon. Kun Päivi jossain vaiheessa sanoi, että hän varaa sivuilleni tilan blogille ja tekee minulle sinne huoneen, ymmärsin, että tämä on minun tilani minun ajatuksilleni. Voin mennä "huoneeseeni" kun menen koneelle ja varaan aikaa itselleni ja ajatuksilleni. Tietokoneella ja virtuaalimaalimalla on tällä hetkellä yksi rooli minun taiteilija-identtiteetin rakennusaineena ja voisin kutsua sitä jo viidenneksii Satamaksi. Oikeaksi kotisatamaksi.
En halunnut kommentointi mahdollisuutta blogiini, sillä toistaiseksi haluan olla täällä yksin, sillä sen verran epävarma olen tästä tiestä, jolla olen lähtenyt kulkemaan, mutta varmaan jossain vaiheessa alan pyörimään täällä niin tiivistä ympyrää, että tarvitsen jonkun taluttamaan minua eteenpäin tai uusille raiteille.

Kuudenneksi Satamaksi taitaa tulla Linko-koulutus, sillä ainakin sen kautta minun on mahdollisuus tutustua ajatusmalleihin jota ei ihan heti taiteilijuteen yhdistetä, mm. taloushallintoon ja markkinointiin, mutta sen kautta minulla on mahdollisuus myös taiteilijana päivittää osaamiseni sellaisissa asioissa, joita olen aina tarvinnut, mutta jota minulle ei ole koskaan opetettu. Joka ainoa nyt saatu tiedon murunen olisi ollut suunnattomaksi hyödyksi oman ammatinharjottamisen ikävän paperinpyörittämisen lisäksi esimerkiksi niinä vuosina jolloin toimin Taiteilijaseuran varapuheenjohtajana ja niitä on varmaan kertynyt jo toistakymmentä.

Oppi ei ainakaan ojaan kaada, mutta se aiheuttaa kyllä suuriakin ristiriitoja taiteilijaidenttiteetille, vai aiheuttaako? Jos minun täytyy joka tapauksessa osata tai ainakin ymmärtää omaa maksuliikennettä, niin eikö se ole minulle miellyttävämpää ja vaivattomampaa, kun sen opettaa minulle joku, joka sen osaa opettaa, eikä minun tarvitse olla yksikseen itselleni vihainen. Oikeastaan minä olen vihainen sille 25 vuotta sitten aloittamalleni koulutukselle, joka ei pitänyt siitä huolen, että minä olisin sen jo silloin oppinut. Mutta 1980-luvulla sitä ei mukamas vielä tarvinnut, mutta monta kertaa olisi päässyt paljon helpomalla, jos olisin osannut. Kahden vuoden kuluttua voin jo osata. Elämä on yhtä oppimista. Piste.

Tänään minä purin matkalaukut ja tein suomalaista ruokaa. Pekka ja Aulis saivat valmiiksi Vuorokausi- teoksen ripustuskiinnikkeet ja huomenna jatkuu sama projekti Aika kultaa muistot-teoksen kohdalla. Itse sain valettua Lyhyen vuosisadan kolmannen version, joista ensimmäinen oli koevalu ja kaksi seuraavaa halkensi. Toisen päälle astui Pekka ja toisen kuivatin liian nopeasti, kun unohdin lämpölevyn päälle koko päviäksi. Ehkä nyt osaan. Elämä on yhtä oppimista. Piste.

P.S. Jos Lyhyt vuosisata epäonnistuu nyt niin sitä ei tule sitten näyttelyyn. Piste.

11.3.2005 KULTAAKO AIKA MYÖS IKÄVÄT MUISTOT?

2005-03-11T21:10:00.000+02:00

Palasimme aamulla Helsiki-Vantaalle kahden viikon matkalta, jonka oli tarkoitus olla loma ja nyt yritän sinnitellä valveilla saadakseni aikaeron korjattua edes jollain lailla ennen näyttelyn ripustusviikkoa.

Hiihtoloma muuttui paikan päällä Dominikaanisessa tasavallassa puoliksi sairaslomaksi ja näyttää uhkaavasti, että käytetyin huone täällä kotonakin on WC.

Muutamaa päivää ennen lomalle lähtöä Pekka löysi netista matkachatin, jossa Riu Merengen vatsatauti epidemiaa käsiteltiin todella värikkäästi, mutta laantumisesta oli jo merkkeja ja niin luottavaisesti Ulkoministeriön Kansaneläkelaitoksen ja kotimaisen matkanjärjestäjän kykyyn arvioida tilanne paikanpäälla matkailijan kannalta turvalliseksi ja miellyttäväksi, päätimme lähteä kokeilemaan tropiikin aurinkoa ensi kertaa elämässämme. Ulkoministeriön ja matkan järjestäjän kykyyn en enää luota, mutta ranta ja aurinko pysyivät suurimman osan ajasta paikoillaan.

En ole koskaan aikaisemmin ottanut näin suurta riskiä ennen näyttelyä ja lähtenyt sen alla lomalle - aurinkolomalle, mutta teokset valmistuivat yhtä lukuunottamatta ennen lähtöä, joten riski ei tuntunut niin isolta. Huomenna ja sunnuntaina Vuorokausi-teoksen ripustuksen yksityiskohdat tulisi saada valmiiksi ja toivottavasti en joudu vielä katumaan sitä, että urakka jäi matkan jälkeen toteutettavksi.

Olin etukäteen ajatellut pitäväni paikan päältä matkalla päiväkirjaa, jos se vain on mahdollista. Auringon ja vasataudin pehmentämillä aivoilla olenkin manuaalisesti kirjoittanut ajatuksia muutamana päivänä ja voin ne siirtää tänne myöhemmin Epätäydellisenä matkapäiväkirjana.
Kaikki hyödykkeet ja esimerkiksi nettiaika oli Dominkaanisessa kallista, tunti netissä maksoi 13 dollaria/10 euroa. Voihan sitä ihan hyvin olla kaksi viikkoa ilman yhteyttä ulkomaalilmaan, sillä tavoin sitä unohtaa helposti kuka on ja mitä tekee ja lomatunnelmaan pääsee vaivattomasti. Niin kuin minäkin, menin päivistä sekaisin ja olin unohtaa poikani syntymäpäivän, kun kaikki päivät oli toistensa kaltaisia.

Vatsantoiminta sitoi meidät tiiviisti hotellialueelle ja pääsimme osallistumaan vain yhdelle retkelle, Samanan lahdelle katsemeaan parittelevia valaita. Näky äiti, isä ja vauva valaasta on nyt niitä mukavimpia muistoja, joita sieltä voi mukanaan tuoda. Turistivalokuvia päätin olla ottamatta, mitä nyt otin pari kuvaa banaanitertuista. En sitten kuitenkaan ottanut pojastani kuvaa, kun hän oli tipassa hotellihuoneessa ja sain ansaitut torut jälkeenpäin, olisihan se ollut tietysti muisto sekin.
Kultaako aika myös ikävät muistot?

Tänään ei vielä naurata, eikä vielä todenäköisesti huomennakaan.

Matkustaminen jos mikä tuntuu olevan näinä päivinä riskaabelia. Loka-marrraskuussa tein enimmäisen varauksen matkasta hiihtolomalle, Khao Lakkiin, paikkaan, josta en ollut ikinä ennen kuullut ja jonka nyt kaikki tietävät. Dominkaanisessa trooppisen vatsataudin saa normaalisti noin 1:10 ja nyt suhdeluku tuntuu olevan 9:10. Estonian jälkeen jouduin menemään Ruotsiin ripustamaan näyttelyä ja jouduimme 63 tunniksi seilaamaan Itämerta pahemmassa myrskyssä kuin jossa Estonia oli uponnut. Siirsin yli vuodella opetusjaksoani Lincolnin yliopistossa, kun WTC tornit sortuivat juuri samana päivänä kun minun olisi pitänyt vahvistaa malkalippuni.
Käyttäydykö tästä lähtien kuin nuo kultakauden taiteilijat ja avaan ikkunat vain Eurooppaan!

Mitä minä uhmaan matkustamalla, Kohtaloa?
Mitä minä haen matkoilta, Muistoja?

Miksi muistojen kerääminen tuntuu todellisemmalta, kun niitä varten vasten on hakenut ja hakenut maailmalta, eikö muistot vain tule, synny itsestään.

Muistot lipuvat mieleen kutsumatta ja muodostavat sitten vasta ketjun, josta tulee minä, minun minuuteni. Uusi lenkki kiinnittyy edellisiin muistoihin ja vahvistaa niitä, ketjusta tulee spiraali, aikajana, joka on kerällä. Minä olen kerällä, suojassa.

Kaikilla ei ole muistoja, koska niitä ei ole vartavasten kerätty, opittu keräämään. Huostaanotetuille lapsille tehdään muistot myöhemmin, heidän minuuttaan kootaan kuin palapeliä, käymällä esimerkiksi paikoissa, joilla on heille merkitystä, mutta joita he eivät voi muistaa. Heidän minuuttaan kootaan muistojen lenkeistä ja siitä tehdään spiraalia, suojaavaa kerää heidän ympärilleen. Muistojen kerääminen on arvokasta työtä.

Onko muistot arvokkainta mitä meillä on? Muuttuvatko ne ikävimmätkin muistot kultaisiksi, silloin kun ne ovat tärkeimpiä osia meidän minuuttamme, meidän perusrakennusainetta.
Kuka osaa nauttia ikävistä muistoista?
Taiteilijako?
Ok! nehän ovat meidän raaka-ainetta!

Onko taide tosiaan kansakunnan muisti, kokemustemme yhteinen muisti.
Onko taiteilijan muisti = arvokas kuin kansakunnan muisti.

10.3.2005 EPÄTÄYDELLINEN MATKAPÄIVÄKIRJA

2005-03-10T22:46:00.000+02:00

24.2.2005

Lähdimme Suomesta kohti Dominikaanista ja poikkesimme Islannissa Keflavikissa välilaskun aikana. Nyt olemme Bermundan kolmiossa. St.John ja Halifax on ohitettu. Miami ja Orlando on jossain tuolla sivulla. Olemme lentäneet aamu kahdeksasta ja nyt kello on 18.30 Suomen aikaa. Perillä kello on vasta 12.30. Luvassa on aurinkoa ja trooppisia myrskyjä, 25 C ja kaunista.

Vatsatautiakin voi olla luvassa, mutta droppeja on mukana varulta. Nukuimme lentokentällä laivanhytin kaltaisessa huoneessa, jossa oli kerrossängyt, edellisen yön. Aamulla oli mukava kun siirtyi vain lentokentän sisätiloissa suoraan matkatavara selvitykseen. Aamiainen jäi väliin, mutta se ei haitannut, kun oli kuitenkin kunnon yöunet takana.

26.2.2005

Olimme päivän retkellä Samanan lahdella katsomassa jäämereltä tulleita valaita. Lähtö oli aamulla 04.15 ja se onnistui meiltä hyvin sillä sisäinen kello oli jo10.15. Matka oli hidasta ja kuoppaista sillä haitilaiset tietyöläiset olivat jättäneet tienkorjauksen kesken, kun tilaajalta oli loppunut raha.

Valaat tulevat joka vuosi lahdelle parittelemaan ja synnyttämään. Näimme isän, äidin ja vauvavalaan, sekä pariskuntia. Näimme muutaman upean pyörähdyksen ja suunnattoman evän läpsäyksen ja pyrstön heilahduksen. Iltapäivän vietimme paratiisisaarella, jossa oli jo ajan uskomattoman kuuma.

Luonnonpuistossa emme käyneet, vaikka olisi tietysti ollut hienoa käydä katsomassa Jurassic Park I kuvausmaisemat.

28.2.2005

Aamiaisen ja rantakävelyn jälkeen istuuduin kirjoittamaan. Nyt on ensimmäinen pilvinen päivä. Pojilla on ensimmäinen tennistunti. Täällä saa tennistunnin halvemmalla kuin tunnin nettiaikaa.

Pekka oli huonovointinen, jo aamulla ja minä tulin iltapäivällä ja viideltä tuli jo lääkäri huoneeseen, kun ei enää jaksanut mennä klinikalle. Omat mukana tuodut lääkkeet eivät tehoa täällä.

Lääkitys alkoi ja seuraavakin päivä meni kokonaan nukkumiseen.

3.3.2005

Sadepäivä ja lähdimme paikallisoppaan kyydissä Puerto Platan kaupunkiin 10 km päähän käymään supermercadossa ostamassa karkkia ja keksiä ja pyykinpesuainetta. Pesulassa yhden sukkaparin pesettäminen maksaa 4 euroa. Kosteutta on sen verran, ettei ole varmaa kuivuuko pyykki. Pojille ostettiin Dominikaani lippu.

4.3.2005

Tänään päästiin koko porukka aurinkoon. Lääkkeet ja aurinko ja nestevajaus huimaa vähän vielä. Pojista ensimmäinen sairastui yöllä ja sama lääkärikuvio alkoi taas.

Loppuloma oltiin paikoillaan. Viimeisenä päivänä miesväki pääsi snorklaamaan ja näkemään kiekkokaloja ja merisiilejä. Minä luin varjon alla roskaromaania.

Illalla oli kaunis tähtitaivas, mutta Orionia ei näkynyt, sillä palmuja oli liian paljon edessä.

Kaikki merkitsemättömät matkapäivät olivat joko edellisten toistoa, sairastamiseen tai nukkumiseen tai auringonpalvontaan käytettyjä. Yksi meistä ei sairastunut.

9.3.2005

Kotona saa ruisleipää ja puhdasta, raikasta vettä.

21.2.2005 TAITEEN RAAKA-AINEET

2005-02-22T00:55:00.000+02:00

KYNTÄJÄ JA TAIKURI

Kuparipelto, blogini nimi, kuvaa työtäni. Minä kynnän kuparia, teen sinne uria ja kaivantoja, joista syntyy kuva. Aiheet ovat itäneet minussa ja minä kylvän ideoista syntyneet siemenet kuparin uriin. Teokseni syntyvät kuparille syövyttämällä sitä hapolla tai kaivertamalla sille piikillä.

Copperfield, blogini nimi, kuvaa työtäni. Työstän teokset kuparilaatalle peilikuvana ja aivoni ovat tekoprosessin aikana nurinperin ja kun vedos syntyy, on se kuin taikatemppu. Kuva on heijastus ja tuntuu maagiselta nähdä ajatuksena ollut todellisuus muuntuneena käsinkosketeltavaksi todellisuudeksi, vedokseksi.

Viime päivät minä olen kyntänyt suurin piirtein yötä päivää. Olen myös ommellut vedoksia yhteen kultalangalla, kuronut aikaa kasaan ja liittänyt palasia yhteen. Sara ja Anu ovat olleet prosessissa mukana ja ”Kuukausikalenteri” on kohta valmis. Teoksen esillepano on hieman erikoinen ja sen rungon rakentaa Aulis, keksijä ja ongelmanratkaisija. ”Vuorokausi” on aiheuttanut myös hieman viimehetken paniikkia ripustuksen suunnittelun osalta, mutta harjoittelukappale saatiin toimimaan tänään illalla 20.30, joten olen luottavainen.

RAAKA-AINEET

Taiteilija käyttää työskennellessään useita eri raaka-aineita. Olen ajatellut työstää niistä jonkinlaista listaa, joka ei varmaankaan valmistu ikinä, mutta tässä on nyt joitain.

Lyijy(kynä), kupari(laatta), alumiini(levy), hiili(piirros), puuvillalumppu(paperi), pellava(kangas/paperi), rauta(kloridi), typpi(happo), öljy(väri), siankarva(sivellin), sitruuna(happo), viini(etikka) ja vesi.

Edellä olevat aineet ovat osittain ”luonnosta” löytyviä, mutta taiteensovelluksetkin menevät eteenpäin ja nykyisin raaka-aineita ovat akryyli(värit), polymeeri(laatat) ja mm. synteettiset pigmentit maa-ainesten sijaan.

Ensin mainittujen aineryhmien kohdalla luonnonketjussa taiteilija on kuin alkutuottaja, niin kuin maanviljelijä. Luonnossa olevista raaka-aineista jalostetaan jokin tuote, niin kuin kyntämällä kuparista kuva. Jälkimmäisten aineiden kautta taiteilijasta tulee osa teollista yhteiskuntaa, jatkojalostaja, jossa kuva työstetään teollisuuden tuottamasta materiaalista. Onko sillä, miten ja mille materiaalille teos tehdään, mitään muuta eroa kuin tunnejälki taiteilijan mielessä, sillä kaikki käytetyt materiaalit ovat kuitenkin taiteilijalle vain ilmaisun välineitä, ovat ne sitten kierrätettyä tai luonnosta hankittua tai kaupasta ostettua. Sitä tunnejälkeä on vain aina ajoittain vaikea hangata pois, kun ottaa uuden välineen tai tekniikan käyttöön ja vielä etsii sen rajoja omassa ilmaisussa ja on epävarma tuloksesta. Tuttuus ja varmuus materiaalin tulee vasta ajan kanssa ja se aina yllättää kuinka kauan se vie. Aika on kaikessa tekemisessä läsnä. Ajantaju on yksi työskentelyn elementti. Aika on ystävä ja vihollinen.

LOPPUTULOS

Teosteni nimet ovat joskus hätkähdyttävästi muokkaamassa tilanteita ja aiheuttamassa niihin särmää.

Pari viikkoa sitten näyttäessäni pojille ”Vuorokausi” teosta, sanoin heille, että jään vielä joksikin aikaa työhuoneelle, sillä minulla on vielä tekemättä yksi päivä ja kolme yötä.

Viime syksynä, kun Kanneltalossa ollut näyttelyni Eilen – tänään - huomenna, päättyi ja keskustelin henkilökunnan kanssa näyttelystä ja kävimme läpi varattuja teoksia:

- Viattomuus meni.

Meni jokin aikaa kun ymmärsin miltä se muista kuulosti.

Viattomuus, 2002, akvatinta (kuparille), polymeerigravyyri. 48x80 cm.

Yö on jo pimeä ja minä jään miettimään taiteilijan viattomuutta, kaipausta viattomuuteen.
Ei minussa ole missään tapauksessa kuitenkaan voimaa hallita da Vinci unikoodia. 15 min unta ja pari tuntia raivokkaasti töitä ja aktiivista aivojen käyttöä ja taas 15 min unta. Minä menen nukkumaan ja herään aamulla. Unikin on taiteen raaka-ainetta. Piste.

18.2.2004 NAURU PIDENTÄÄ IKÄÄ

2005-02-18T23:13:00.000+02:00

Voi Luoja, että piti nauraa Päivin generaattorilinkeille.
Minun nimestäni Aku Ankan nimigeneraattorissa tuli toisella yrittämällä:

K. I. R. S. I.
K.eikarimaisen I.äitön ja R.eilusti S.iisti I.konimaalari.

Tämä sana iätön sopii mahtavasti näyttelyni aikateemaan, varsinkin, kun tänään on Suomen vanhimman 111-vuotiaan Töysäläisen Hilda Häkkisen syntymäpäivä. 2005-111= 1894

Näyttelyyn tuleva teokseni Vuosisata ulottuu vain sadan vuoden taakse, vuoteen 1905, mutta Hildan syntymävuosi on aivan eri vuosisadalla kuin nykyinen ja sitä edellinenkin vuosisata, tuhatkahdeksansataa luvulla. Eli Hilda on syntynyt jo paljon ennen minun käyttämääni ajanlaskuoppia. Hilda on syntynyt tsaarin aikaan ja hänen lapsensakin on jo 71-vuotias. Hildaa pidetään lehtijutun tietojen mukaan iloisena ja huumorintajuisena, joten voi huvikseen uskoa, että nauru pidentää ikää.

Edellisellä viikolla lehdessä (KSML) oli, että kenustuoli on paljon parempi lihaskunnon ylläpitäjä kuin punttisalin laitteet. Vanha kansa ei ole ollut väärässä antaessaan 50-vuotislahjaksi keinutuolin syntymäpäiväsankarille. Nykyisin viiskymppisen lahja on usein aktiiviloma tai kuntopyörä. Keinutuoli kotona vie kyllä pienemmän tilan kuin puttisalilaitteet ja se on paljon esteettisemmän näköinenkin (taiteilijan kodissa), oikea muotoiltu tuote.

Maailmassa on paljon erilaisia aikakäsitteitä. Matkustavat joutuvat tottumaan esimerkiksi aikaeroon, jossa voidaan saada lisää aikaa ja taas toisaalta menettää sitä. Sitten joudutaan tottumaan aikaeroon ja myös toipumaan siitä. Hilda on omassa elämässään hyvin kaukana lähtöpisteestään, millaista aikaeroa hän tuntee kun takana on vuosisatojen harppaukset elämässä. Oikeastaan sitä on mahdotonta kuvitella.

Tiistaisessa Hesarissa oli tiedesivulla artikkeli Aika hukassa, jossa kerrotaan esimerkiksi kellon lyhyt historia. Artikkeli jäi minulta työhuoneelle, joten työstän sitä ---- tähän kohtaan myöhemmin----.

Olen tänään ollut lähes koko päivän Linko koulutuksen luennoilla opiskelemassa markkinointia ja voin vakuuttaa, että se on yhtä mielenkiintoista kuin luovan talouden hallinta. Asiat täytyy vain sijoittaa omaan päähän, ajan kanssa.

Yksi näyttelyyni liittyvä mielenkiintoinen yhteistyöproduktio saatin tänään kasvamaan idusta jo versoksi ja koska nyt on jo melkein kevät niin se varmaan kasvaa vielä ja antaa varmaan paljon energiaa. Sellaista mitä keväällä aina on.

17.2.2005 LUOVA TALOUS

2005-02-17T19:36:00.000+02:00

Aika on kadonnut käsittämättömästi jonnekin ajattomaan paikkaan, jonne en enää pääse takaisin. Kelaaminen ei enää auta, sillä työt on tehty lähes valmiiksi, enkä voi enää muuttaa niitä, aika ei enää antaisi myöten. Näen ne täällä työhuoneella toisistaan irrallisina osina, mutta toisiaan täydentävän kokonaisuuden ja keskenään keskustelevan todellisuuden ne muodostavat vasta näyttelytilassa maaliskuussa. Ei voi kuin odottaa, että aika kuluu.

Yksi aikakapseli valmistui tiistaina, toissapäivänä, kun sain valmiiksi
” Syntymäpäiväkalenterin” ja kaiken kukkuraksi harmaan ja savisen ”Kevään” (tämä ei ole kuitenkaan virallinen sääennuste), mutta on siellä jotain itämässä.

Minun on jo kuitenkin useamman päivän ajatukset olleet Luovassa taloudessa, johtuen ehkä siitä, että nyt alkaa jo tulla laskuja tulevasta näyttelystä. Materiaali- ja työkustannuksia on jo ollut jonkin aikaa, viime vuoden puolella pääsääntöisesti. Nyt tulevat kutsukorttipainatus- ja valokuvauskulut ajankohtaiseksi, samoin näyttelytilavuokra sekä julistepainatuskulut. Vielä tulee päälle kutsujen postituskulut ja lehdistötiedote sekä avajaistarjoilu. Bensaa kuluu vähän, kun galleria on asuinpaikkakunnalla, mutta toisaalta taas ripustusurakka on niin suuritöinen, että tarvitsen aputyövoimaa pariksi päiväksi kantamaan, naulaamaan ja keikkumaan tikkailla.

Kodin puolella Luova talous näkyy jääkaapissa, niin, että siellä on paljon ruokaa, josta ei ole enää kuin kompostiin. Taiteilijan luomistyö näkyy kiireen seurauksena huonossa taloudenhoidossa. Ei kukaan ole nälkää nähnyt, ruokatalous on vain ollut hieman yksipuolinen. Monet, todella monet, ystävistäni ovat käyneet Talouskoulun ja osaavat hoitaa talouttaan paremmin kuin minä. Ei niin luovasti.

Työpuolella Luova talous näkyy myös iltaharrastuksena, johon kuluu kadonneiden kuittien metsästystä ja tilitysraporttien tarkistusta ja kirjaamista kirjanpitoon. Tämä on mieheni pääasiallinen harrastus näin alkuvuonna, kun kirjanpitäjä odottaa materiaalia voidakseen tehdä tilinpäätöksen ajoissa, jotta tilintarkastus valmistuisi ajoissa, ennen veroilmoituksen jättöaikaa. Tämä on osa Luovan talouden ketjureaktiota, joka pitää kaikki kiireisenä, eikä aikaa juuri muuhun jää. Tulisi välttää mahdollisimman pitkälle ajoittamasta valtion veronkantoa ja taidenäyttelyä samaan aikakapseliin, mutta kokemus on osoittanut, että sitä on lähes mahdotonta välttää.
Jotkut luovat henkilöt ovat keksineet hyvinkin luovia tapoja säilyttää kuitteja, esimerkiksi kenkälaatikko tai hienoin paikka mistä olen kuullut, on linnunpönttö. Reijitys ja mappaus on tylsää.

Mielestäni Luova talous on paljon monipuolisempi kuin olin osannut odottaa. Viimeisten viikkojen aikana se on ollut toistuvasti näkyvästi esillä tiedotusvälineissä.

Yksi Luovan talouden seikka, joka koskee minua nyt rankimmin, on se, että kullan hinta on romahtanut. En tainnut säästää ystävänpäivän Hesaria, jossa oli uutinen, että olisi halvempaa ostaa ystävälle lahjaksi kultaharkko kuin viedä hänet yöksi Hotelli Kämppiin. Oikeasti minulla on nyt ongelma, sillä olen tehnyt hyvässä uskossa teoksen, jonka olen kullannut (lyöntikullalla tosin, mutta teoksen sisältö on myös kultaa) ja nyt sen hinta on mahdollisesti romahtanut tai siis en ole vielä edes uskaltanut hinnoitella sitä. Eli, kuitenkin teoriassa minun olisi ollut halvempaa ostaa aitoa kultaa, kuin viettää aitoa taiteilijaelämää kuuluisassa taiteilijaravintolassa Kämpissä á la Gallen-Kallela, Sibelius ja Leino.

Toinen iso Luovan talouden uutinen oli perjantaina, kun taiteilijapariskunta Jeanne-Claude ja Christo julkaisivat New Yorkin Keskuspuistossa Vapaus-nimisen teoksen. He olivat odottaneet lupaa teoksen pystyttämiselle 26 vuotta. Mahdottoman pitkä aika pitää ideaa sisällään tai toivoa yllä. Yli neljännes vuosisata, huh. Eli heillä oli ollut jo tavoite tehdä teos ennen kuin minä olin edes taidekoulussa ja kun ajattelee aikaa taaksepäin omalta kohdaltaan, tajuaa miten paljon neljännesvuosisataan mahtuu.

Tärkeintä tässä uutisessa Luovan talouden kannalta on kuitenkin teoksen kustannusrakenne. Keskuspuiston teoksen nimi on Vapaus ja tästä toteuttamisen ja esittämisen vapaudesta, niin kutsutusta ”taiteilijan vapaudesta”, taiteilijat maksoivat 21 miljoonaa dollaria omasta pussista. Suunnaton summa sisältää kaikki teoksen tekemiseen ja esittämiseen liittyvät kulut. Taiteilijoiden käsityksen mukaan omien ajatusten toteuttamisen hinta, tässä tapauksessa 21 miljoonaa dollaria, on edellytys sille, ettei kukaan rahoittaja tai muu ei saa mahdollisuutta puuttua sisältöön.

Teoksen arvioidaan tuovan 16 päivän aikana matkailu ja muita turismiin kytköksissä olevia tuloja 200 miljoonaa dollaria New Yorkille. Ja nyt kun kuulin, että New York on myös taiteilijapariskunnan kotikaupunki, niin näin veroilmoitusten jättöaikoihin, voi jäädä miettimään paljonko tällainen luova pariskunta tuottaa verotuloina Isolle Omenalle.
Matkailijallehan sitä vastoin olisi tiedossa jättipotti New Yorkissa, kaksi Vapautta yhden hinnalla 16 päivän aikana, sen jälkeen tarjous on ohi ja toinen Vapaus katoaa.

Luovan pariskunnan mielestä ”taiteilijan vapaudessa” (Luovassa taloudessa) on oleellista se, että maksamalla kaiken itse ja tekemällä vain sellaista, joka ei ole pysyvää ja jota kukaan voi omistaa, vapaus säilyy.

Kolmas Luovaan talouteen liittyvä juttu löytyy Hesarin Kuukausiliitteestä, jossa on ajatustenvaihtoartikkeli näyttelijä, taidemaalari Chris af Enehjälmiltä ja hänen 17-vuoiaalta näyttelijä, lukiolainen, pojaltaan Anders af Enehjelmiltä.

Anders on huolissaan taiteilijaperheen toimeentulosta, eli kyseessä on näin ollen aito Luova talous. Taiteilijan lapsi on sitä mieltä, että äiti ei osaa hinnoitella teoksiaan ja myy niitä liian halvalla. Luovien talouksien toimeentulo olisi ehkä parempi, jos taiteilija osaisi hinnoittelun jalon taidon. Mutta miten se tehdään, kun toinen esimerkki on sellainen, että teoksella ei ole myyntihintaa lainkaan ja taiteilija(pariskunta) maksaa kaikki viulut itse ja toinen esimerkki on sellainen, että teoksella on myyntihinta ja jossa taiteilija maksaa kaikki viulut itse. Toinen (toiset) tulevat toimeen hyvin ja toiset (toinen) taas välttämättä eivät.

Taiteilijoiden teoshinnoittelusta ja niiden perusteista ollaan tekemässä tutkimusta ja se voi valaista tulevaisuudessa yhden lohkon Luovasta taloudesta.

Sitten kun taiteilija on kuollut, Luova talous alkaa kukoistaa, teoksia ”noteerataan” huutokaupoissa, Luovan talouden pörssissä. Teosten hinnoittelu vapautuu markkinavoimille, kun taiteilija on mullan alla. Elävien taiteilijoiden Luovat taloussivut ovat kulttuurisivut. Siellä joko noteerataan tai ei.

Luovan talouden seurannaisvaikutuksista suurin on se, että useimmilla taiteilijoilla on vakavia varastointi ongelmia. Teoksia joutuu säilyttämään pitkiäkin aikoja työtiloissa näyttelyiden välissä tai sen vuoksi etteivät ne käy kaupaksi.
Jos taiteilija päättää hankkiutua ylimääräisestä tuotannostaan eroon muutoin kuin myymällä ne alennettuun polkuhintaan (joka ei kata edes tuotantokustannuksia) onko se ekologisesti, kansantaloudellisesti, kulttuurihistoriallisesti, taidehistoriallisesti vai yksityistaloudellisesti epäjärkevää. Siis kuskata oma tuotanto kaatopaikalle.

Aikaa ei voi kelata taaksepäin.

14.2.2005 CONNECTING YSTÄVYYS

2005-02-15T00:15:00.000+02:00

Isoisäni ylpeili pienillä puhelinlaskuillaan, mutta pois lähtiessämme hän kuiskasi, että soitathan sitten. Vanhan kansan säästäväisyys ulottui myös yhteydenpitoon, mutta sitä ei osattu tai rohjettu ajatella kuinka paljon säästäväisyys maksoi ystävyydelle tai sukulaissuhteiden lämpimänä pitämiselle.

Nyt neljännessä sukupolvessa sama säästäväisyys on kuvioissa edelleen mukana, mutta se ei estä ollenkaan lasteni mahdollisuuksia pitää yhteyttä ystäviinsä. Kun nuorimmainen tulee koulusta, lähettää hän yhden tuhannesta ilmaisesta tekstiviestistään koulukavereilleen ja toisen ystävälleen ja kutsuu heidät keskustelemaan kanssaan Meseen nettiin. Keskustelu jatkuu vilkkaana koko iltapäivän ja ruokailun ja harrastusten ajaksi laitetaan poissaoloilmoitus. Kaikki yhteydenpito on lähes ilmaista, vain netin kuukausimaksun verran, eli sama peli jatkuu sukupolvesta toiseen. Vanhimmainen sai lukemattomia ystävänpäivänviestejä ja puhui handsfree:hin aina kun poikkesin töistä kotona. Ihanaa, kun nuorilla on ystäviä. Ja ihanaa, kun kaikki on niin edullista.

Minun ystäväni poikkesi meille keskustelemaan livenä ja juomaan teetä ja syömään Euroshopperin itse paistettuja pullia. Sekin oli edullista ja mukavaa.

Tilastokeskus tietää taas kuitenkin kaiken paremmin, mutta oikeastaan minä huomasin sen itse vähän aikaisemmin kuin Tilastokeskus, mutta mitä siitä, onhan se hienoa saada virallinen todistus asiasta. Yhteyttä pidetään lähinnä sähköisten viestimien avulla ja aikuisilla on hädin tuskin tunti vuorokaudessa aikaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Nuorilla on sitä vastoin kaikkea rutkasti enemmän. Kuten esimerkiksi aikaa.

Tämä nettipäiväkirjan aloittaminen on ollut monella tapaa (taiteilija)elämää jäsentävä, siitä on tullut ajattelun työväline, opiskelun reflektoinnin väline. En kuitenkaan ajatellut sen astuvan kovinkaan selvästi yksityiselämän kuvioihin, mutta jotta sopisin täydellisesti geneettiseen sukupolvien väliseen ketjuun, voisin alkaa rakentamaan ystävyyssuhteitani tämän blogin kautta. Kaikki ystäväni voisivat seurata reality taiteilijaelämää netin kautta silloin kun heillä olisi siihen aikaa ja kiinnostusta ja minulta itseltäni taas säästyisi rutkasti aikaa, kun en soittelisi joka puolelle. Ylimääräisen ajan voisin sijoittaa taas…. niin mihin. Mutta edullisemmaksi se kuitenkin tulisi pidemmän päälle, miksi neljä sukupolvea muutoin käyttäytyisi samalla tavalla. Koko vuosisata on näin säästetty ja säästetty, eihän se voi olla turhaa säästämistä.

Mitä siinä on oikeasti säästetty, aikaa vai rahaa. Vai ovatko ne sama asia. Olenko minä se heikoin lenkki.

13.2.2005 TAIDEPOLITIIKKAA

2005-02-13T23:50:00.000+02:00

Tänään minun piti ajatella aivan muita asioita, mutta aamiaispöydässä taidepolitiikka tuli Hesarin sivulta silmille ja ihan muualta kuin kulttuurisivuilta ja näin ollen siitä tuli osa minunkin sunnuntaipäivää.

Ensiksi sivulla A3 (Kotimaa) kolumnissa Marjut Lindberg Maan pinnalta saan vihdoin tietää mihin porukkaan kuulun. Kuulun taiteilijana samaan porukkaan poliitikkojen, missien ja maallemuuttajien kanssa ja kolumnin mukaan meitä kaikkia yhdistävä tekijä on se, että meidän on soveliasta julkisesti iloita työstämme.

Totta kai työstä voi iloita julkisesti, sitten kun sen/ne on saanut valmiiksi, se todella kuuluu vähän niin kuin taiteilijan rooliin, vai! Mutta, mitä se vaatii taiteilijalta, että hän on saattanut teoksensa valmiiksi? Muutaman hikipisaran ja unelmointia vai raakaa fyysistä työtä ja vahvaa itsekuria?

Samankaltaisuuden missien kanssa jotenkin ymmärrän, sillä onhan meille yhteistä tietty estetiikantaju ja kauneusarvot ja niiden säilyvyys. Taiteilijankin täytyy aina miettiä persoonallisuutta ja sitä, että teos/aikaansaannos säilyy, vaikkei nyt ikuisesti, mutta kuitenkin yli oman elinkaaren.
Myös ph-arvojen tarkkailun meille varmaan yhteistä, sillä taiteilijan täytyy olla varma, että vedospaperin ph on neutraali ja sama taitaa olla voiteissa ja meikeissä tärkeä asia.

Maallemuuttajien kanssa taiteilijoilla (joissa itse asiassa taitaa olla paljonkin maallemuuttajia) on varmaan yhteistä unelmat ja niiden tavoitteellinen toteuttaminen. Mutta itse asiassa se sama ominaisuus ja tavoite taitaa olla myös poliitikoilla. Niin unelmat... jos on saanut toteutettua unelman, niin siitä on lupa julkisesti iloita vain meillä, näihin tiettyihin ammattiryhmiin kuuluvilla. Huh. Mutta onko se ilo jotenkin merkityksellisempää, jos se on julkista, sillä voihan yksityisesti koettu ja iloittu asia tai kokemus olla yhtä arvokas.

Toinen puoli kolikossa on kolumnin mukaan se, että uskottavuutemme vuoksi meidän kannattaisi olla masentuneita ainakin pari viikkoa vuodessa ja ajoittaa se teoksen julkaisemisen yhteyteen.

Käsikirja esiin, kannattaisiko se masennus ajoittaa ennen vai jälkeen teoksen/näyttelyn julkaisemisen. Jos sen ajoittaa ennen, saattaa olla vaarana, ettei teos/näyttely valmistu ajoissa ja siitähän sitten seuraa vähän vakavampia juttuja, kuten taloudellisia seuraamuksia. Toisaalta taas, jos näyttely ei mene ollenkaan hyvin, (eli on iloinnut julkisesti liian aikaisin) niin siitä voi olla automaattisesti seurauksena masennus, jos ei ole saanut äidinmaidossa hyvää itsetuntoa, ja sellaisillakin se varmaan naarmuuntuu joskus.

Toinen merkittävä taidepoliittinen kannanotto oli Hesarissa sivulla D5, jossa lainataan Galleristi Ilona Anhavaa Yliopisto 2/2005. " Meillä poliitikotkin ainakin väittävät lukevansa, mutta todella harvat heistä ovat kiinnostuneista kuvataiteesta. Ja jos suomalaisessa elokuvassa halutaan kuvata äärimmäisen pinnallista tekomaailmaa, niin silloin mennään galleriaan.---- Ennen oli Suomessakin sivistyneitä liikemiehiä, jotka sekä nauttivat kuvataiteesta, että katsoivat velvollisuudekseen tukea sitä."

Tähänhän ei ole paljoa sanomista, paitsi, että ennen oli ennen ja nyt on nyt. Missä liikemiehet on koulutettu? Varmaankin heidät on koulutettu pääsääntöisesti siinä samassa peruskoulussa kuin taiteilijat. Miten maa makaa nyt, ketkä ymmärtävät miksi taiteilijoita on olemassa ja ketkä eivät?

Osa taiteilijoista on tekemässä yhteisiä unelmia tai epäkohtia näkyväksi niin kuin poliitikotkin tekevät, kuka milläkin tavalla. Osa kutoo historian kudelmaa uudeksi kokonaisuudeksi ja osa keskustelee kansainvälisillä areenoilla teostensa kautta, vähän niin kuin poliitikotkin tekevät. Osa keskustelee teoksissaan itsensä kanssa löytääkseen minuutensa ja sitä kautta meidän yhteisen minuutemme. Ja paljon muuta.

Miksi poliitikkojen olisi löydettävä taide, kun he itse omalla areenallaan käyvät samoja asioita läpi omalla tavallaan? Miksi liikemiesten olisi löydettävä taide? Taiteilijan ja galleristin kannalta sen vuoksi, että se on kaiken muun lisäksi meidän elinkeino ja taidetta ymmärtävät poliitikot edesauttavat sellaisten rakenteiden syntyä, että taiteilija voi harjoittaa elinkeinoaan. Niin, liikemiehet, he ovat mahdollisesti niin kaukana ajattelutavoiltaan, arvomaailmaltaan tai ajankäyttötavoiltaan, että taide ei mahdu sinne.

Se oikea taidepoliittinen juttu oli myös sivulla D5 ja koskee tekijänoikeuksia ja niitä koskevan lain valmistelua. Tekijänoikeudet ovat myös meidän taiteilijoiden arkipäivää, mutta niistä ei ole oikein päässyt julkisesti iloitsemaan.

11.2.2005 VUOROVAIKUTUSTA

2005-02-11T23:03:00.000+02:00

Kolme viimeistä päivää ovat olleet hyvin vuorovaikutteisia. Minä olen ottanut yhteyttä ja minuun on otettu yhteyttä. On ollut aktiivista ja passiivista tiedottamista. On ollut osallistuvaa tapaamista ja rakentavaa kritiikkiä. Kaikkea olen tehnyt itse tai ollut tekemisen kohteena. Joitain asioita on saatettu päätökseen ja jotkut ovat vasta alullaan. Kaikesta syntyy liikettä ja minä olen siinä liikkeessä mukana.

Tiedottamista:

Sain ystävänpäivän kortin, oikeasti, Ilmariselta, jossa muistutetaan viimeisestä TEL-vuosi-ilmoituksen palautuspäivästä.
Sain Suomen Taidegraafikoilta jäsenkirjeen, jota en ole vielä ehtinyt lukea.
Jyväskylän Taiteilijaseuran tässä kuussa päättyvän Raamit EU-hankeen loppuraportti tuli ja kerkesin suremaan sen päättymistä.
Taiteilijaseuran kautta tuli sähköpostitse kutsu Jyväskylän seudun kulttuuritoimijoiden verkostotapaamiseen.

Yhteydenottoja:

Koivulinnasta soitettiin ja tiedusteltiin, jos minun olisi mahdollista osallistua kesän näyttelyyn, mutta koska minulla on jo sovittuna kesän näyttelyt, sovimme vuodesta 2006 alustavasti.
Lasten ja nuorten kulttuurikeskuksen Kulttuuriaitan kautta tilattiin taidekasvatusnäyttely Haukkalan koululle ja sovin jo alustavasti Jennin kanssa ripustuksesta, jos minulla on liian kiire näyttelyn kanssa. Jenni on OKL:n kautta ollut jo tekemässä opetusharjoitteluosuutta taidekasvatuksesta Raamit hankkeessa ja oli jo ennen joulua mukanani ripustamassa näyttelyä Norssiin.
Otin yhteyttä Luova Foorumi hankkeen Raijaan ja keskustelimme tiistaisesta seminaarista, jonne en kerinnyt. Keskustelimme myös muista hankkeeseen liittyvistä asioista ja pääsin ajan tasalle esimerkiksi viranomaisten kanssa käytävistä keskusteluista, sillä jäätyäni ohjausryhmästä pois vuoden vaihteessa, en ole kerinnyt seuraamaan tilannetta.

Rakentavaa kritiikkiä:

Keskustelin ammattioppilaitoksen opo:n kanssa näyttöarviointitilaisuudesta ja omasta osuudestani tilaisuudessa. Sain tarvitsemani tiedon ja tilaisuudesta antamani kritiikki otettiin vastaan rakentavasti.
Keskustelin Linko-koulutuksen ohjaajien roolista Jarin kanssa ja annoin palautetta. Yritän kaiken aikaa selvittää itselleni omia odotuksistani koulutuksen suhteen. Ongelmana on vain, että kaikki on niin uutta, että huomaa ottavansa kaiken tyytyväisenä vastaan ja oma käsitys tarpeista muodostuu vasta vähitellen. Mutta oma prosessi tarvitsee näköjään rutkasti vuorovaikutusta onnistuakseen.

Vuorovaikutteinen tapaaminen:

Linko-koulutuksen kautta oli tälle päivälle järjestetty meille opiskelijoille yrityskummi tapaaminen Jyvässeudun kehittämisyhtiön ja yrittäjien kautta. Tapasimme mm. kolme kokenutta kummia ja Jykesin kansainvälistymispalveluiden toimialajohtajan. Voi olla, että taiteilijallakin on sinne asiaa lähitulevaisuudessa.

Alkuviikko olikin hiljainen, mutta loppuviikko oli hyvin täynnä muuta kuin taiteen tekemistä.

Mutta niin taiteilijan elämä on.

Huomaan olisin paljon tuotteliaampi, jos en olisi näin osallistuva, sillä vuorovaikutteisuus estää selvästi itse taiteen tekemistä. Vuorovaikutteisuudesta taiteilija ei saa mitään korvausta eikä siitä syntyvää tulosta voi oikein mitenkään mitata.

Mutta se vain tuntuu jossakin ja jos se puuttuisi, sekin varmaan tuntuisi jossakin. Enpä tiedä. Vuorovaikutteisuudesta syntyy kuitenkin itselle tunne, että kuuluu jonnekin. Ehkä sitten tänne.

10.2.2005 MODERNI ÄITI

2005-02-10T23:21:00.000+02:00

Kun perheessä on aktiivista ja toimeliasta jälkikasvua niin äitikin "säilyy" modernina (mieleltänsä).

Kun perheessä äidillä ja jälkikasvulla on sama harrastus, niin äidin oma nettiaika on kortilla ja äiti joutuu iltavuoroon. Äiti patistaa jälkikasvua siivoamaan huoneensa ja toimeliaisuutensa jäljet ja jälkikasvu patistaa äitiä siivoamaan tietokoneensa ja viemään asiakirjansa oikeisiin kansioihin. Tasapeli.

Kun lapsi oppii jotain koulussa, niin äidin on mahdollisuus oppia sama kotona ja soveltaa tietoa työssä. Esimerkiksi 3.2 en osannut laskea minkä kokoinen on A 0, mutta kun muistin poikani opit matematiikan tunnilta, jossa matematiikkaa opiskeltiin unkarilaisella menetelmällä, osasin ratkaista tehtävän itsenäisesti. Unkarilainen matematiikka perustuu laskutehtävien hahmottamiseen visuaalisesti. Laitoin 8 kpl A3 kokoisia arkkeja eteisen lattialle ja sain nopeasti laskettua, että pinta-ala onkin vain 1:4 meidän eteisen lattiasta eikä suinkaan olohuoneen kokoinen. Numeroina tehtävä näytti mahdottomalta.

Kun olin Savonlinnan taidelukiossa, oli meidän lyhyen matematiikan ryhmässä vaikeaa sekä opettajalla että oppilailla. On tosiasia, että luovissa ihmisissä eli taiteilijoissa on sekä matemaattisesti lahjakkaita että epälahjakkaita (ei lahjattomia). Itse muistan vain yhden matematiikan tunnin ja silloin joku meistä ihmetteli, että mihin tälläistä laskua tarvitaan (on varmaan hyvin yleinen kysymys nykyäänkin koulussa) ja opettaja vastasi, että jos joudutte joskus kaivamaan ojaa, niin osaatte laskea niin, että siitä tulee suora.

Jos opettaja olisi tuolloin tutustunut ja ymmärtänyt luovien ihmisten ajattelutapaa ja ratkaisumalleja, olisi hän varmaan antanut jokin meille läheisemmältä tuntuvan esimerkin. Nuoresta taideopiskelijasta agraari maanviljelyskulttuuri tuntui hyvin kaukaiselta eikä ympäristötaidetta käsitteenä vielä tunnettu. Oikeanlainen esimerkki olisi voinut motivoida ja tänään osaisin paremmin matematiikkaa, jota taiteilija tarvitsee yllättävän paljon ammatissaan, mutta se on vain jos, sillä voihan olla ettei minulla ole matemaattisia lahjoja edes piilevänä, eikä minkäänlainen oppi olisi niitä kaivanut sieltä ojasta.

Minulla on vielä noin viisi vuotta mahdollista pysyä ”modernina” äitinä ja sitten jälkikasvu jättää pesänsä ja sen seurauksena minä alan tippua nykytietoyhteiskunnan rattaista, kun en saa päivittäin päivitystä siitä missä mennään.

Olen valmistunut taiteilijaksi 21 vuotta sitten ja olen jo jonkin aikaa miettinyt eri vaihtoehtoja ammattitaitoni päivitykseen. Olen kaikenaikaa hankkinut uusia teknisiä taitoja, mutta muutoin tuntuu, että ristiriidat luovanammatin harjoittamisessa ovat aina vain enemmän ja enemmän läsnä. Suomalainen taiteilija maksaa laskunsa nettipankissa niin kuin muutkin kansalaiset, mutta mitä muuta minun tulisi osata ja mitä muuta minun olisi oman etuni vuoksi hyvä osata?

En ole koskaan tullut kaivaneeksi ojaa, mutta nyt olen pölyttämässä aivojani Jyväskylän ammattikorkeakoulun Linko koulutuksessa ja miettimässä samalla, mitä nämä kaikki ulkoapäin tulevat, taiteilijaan kohdistuvat, ristiriidat tarkoittavat ja miten ne vaikuttavat minun taiteilijana olemiseen. Minun täytyy ensin ymmärtää mistä ne ristiriidat syntyvät ja sen jälkeen etsiä niihin ratkaisua. Olen oppimassa miten yleensä asioista ajatellaan ja miten yleensä asioita hoidetaan ja sen jälkeen voin arvioida itse haluanko kaivaa suoraa ja vänkyrää ojaa.

Ainakin minä elän eri aikaa kuin 21 vuotta sitten, sen voivat todistaa myös ihanat murkkulapseni. Olen joskus, jopa heidän mielestään, liian moderni ja liian utelias.

21= Ventti

9.2.2005 JALAN JÄLJET

2005-02-09T22:27:00.000+02:00

Tänään Päivi päivitti Taiteilijaseuran ja minun omille nettisivuille tulevan näyttelyni SANATAIDETTA JA AIKAKÄSITYKSIÄ.

Aika on ollut läsnä tekemisissäni aina. Olen tutkinut suhdettani aikaan eri tavoin ja päätynyt useimmiten katsomaan taaksepäin, historiaan. Taiteilijanroolissa aikakäsitykseni on ongelmallinen, sillä elän tavallaan useassa eri aikakapselissa samaan aikaan, eikä rinnakkaisten aikakäsitysten läpivieminen helpota yksityiselämän puoltakaan.

Näyttelyn valmistumisen lyhyt historia:
Valmistan näyttelyäni Galleria Beckeriin ja edellisestä näyttelystäni täällä Jyväskylässä on jo aikaa kohta viisi vuotta. Olen anonut näyttelyajan kuitenkin jo puolitoista vuotta sitten ja sen piti alunperin olla jo lokakuussa 2004, mutta perheen sisäisten aikajärjestelyiden vuoksi päädyin anoman näyttelyn ajansiirtoa keväälle 2005.

Aloitin teosten suunnittelun syksyllä 2003 ja ajattelin myös esittää, osittain samaan teemaan perustuvia ja osittain samoja teoksia, vuosi sitten anotussa näyttelyssä Galleria G:ssä, syksyllä 2006.

Tiedustelin mahdollisuutta tehdä erään teoksen osalta yhteistyötä Keski-Suomen Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen paperiartesaanikoulutuksen kanssa vuoden 2003 lopulla ja lähetin viitteellisen suunnitelman 3.3.2004 sähköpostitse vastaavalle opettajalle. Näyttelyaikataulun muututtua tilaisuus toteuttaa teos osittain oppilastilaustyönä mahdollistui ja muistaakseni 19.7.2003 teoksen prototyypistä ja alustavasta tilauksesta sovittiin Veeran ja Titan kanssa.

Tammikuun 2005 lopussa teos on valmis ja paperiartesaanien näyttöarviointitilaisuus ohi ja näyttely on edessä 19.3.2005 alkaen. Tilatun teoksen (tai teospohjan) kanssa rinnakkain on valmistunut ja on valmistumassa muitakin aika-aiheeseen liittyviä teoksia. Aloitin esimerkiksi lokakuussa 2004 tekemään teosta Kevät. Näyttää siltä, että elän aina väärässä aikakapselissa, vähän niin kuin vaatemalliston suunnittelijat elävät talvea kesällä ja kesää paukkupakkasilla.

Aika jättää jälkiä, aika kuluttaa.
Toissa päivänä radiossa nettietsivät esittelivät sivustoa, jonka nimi on www.myfootprint.com.
Sivustolla voi kuulemma käydä mittaamassa oman kulutuksensa, siis kuinka kuluttaa maapalloa, eli kuinka paljon jättää jalanjälkiä jälkeensä. Tämä väestömäärä tällä kulutuksella kuulemma tarvitsisi kolme samanlaista maapalloa, jotta se kestäisi kaiketi keskimääräisen 8 hehtaarin/ asukas kulutuksen. Voi olla, että tämä meni väärinkin, siis tuo hehtaari määrä.

Footprint.
Viime perjantaina Urheiluklinikalla jaloistani otettiin jalanjäljet. Astuin molemmilla jaloilla vuorotellen lämmitetylle pohjalliselle pehmeän ja lämpimän alustan päällä. Tein omat jalanjäljet ja saan noutaa ne paranneltuina muistaakseni 14.2. Niistä on tehty minulle sopivat.

Jätän joka päivä jälkeeni jalanjälkiä kulkiessani kodin ja työhuoneen väliä ja nyt tällaisena vuorotellen sohjoisena ja jäätyneenä aikana, niitä jää paljon ja ne ovat todella näkyviä, mutta vaarallisia.

Alapihalla on kallio, jonka muutettuamme harjasin puhtaaksi ja löysin hiekan ja sammaleen alta kalliosta useita erikokoisia jalanjälkiä ja joskus kesällä kun malttaa kokeilla, niin oma jalka sopii muutamaan niistä oikein hyvin. Siellä on myös pieniä jalanjälkiä.

Footprint.

Sana print on koko ammattini kuva. Englanniksi ammattinimikkeeni on printmaker eli jälkien tekijä, taidegraafikko. Vedos, a print, on se taideteos, joita prinmaker tekee. Vedostaja, joka tekee vedoksia, on printer.

Kuinka paljon minun jälkiäni mahtuu tänne?

8.2.1005 KUTSUMUSAMMATTI

2005-02-08T23:19:00.000+02:00

Kutsumustyötä tekevän taiteilijan työpäivä:

Tänään oli taas Happoa ja Kultaa päivä eli tein samat työvaiheet, mutta eri laatoille tai kappaleille kuin viime viikolla, siis syövytin ja kultasin. Tein Syntymäpäiväkalenterin ja Kevään kakkoslaatoille kopiosyövytyksen valmisteluvaiheet ja ruiskutin niille heiman tukkoisella retussiruiskulla myrkyttömän akvatintarasterin.

Sain haastattelupyynnön tilaustyötä koskien, jonka sovimme vasta syksylle, jotta se myötäilee paremmin teoksen valmistumisaikatauluja.

Sovin Marjo-Riitan kanssa Beckerin lehdistötiedotteen aikataulusta alustavasti ja kävimme siihen liittyviä asioita läpi. Olin jo sunnuntaina lähettänyt hänelle kirjalliset teoskuvaukset ja tuntui mukavalta jutella prosessista jonkun kanssa, kun tuntuu vähän siltä kuin olisi jo teosten kanssa niskan päällä aikataulullisesti. Mutta kaikkeen täytyy edelleen varautua.... manaaja pois....positiivisuus tilalle.... nyt.

Soitin Tuijalle Becekeriin ja tiedustelin muusta juhlavuoteen liittyvästä tiedotuksesta ja unohdin pyytää Taiteilijaseura 60 v / Galleria ja Taidelainaamo 20 v logon kutsukorttia varten. Mutta taas vastaavasti Taidegraafikoilta Seppo vastasi soittopyyntöön ja sanoi Suomalainen taidegrafiikka 110 v logon lähtevän minulle huomenna mailina. Tiedotin hänelle myös Taiteilijaseuran blogiprojektista ja keskustelimme Taidegraafikoiden ensi vuonna olevasta juhlavuodesta. Tuija kertoi Lutakon suunnittelutilanteesta ja kolme vuotta sitten Aseman kanssa olleet tilanteet tuntuvat toistuvan jälleen.

Savartesta Sari oli soittanut lounastunnin aikana ja jättänyt Saralle tilauksen.

Kävimme Saran kanssa läpi hänen portfolionsa sisältöä ja ulkoasua Englannin taidekouluhakua varten. Keskustelimme hakuun liittyvistä oppisopimustodistuksista ja työtodistuksesta sekä sovimme hiihtoloma-ajan korvaavista työpäivistä.

Olen kaksi päivää harjoittanut Hannele Huovin ohjetta työsuojelusta, enkä ole avannut sähköpostia ja suojautunut tällä tavoin työltä ( anteeksi kaikille, jos siellä on jotain ehdottomasti tärkeää), mutta uhraan sille todennäköisesti huomenna jonkun tovin.

Työpöydälläni on suojapaperina vanhoja lehtiä ja usein huomaa, ettei ole ensimmäisellä lukemisella kiinnostunut kaikkesta ja niin kävi tänäänkin. Pöydällä on ollut jo viikon verran sama aukeama ja ihmettelinkin jo mistä ajatus kutsumusammatista taas kerran hiipi mieleen. Lehti on Hesari 18.11. 2004 ja siinä käsitellään Jyväskylässä olleita Pappisliiton päiviä, jossa on pohdittu papiston sukupolven vaihdosta ja kirkon uusia työtapoja.
Lause " Papit eivät enää laiminlyö perhettä kutsumuksen kustannuksella" on näköjään keikkunut päässäni kymmenen kärjessä listalla jo viikon verran.

Olen aina kokenut ristiriitaisena taiteiliuteen liitetyn kutsumuksen, sillä vaikka välillä haluaisin antaa tai laittaa kaiken tämän työhön liittyvän pois, en silti ole koskaan osannut ajatella itselleni muutakaan kohtaloa. En ole kokenut ammatinvalintaani kutsumuksena, sillä se on vain yksinkertaisesti ollut itsestään selvää. Se mitä olen joskus nuorena haaveillut, on kuitenkin hyvin erilaista kuin mitä nyt teen. Olen saanut kulkea suhteellisen suoria polkuja saadakseni ammattitaidon, jolla voin toteuttaa taiteilijiuttani. Kohtalo voisi olla hyvinkin toisenlainen, mutta siitä olen varma, että harjoittasin ammattia mitä tahansa, olisi se sellainen missä voisin tehdä samankaltaista pohdintaan tai käsillä tekemiseen liittyvää työtä.

Tänä päivänä tuntuu, että kaikki ammatit, johon liittyy voimakas mielikuva kutsumuksesta, ovat rankassa muutoksessa; pappi, opettaja, kasvattaja, hoitaja ja taitelija. Aivan kun meidän pitäisi aina uudestaan ja uudestaan lunastaa oikeutus tehdä työtämme niin kuin me itse katsomme parhaaksi. Ristiriidat syntyvät kun erilaiset työntekemiskulttuurit kohtaavat ja jossain päätöksetekoportaassa katsotaan, ettemme ole itse oman alamme parhaita asiantuntijoita.

7.2.2005 TAVALLINEN PÄIVÄ

2005-02-07T22:57:00.000+02:00

Valehtelisin, jos sanoisin, etten tehnyt sunnuntaina mitään.

Pystyin päättämään Beckerin kutsukortin kuvan ja viimeistelemään keskeneräisiä teoksia rauhassa. Sain kirjoitettua pakolliset ja osin ikävät sähköpostit pois maanatain alta ja niin oli muodollisesti mukavampi aloittaa viikko. Oikeasti se toimikin hyvin. Sitten sain tehtyä ihan hyvää ruokaa, jota riitti täksikin päiväksi.

Ristiriita näyttelyiden alla töiden ja tavallisten arkirutiinien välillä on usein kestämätön. Silloin aina tulee pohtineeksi alanvaihtoa, ennekuin todella tajuaa, ettei osaa mitään muuta ja että tässäkin työssä sitä on vain harjoittelemassa pitkällä sopimuksella itsensä kanssa.

Yhdeksänkymmentä luvun puolivälissä koin ahaa-elämyksen Kuusakosken aidatulla ulkovarastoalueella. Tajusin, että jos haluaisin olla jossain töissä, niin se voisi olla mielellään täällä. Tänään tajusin, että motiivini työskentelylle olisi ehkä ollutkin päästä etsimään ja löytämään joitain ihania kierrätettyjä metallinosia. Ja todennäköisesti olisin viihtynyt siellä vain kesäaikaan, kun lumi ei olisi piilottanut alleen kaikkea ihanaa.

Syksyllä löysin toisen vaihtoehtoisen työpaikan itselleni, en vain tiedä millaisen koulutaustaustan tarvitsisin tullakseni päteväksi työhakijaksi. Tällaisena tuskin kelpaisin Tilastokeskukseen töihin.

Olikohan ne marraskuussa, Kulttuuripolitiikan tutkimuspäivät Jyväskylän yliopistossa, jossa näin Akun Tilastokeskuksesta selvittävän luennolla työprosessiaan kulttuurin alueellisista ja taloudellisista vaikutuksista. Prosessi ja siihen liittyvä arviointi ja vuorovaikutus "tutkittavien" kanssa teki minuun vaikutuksen. Tajusin, että Tilastokeskuksessa työskenteleminen on luovaa työtä. Pohdintaa ja näkökulmien etsintää ja niihin liittyvää valintaa. Näkökulman valinta ja rajaus voi olla riski ja lopputuloksena voi olla, ettei valittua tietä ei päässytkään kokonaisuuteen, joka olisi ymmärrettävissä tai edes tiivistettävissä sellaiseen muotoon, että siitä olisi iloa tai käyttöä kenellekään. Erehtymisen ja oppimisen tie.

Nyt huomaan, että Tilastokeskus on mukana suurin piirtein kaikilla elämäni osa-alueilla. Se tutkii vapaa-aikaani tai sen puutetta, sukupuoltani, perhettäni, ikääni ja nyt ammattiini ja kulttuuriin liittyviä asioita.

Meillä on jääkaapinovessa Hesarin artikkeli, jossa Tilastokeskus on tutkinut perheiden ajankäyttöä; Lasten kotityöt keventävät vanhempien taakkaa. Huomaan artikkelin mukaan tekeväni (tai jättäväni tekemättä) viisi ja puoli tuntia kotitöitä päivässä. Jos teen kahdeksan tunnin työpäivän ja nukun seitsemän, niin minulle jää tunti aikaa lukea lehdet (kaksi asiaa, josta en luovu, Keskisuomalainen aamupalalla ja Hesari lounaalla) ja puoli tuntia suihkussa, joka on minulle välttämättömyys ( joka oikeasti tulisi laskea työajaksi, sillä olen aktiivinen ajattelija suihkussa), niin milloin minä kerkiän tekemään ne kaikki muut ihanat asiat, jota maailma on pullollaan. Pärjäänkö ilman Tilastokeskuksen näkökulmaa ja selviänkö tästä kysymyksenasettelusta ihan itse? Lyhennänkö nukkumisaikaa, jätänkö kotityöt tekemättä vai lohkaisenko työajasta?

Tänään oli tavallinen päivä, sillä sain tehtyä työt ja niihin liittyvät asiat siinä järjestyksessä, kun ne oli hyvä tehdä ja pääsin käymään ruokakaupassa silloin kuin muutkin tavalliset ihmiset; töiden jälkeen.

5.2.2005 VAPAAN TAITEILIJAN VAPAAPÄIVÄ

2005-02-05T23:15:00.000+02:00

Taiteilijaseuran 60-juhlavuoden kunniaksi katselen ammattiani hieman erilaisista näkökulmista.
Oletan, että taiteilijoille tietyt asiat ovat tavallaan itsestään selviä, kuten se että töitä tehdään silloin kuin ne parhaiten sujuvat tai kun deadline lähestyy. Taiteilijan vapaus käsitetäänkin usein lähinnä vapaudeksi ilmaista itseään tai valita itse itselleen sopivat työajat, mutta ihmisillä tuntuu välillä olevan taiteilijan vapaudesta ihanteellisempia käsityksiä kuin todellisuus itsessään on.

Usein käy niin, ettei töitä saa millään aluksi vauhtiin ja sitten tuleekin jo kiire, kun pato päässä purkautuu ja haluaisi saada tuonkin ja tuonkin vielä valmiiksi ennen viimeistä päivää. Tämä tarkoittaa pääsääntöisesti sitä, että näyttelyä edeltävät viikonloput on laskettava työajaksi, jotta olisi mahdollista saada pää tyhjäksi ja työt valmiiksi. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa ja tärkein syy viikonlopputyöskentelyyn, vaan jostain kumman syystä viikolla on niin paljon muuta tärkeätä tekemistä, ettei itse työhön jää juuri aikaa. Viikonloppuna saan kirittyä aina aikatauluja rauhassa ja nautinnolla kiinni. Huono omatunto kolkuttaa vain ruuanlaittovuoroissa ja kaupassa käynneissä ja silloin, kun silmät osuu nurkissa lymyileviin villakoiriin.

Olen vuosia yrittänyt saada itseni hyväksymään sen, että se kaikki muukin "ylimääräinen" kuuluu taiteilijan työhön, mutta aina välillä se turhauttaa ja suututtaa todella pahasti. Ainainen tavoitteeni on saada päivät pidettyä mahdollisimman ehjinä, jotta jonkin työn tekeminen tai aloittaminen olisi järkevää, mutta aniharvoin onnistun siinä.

Olen myös yrittänyt saada itseni hyväksymään sen, että voin luontevasti pilkkoa työpäiväni osiin ja tehdä joitain teoksia vaiheittain. Grafiikan työskentelyyn kuluu selkeästi eri vaiheita, luonnostelu, laattojen työstäminen, syövyttäminen, koevedosten tekeminen ja vedostaminen, mutta silti usein työrytmin joutuu väkinäisesti katkaisemaan ja tuntuu, ettei ole oikeasti saanut mitään aikaiseksi.

Nyt huomaan, että yritän saada itseni hyväksymään, että eri elämänvaiheet todella määrittävät sen miten ja milloin voin työtäni tehdä. Alussa jaoin aikani opetustyön ja taiteellisen työn välillä. Perheenperustamisen aikoihin ja lasten ollessa pieniä, olin taiteilija virka-aikana eli työskentelin ne tunnit, jolloin lapset olivat hoidossa. Sen jälkeen oli jakso, jolloin perheen sisäisten järjestelyiden avulla rakensimme mallin, jossa perhe ja työ oli molemmilla tasapainossa niin hyvin kuin se vain oli mahdollista velkataakan alla. Nyt kypsässä keski-iässä suhde työhön on taas muuttumassa ja omat henkilökohtaiset aikakäsitteet sekä vuorokauden sisällä, että pitkällä aikavälillä ovat muutoksessa.

Sain tänään tehtyä Vuosisadasta koko aikuishistoriani. Puuttumaan jäi yhdeksän 1 ja seitsemän 9, enkä saanut muodostettua toisen lapseni syntymävuotta. Elämänkaaren elinkautinen jäi siis vielä kesken.

4.2.2005 SAIRASTA JA RAAKAA PELIÄ

2005-02-04T21:49:00.000+02:00

Sairaus nro.1
Aamulla Jenni soitti ja ilmoitti olevansa oksennustaudissa ja Saraa ei näkykynyt vielä kymmeneltä, kun lähdin Urheiluklinikalle Mikan käsittelyyn. Oletin, että sama tauti oli iskenyt Saraan ja ajattelin, että seuraavaksi sitten minä. Mutta onneksi sain tietää iltapäivällä työhuoneelle palattuani, että Sara oli vain nukkunut pommiin (joka ei ole sairaus).

Sairaus nro.2
Taiteilijan työperäinen sairaus, niskavaivat (tai selkä), ilmaantuvat aina tammikuussa, kun kevään näyttely lähestyy ja normaali työrytmi kääntyy hektisen puolelle. Tällä kertaa kokemus oli pahin tähän astisista, sillä jämähdys oli niin paha, että huulet ja nenänpää puutui vähän väliä, veren jäätyä seisoksiin epäkäslihaksiin (jotka ovat taiteilijan tärkeimmät lihakset). Mika on työterveyslääkärin lähetteen jälkeen antanut kaksi kertaa akupuktiota ja tänään oli vuorossa yläselän asennon tarkistus ja jumppaohje.

Sairaus nro.3
Lisäksi sain tietää, että oikea jalkani on hieman pidempi ja ja Mika otti jaloistani muotit asennon korjaamista varten. Akupunktio on ollut taivaallista ja leuan asento on paras kahteenkymmeneen vuoteen ja vasemman korvan kuulo parani samalla kertaa. Voin siis siirtää kuulokojeen hankkimista.

Sairaus nro.4
Hain koko perheelle reseptit havrex-rokotteita varten terveysasemalta ja sain samalla ajan lääkärille tulehtuneen talirauhasen vuoksi. Sain antipiottikuurin ja noudin apteekista samalla rokotteet odottamaan meidän jääkaappiin tiistaita varten.

Sairaus nro. 5
Laastaroin poikani sormen, josta oli puhjennut rakko.

Tänään ei tullut muuta tietooni.

Raakaa nro.1
Aikataulussani oli näyttöarviointitilaisuus Kivääritehtaalla, jossa olin arvioimassa Veeran ja Titan näyttötutkintoa, jonka osana oli minun tilaamani työ. Arviointi ja kritiikin antaminen on rankkaa, vaikkakin puhdistava tapa katkaista napanuora.

Raakaa nro.2
Raaka ketjureaktio tapahtui siinä, että Luova Foorumi projektista ja Linko-koulutuksesta, jossa itse olen opiskelijana, tilannetta ja asetelmaa oli arvioimassa Raija ja Jari sekä Heikki.

Raakaa nro. 3
Luovan työn raadollisuus (raato) ilmestyi aika nopeasti pöydälle. Sopimuksia tilauksesta ei oltu tehty kummankaan taholta ja kaikki perustui meidän alalla tyypilliseen käytäntöön: luottamukseen! Suurinpiirtein kaikki oli mennyt kummankin osapuolen mielestä hyvin, eikä luottamus joutunut kyseenalaiseksi.

Raakaa nro.4
Kaikki pitivät oppimisprosessin teknistä puolta erittäin palkitsevana ja onnistuneena, mutta kaikki mikä liittyi rahaliikenteeseen tilaajan ja toimittajan välillä tuppasi unohtumaan, kun oli niin kiire tehdä joitain aivan uutta ja innostavaa, mikä on meille luovanalan toimijoille aivan luonnollista.

Raakaa nro.5
Loppuillan olen miettinyt jaksanko tehdä Vuosisata teoksesta muutaman vuoden lisää, mutta elinkautinen tuntuu aikakäsitteenä tänään liian raalta.

3.2.2005 MONENLAINEN PÄIVÄ

2005-02-03T18:51:00.000+02:00

Aloitin koevedostamalla edellisenä päivänä syövytetyistä Anfangeista U:n, jota jouduin ottamaan 5 ennen kuin olin tyytyväinen väreihin. Sekoitin kaikki värit huomiselle Saraa varten valmiiksi ja tuubitin ne. Huomenna valmistuu kaikki kalenterin U:t.

Vedostusprosessi on hieman erikoinen minulle, sillä paperina on tavallisesta Archesista poiketen läpinäkyvä puupiirrospaperi, jolle jo aikaisemmin joulun välipäivänä on vedostettu kaksi eriväristä etsausta. Paperi tuntuu kestävän yllättävän hyvin välikuivatuksen ansiosta neljä painokertaa.

Teoksen näyttelyripustus tuottaa päänvaivaa ja joudun tekemään vielä harkiten kokeiluita sekä parafiinin ja tapettiliisterin sekä mahdollisesti monien muiden aineiden kanssa ennen kuin voin luottavaisin mielin päättää miten aion teoksen laittaa esille.

Lähetin e-mailina kirjapainoon viimeisen puuttuvan kuvan uusista postikorteista, jotka lähtevät Formaan. Nettiyhteyden oikutteleminen tekee sähköpostin kanssa puuhailusta tuskailua ja päätin keretä siivota lähteneiden kansiota. Tulostin huomista arviointitilaisuutta varten lähetetyt lomakkeet ja kauhistuin niiden määrää ja taisin päättää, että paneudun niihin mieluimmin huomenna tarkemmin.

Huominen tilaisuus jännittää hieman, sillä olen kutsunut paikalle, arvioitavien luvalla, Linko-projektin vetäjiä oman koulutukseni näkökulmaa tarkastelemaan sekä ammattikorkeakoulun opettajia antamaan minulle myöhemmin palautetta. Huomasin vain, että en hoksannut pyytää kutsutuilta varmistusta siitä pääsevätkö tai haluavatko tulla mukaan, joten en tiedä ketä hiljaisesta joukosta huomenna on paikalla.

Olen jo muutaman päivän, siis useamman, etsinyt edullista tai kierrätettävää asemointikalvoa yhden teokseni ripustusta varten. KTA-yhtiöiden kautta tarpeeksi iso olisi tilattava rullatavarana Italiasta ja köyhtyisin siitä todella paljon. Er- painosta löytyi yhtä kokoa ja Titalta sain tietää, että on mahdollista saada myös kokoa A 0 eli kuulemma 8 x A 3 kokoinen kalvo ja minun laskuopilla siitä tuli aravakokoisen olohuoneen kokoinen ja en taida kuitenkaan luottaa laskuoppiini. Toistaiseksi huonosta laskupäästä ja lukihäiriöstä ei ole ollut kamalasti haittaa, enemminkin hauskoja tilanteita.

Keskustelin tänään tilaustyön kakkosvaiheesta tilaajan kanssa ja sovin tarkemmin aikatauluista ja yhteydenpitotavoista tilaajien edustajien ja arkkitehdin kanssa. Tilaustyö tulee viemään koko loppukevään ja kesän aina syyskuulle saakka. Toivottavasti saan irrottauduttua nykyisistä teoksista suhteellisen kivuttomasti näyttelyn jälkeen, jotta uusi voi vallata pääkoppani.

Uuden, eilen valitun, etusivuni leiskassa on taiteilijan luomistyön tunnetta hyvin kuvaava teoskuva, joka on hyvin edellä mainitun kaltainen, pää täynnä tavaraa ja halkeamassa. Etusivu uusiksi ja sisältö uuteen järjestykseen toteutuu todennäköisesti samassa yhteydessä kun Beckerin näyttely avataan. Työn tohinassa uutta sisältöä en kerkiä tuottamaan sinne lisää varmaan kovinkaan paljon, mutta päivitykset kumminkin, toivottavasti.

Tähän loppuun käy hyvin tänään Kodin kuvalehdestä löytynyt Mielenterveys lehden lainaus:
- - - Joutilaisuus on terveen ihmisen merkki. Jos ihmisellä ei ole elämässään ja arvomaailmassaan muuta sisältöä kuin työnteko, se on samanlaista sairaalloista riippuvuutta kuin alkoholismi tai pelinhimo.

Miten taiteilijan työstä voi olla joutilaana? Sama pää on aina mukana.

2.2.2005 HAPPOA JA KULTAA

2005-02-02T22:20:00.000+02:00

Tänään työhuoneella oli Saran lisäksi myös Jenni, joka oli vedostamassa triptyykkipukujen ovia. Toimin tämän Saran oppisopimusvuoden aikana myös eräänlaisena ammatinvalinnanohjaajana ja nyt Hesarin mukana tullut Koulutusliite oli avuksi tässä keskustelun avittajana.

Liitteessä oli nuorten toiveammattien listalla 13. kuvataiteilija ja neljäntenä valokuvaaja. Arkkitehti keikkui kuudentena. Tytöillä taitelija on listalla yhdeksäntenä ja pojilla sitä ei ollut top kympissä, mikä näkyy myös koulujen sukupuoli jakaumassa. Mutta sitten kun päästään varsinaiseen käytännön tilanteeseen eli todellisuuteen yhteishakutilanteessa, niin suhteutettuna hakijoiden ja valittujen määrä toisiinsa osoittaa tulos sen minkä arvasinkin, että viestintä ja kuvataideala on suosituin eli sillä oli eniten ensisijaisia hakijoita viimevuonna.

Itse olin happoaltailla syövyttämässä anfangeja uusia teoksia varten. Samalla kun odottelin laattojen syöpymistä (ajat vaihtelivat 10-20 minuutin välillä) jynssäsin taas happotahroja tuolla tehoaineella, mutta tällä kertaa kaasunaamari päässä. Kun puhdistin laatat vielä sinolilla vietin toista tuntia naamari päässä.

Valokuvaaja toi cd-romput eilistä otoksista ja kävin ne pikaisesti läpi, mutta en tehnyt vielä kutsukortti- ja julistevalintaa.

Soitin Tuijalle Beckeriin ja sovimme näyttelyavajaisjärjestelyistä sekä kutsujen ja julisteiden painomäärästä alustavasti. Keskustelimme myös Linko-koulutukseen liittyvistä päivänmääristä sekä edellisiltaiseen kokoukseen liittyvistä asioista. Myöhemmin Tuija soitti myös välittääkseen kaupungilta tulleen tiedustelun liittyen Jyväskyläpäivän tapahtumiin. Näyttelyni Galleria Beckerissä ajoittuu Jyväskylä viikolle ja lupauduin olla esittelemässä näyttelyäni yleisölle 22.3.2005 kello 16-17 välisenä aikana.

Myöhemmin iltapäivällä uskalsin kurkistaa sähköpostiin enkä järkyttynytkään, siellä ei ollutkaan mitään peikkoja odottamassa. Soitin konsultointisoiton Päiville, kun huomasin blogiohjeet ja palasin kauppareissun jälkeen harjoittelemaan. Netti oikutteli välillä ja Pekka kävi suorittamassa piuhoja ja nyt yhteydet ulkomaailmaan toimii taas.

Illalla kävin vielä työhuoneella pohjustamassa joitain teoksia sellakalla kultausta varten ja sain aloitettua jo kultausta ennen kuin jäin koukkuun tietokoneelle.

1.2.2005 KYLMÄÄ VALOA

2005-02-02T21:06:00.000+02:00

Aamu alkoi sanataideteosten lastaamisella autoon ja kuljettamisella Vaajakosken kylmään Wanhaan Woimalaan valokuvattavaksi kutsukorttia ja julistetta varten. Kolme tuntia vierähti toppavaatteissa, kun Saran kanssa asettelimme koko kolmemetrisen teoksen lattialle kuvattavaksi.

Wanha Woimala toimii kesäisin Jyväskylän maalaiskunnan näyttelytilana ja juhlakäyttöön vuokrattavana paikkana. Juhlakäytössä olevassa yläkerrassa oli lukuisia pöytiä ja tuoleja, jotka oli siirrettävä kuvauksen ajaksi pois ja taas takaisin.

Valokuvaaja Karl Lahti kiipeili pöytien päälle asetetuille tikkaille, jotta korkeus riittäisi. Kuvakulmat eivät olleet parhaita mahdollisia virallista teoskuvausta varten, mutta halusinkin kulunutta lattiaa ja valoa suurista jäisistä ikkunoista luomaan tunnelmaa. Sinistä kylmää valoa.
Teospalapeli lastattiin takaisin autoon ja työhuoneelle. Loppuiltapäivän siivosin lämpimikseni ja valmistin laatat seuraavan päivän syövytystä varten. Siivouksessa testasin uutta ruosteenpoistavaa mainostettua tuotetta. Se toimi kohtalaisen hyvin 10-15 vuotta vanhoihin ruostetahroihin, mutta haju on hurja.

Lueskelin perjantaista näyttöarviointitilaisuutta varten portfoliota ja yritin samalla katkaista napanuoraa edelliseen teokseen voidakseni siirtyä seuraavaan.

Myöhästyin illalla Taiteilijaseuran ylimääräisestä yleiskokouksesta, kun auto ei palautunutkaan huollosta. Pekka meni vanhempainiltaan koululle ja heitti minut samalla Beckeriin.
Kokouksen jälkeen Päivi opetti Kapaa ja minua blogittamaan ja palasin näin päivän jälkeenpäin ajassa, jotta sain blogin aloittamispäiväksi 1.2.2005.

Illalla, siis puolilta öin juutuin seuraamaan Opinportin ohjelmaa itseohjautuvasta oppimisesta, jota nyt itse toteutan, sekä yhteisöllisyyden tärkeydestä, josta olin osallisena kokouksessa. Molempi parempi.

Yksin työtä tekevänä (vaikka työhuoneella välillä tuntuu kuin olisi rautatieasemalla), muut samaa ammattikuntaa edustavat ovat se yhteisö, josta erilaiset taiteentekijät hakevat yhteisöllisyyttä. Toiset opettelevat vasta siihen ja toiset haikailevat entisaikojen perään ja kaikki odottavat jännittyneinä ratkaisuja jotka muokkaavat kaikkien tulevaisuutta.

Huomiseen...?

-

2005-02-02T13:37:00.000+02:00

Jyväskylän taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlavuoden blog-projekti