keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2005

26.4.2005 MUODOLLISESTI EPÄPÄTEVÄ

Mihin tehtäviin taiteilijakoulutus antaa pätevyyden?

Työssään taiteilija joutuu jatkuvasti miettimään omaa rooliaan erilaisten tehtävien kautta; olenko pätevä opettamaan, olenko epäpätevä taidekasvattaja, olenko pätevä antamaan lausuntoja, olenko epäpätevä osallistuja, missä on minun reviirini rajat. Kertooko joku vai harhailenko vain tällä kentällä ristiin ja rastiin ja katson koska raja tulee vastaan.

Mikä on taiteilijan toimenkuva?

Omalla ammatillisella kentällä sitä voi harhailla mielin määrin omalla työhuoneellaan tulematta nolatuksi tai antautumatta nolostukselle, mutta työhuoneen ulkopuolella määrittely siitä, mihin taiteilijaa tarvitaan, tekemänsä teoksen esittämisen lisäksi, onkin jo vaikeampaa ja oikeastaan turhauttavaa.

Taitelija voi ottaa teoksellaan kantaa asioihin, mutta hän voi toimia myös muutoin vaikuttajana. Hän voi toimia kasvattajana tai mielipidemuokkaajana, kriittisenä tutkijana tai poliitikkona. Antaako taitelijan koulutus taiteilijalle pätevyyden toimia kriittisenä tarkkailijana ja luovan luokan edustajana yhteiskunnassa vai kuuluuko se oikeus ikään kuin taiteilijan toimenkuvaan vai onko se ehkä vain persoonakysymys.

Mielestäni koulutus sitä ei ainakaan edesauta ja välttämättä se ei edes kuulu nykyisin toimenkuvaan vaan useimmat taiteilijat ovat omalla luovalle työprosessisilleen omistautuneita eikä heillä olen minkään alan työehtosopimuksia, joissa velvoitettaisiin toimimaan myös yhteiskuntakriittisesti, ehkä se on sitten vain persoonakysymys.

Luontevin sarake, jossa taiteilijat osallistuvat politiikkaan, on taide- ja taiteilijapolitiikka. Siinä he ovat päteviä asiantuntijoita ja kriittisiä lausunnonantajia, mutta taidepolitiikan reviirit ovat yhtälailla haettava, kokeiltava ja tutkittava. Missä kaikkialla sitä luovuutta on? Täällä, tuolla, nurkan vai peräti rapakon takana.

Luova luokka on uusi käsite mediassa ja esiintyy enemmän taloussivuilla kuin kulttuurisivuilla. Luova luokka on Risc Monitor tutkimuksen mukaan pienentynyt viisi prosenttia muutamassa vuodessa ja on nyt 17 %. Luku merkitsee sitä, että luovalta alalta on kadonnut parissa vuodessa 150 000 työpaikkaa. Uskoisin, että kuvataiteilijat kuuluvat tähän luovaan luokkaan ja nyt tänä päivänä alalle koulutetaan enemmän taiteilijoita kuin koskaan, joten minne ne luovat ihmiset katoavat vai eikö meitä rekisteröidä olleenkaan, koska taiteilijalla ei periaatteessa edes ole työpaikkaa. Missään ja koskaan kukaan ei edes hae kuvataiteilijaa töihin. Olemmeko me luovalle luokalle jääneitä? Voiko taiteilijan rekrytoida muualle kuin tositv-sarjaan? Vaikuttaako taideaineiden vähentäminen kouluissa luovan luokan pienenemiseen tulevaisuudessakin vai hävitäänkö me sukupuuttoon?

Taiteen vaikuttavuutta halutaan mitata eri syistä, terveydellisistä ja nyt luovan talouden tutkimuksen vuoksi. Taiteen vaikuttavuutta havainnollistavia mittareita yritetään kuumeisesti kehittää ja joitain sellaisia jo onkin. Taiteilijat itse ja kulttuurisektori ovat tottuneet selittämään kulttuurin ja taiteen vaikuttavuutta ja taiteilijan työtä niiden merkityksien kautta, mutta se ei koskaan tunnu riittävän.

Valtion taidemuseon Taidemuseoalan kehittämisyksikkö Kehys on julkaissut esitutkimuksen taiteen vaikuttavuudesta ja sen arvoa mittaavista mittareista, joidenka avulla on mahdollista todentaa taiteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta mm. sosiaalisten vaikutusten, yhteiskunnallisen hyvinvoinnin tai yhteisöjen vahvistamisen kautta.

www.fng.fi / KEHYS

Toukokuun lopussa näyttää olevan Kuvataiteilijapäivät, joissa käsitellään Taiteilijan tulevaisuutta ja taiteilijoita politiikantekijöinä.

lauantaina, huhtikuuta 23, 2005

23.4.2005 KASVATTAAKO TAIDE?

Pirkanmaalla on tänä viikonloppuna laaja taidekasvatusviikonloppu nimeltään Taidesuunnistus. Suunnistukseen osallistuu koko Pirkanmaan alue ja yleisö voi vierailla 260 eri taiteilijan, käsityöläisen ja muotoilijan työhuoneella 176 eri osoitteessa. Aamulehden välissä olleessa suunnistuskartassa yleisön kiinnostusta herätellään alaotsikoilla – ”Mitä taiteilijat tekevät ateljeissaan? Miten taideteokset syntyvät? Juodaanko ateljeissa baskeri päässä punaviiniä ja podetaan luomisentuskaa? Mitä taiteilijat ajattelevat työstään ja omasta taiteestaan?” (Tänä aikana, jolloin taiteilijoilla on huutava pula työtiloista voisi mukaan liittää vielä kysymyksen: Mitä taiteilijat ajattelevat työtiloistaan?)

Taidesuunnistukseen osallistuu myös 20 eri ravintolaa ja kahvilaa, joissa on myös taidetarjontaa ja kaikki huipentuu huomenna sunnuntai-iltana 24.4. päättäjäisiin Tampereella Laterna-ravintolaan, jossa kohteisiin tutustuneilla ja itse taidekohteilla on mahdollisuus tavata toisiaan ja jatkaa keskustelua taiteesta.

Tapahtumasta on tietoa osoitteessa www.taidesuunnistus.net ja koko homman järjestää Pirkanmaan taidetoimikunta.

Taidesuunnistus on eräänlaista taidekasvatusta, mutta siinä kasvatetaan sellaisia ihmisiä ja taiteen kokijoita, joilla on jo kiinnostus taiteeseen tai ainakin kiinnostus tutustua siihen, ei siis mitenkään vastentahtoisia ihmisiä.

Torstai-iltana olleessa Luovan Foorumin seminaarissa KTM: neuvotteleva virkamies Raila Kehälinna sanoi tilastokeskuksen alustavan laskennan päätyneen tällä hetkellä koko Suomea kattavissa luvuissa tulokseen, että Suomessa on reilut 14.000 luovan alan yritystä tai yrittäjää. Luku vastaa 6 % kaikista Suomen yrityksistä. Luova Paja on alkumetreillä K-S taidetoimikunnan kanssa listannut noin 2500 luovan alan toimijaa Keski-Suomeen ja Pirkanmaan taidetoimikunta on listannut pelkästään kuvataiteilijoita, käsityöläisiä ja muotoilijoita taidesuunnistukseen 260, niin tuo14 000 alkaa tuntua äkkiä pieneltä.

Luovaa ammattia harjoittavien määrä on kuitenkin iso ja tekijät ovat hahmottumassa ryhmäksi, mutta mitä ihmiset yleensä tietävät taiteen tekijöistä ja taiteen tekemisestä? Millaista taidekasvatusta tarvitaan ja milloin?

22.4.2005 Keskisuomalaisessa oli artikkeli Cygnaeus lukion tilanteesta, jossa uuden lukion rakentaminen jäädytettäisiin tai peruttaisiin kokonaan ja oppilaat sijoitettaisiin Viitaniemeen aikuisopistolta vapautuviin liian pieniin tiloihin. Kolme koulun oppilasta on antanut lehden käyttöön mielipiteensä asiasta ja kaksi heistä asettaa koulun ja kaupungin taidehankinnat vastakkain ja yksi arvostelee kaupungin rahankäyttöä liikennejärjestelyiden ja valaistuksen suhteen. Kun joukko laajenee vielä kolmella oppilaalla, saadaan mielipide tiivistettyä lauseisiin: ”Siis turhaa taidetta voitaisiin hyvin karsia.” ja ”Säästetään mieluummin koristelusta.”

Olisiko tässä taidekasvatuksen tarvetta? Missä sitä annetaan, jos siihen ei ole koulua? Cygnaeus lukio on musiikkipainotteinen lukio ja musiikki on myös kirjattu koulun kehittämisalueeksi, joten oppilailta varmaan löytyy motiivia ja kiinnostusta taideaineisiin joten taidekasvatuksen puutteesta ei ihan heti voi olla kyse.

Miksi taiteellisesti lahjakkaat nuoret ovat sitten kuvataide tai kuvakielteisiä? Eikö taidekasvatus sitten luokkaan suvaitsevaisuutta vai onko kyseessä vain opittu malli, kaava jota käytetään nykyisin kaikessa päätöksenteossa, näkyvästä karsitaan aina ensin, koska se on niin konkreettista ja helposti osoitettavaa.

14 000 luovanalan yrittäjän luvusta puuttuu todennäköisesti suurin osa kuvataiteilijoista, joita on ammattiliittojen jäseninä noin 2300. Millä tämä ammattikunta saa elantonsa, jos taidekasvatuksen tunnit karsitaan pois tuntikehyksestä ja siihen käytettäviä tiloja ei ole kouluilla käytettävissä tai millaisia aikuisia karsittu koulu tuottaa?

Taide luo yhteisöllisyyttä ja sen tekeminen kouluissa luo yhteisöllisyyttä. Se taitaa tänä päivänä olla se tärkein asia mikä meiltä kaikilta puuttuu rahan lisäksi.

Valtio onneksi tuo Taikalamppu-verkostollaan valoa taidekasvatukseen täällä Jyväskylässäkin ja Hämeenlinna panostaa mahtavasti yhteisöllisyyteen tuomalla kesällä lastenkulttuuritapahtumaan 365 mummoa keinutuoleineen kertomaan tarinoita lapsille. Yksi mummo jokaiselle päivälle.

www.taikalamppu.fi Missä se syttyy ja missä se sammuu?

torstaina, huhtikuuta 21, 2005

21.4.2005 IN OUT OFF

Olen pitänyt muutaman päivän lomaa.

Olen pitänyt lomaa itsestäni ja sen vuoksi päiväkirjan

kirjoittaminen on ollut out ja off.

Olen pitänyt lomaa itsestäni luettuani koko astrologisen

horoskooppini.

Totesin, että kaiken siinä sanotun täytyy pitää ehdottomasti paikkaansa sen jälkeen, kun sieltä löytyi tieto, että alan kirjoittamaan päiväkirjaa. Minähän kirjoitan päiväkirjaa jo kolmatta kuukautta ja horoskoopin sain vasta viime viikolla. Kuinka faktan voi kumota. Nyt olen sitten yrittänyt ymmärtää, että kaikki muukin tähtiin kirjoitettu pitää paikkaansa. Esimerkiksi se, että olen luova.

Tänään puolilta päivin oli hedelmällinen tilaustyöhön liittyvän tilan kalustukseen ja väritykseen liittyvä neuvottelu- ja suunnittelupalaveri arkkitehdin kanssa.

Iltapäivä ja ilta kului IT Dynamossa Luovan Foorumin seminaarissa ja iltatilaisuudessa.

Illan ohjelmassa oli KTM esittely kansainvälisestä rahoituksesta kulttuurialalle, Design Forumin muotoilun edistämisen juhlavuoden esittely ja Luovan talouden tulevaisuuden näkymiä esittelevä osuus.

Pitäisi vain ymmärtää onko itse tässä kaikessa

out ja off vain in ja inside,

vai vain side.

Onko taide side kaiken olemassa olevan välillä

vai sidotaanko se?

Onko taide in- vai onside, syrjässä ja sivussa?

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

20.4.2005 VÄÄRÄ PÄIVÄ

Lauantaina kävin Starkilla ostamassa Hesaan Mezzon näyttelyyn 10 litraa seinämaalia numeroa K 154. Sunnuntaina pakkasin maanantai-aamun lähtöä varten työt ja aineiston valmiiksi. Maanantaina Samin kuljetusauto tuli yhdeksältä noutamaan työt ja minut ja kello 13.15 olimme Punavuorenkatu 4:ssä.

Galleria Mezzo toimii arkkitehtitoimiston yhteydessä entisessä yleisessä saunassa pihan perällä. Päivi oli vielä tulossa Pariisista ja aloitin purkamaan töitä paketista ja etsimään niille paikkoja. Jyrytyksestäni selvisi loppusuoralle 9 teosta ja enempää sinne ei mahtunutkaan. Päivi tuli neljän maissa katsomaan ja poraamaan teoksille ruuvit seinään ja minä lähdin Myllypuroon ateljeetaloon Anitan ja Päivin luo Kilta-iltaan.

Illalla soi puhelin. --- Minulla oli VÄÄRÄ PÄIVÄ avajaiskutsussa ja tuttavani olivat oven takana galleriassa VÄÄRÄÄN AIKAAN. --- Onneksi gallerian lähettämissä kutsuissa oli aika oikein ja minun tarvitsee pyytää anteeksi vain tutuilta ihmisiltä. ANTEEKSI!

En tiedä olinko ollut sokea, stressaantunut, huolimaton vai oliko minulla umpilisäke aivojen paikalla.

Tiistaiaamuna aloitimme maalaamaan seinät MUSEOTAVARAA näyttelyyn sopivaksi kauniin saven väriseksi. Iltapäivällä Päivi kävi ostamassa vielä litran piimää ja minä maalaisin alaikkunat piimällä ja Päivi reilusti pidempänä maalasi yläikkunat. Polkupyörät ja autot hävisivät ikkunan takaa ja tilalle tuli kaunis himmeä valo. Piimä idea on tullut Riitta Rönkön mukana joskus Galleria Beckeriin ja on ollut siitä asti aina tarvittaessa käytössä.

Kaikki arkkitehdit ihastuivat uuteen väriin ja siksi värinumero on ylhäällä, jotta se tulee dokumentoitua uutena trendivärinä. Saven väri teki hyvää muille väreille ja oli kiva tehdä taas jotain uutta. Tavallisesti ripustusaika on sen verran lyhyt, että ympäristöä ei aina kerkiä muokata ja voi olla että myös tilan koko asettaa aika ja kustannus syistä rajoituksia mielikuvitukselle. Tällä kertaa tilan koko mahdollisti satsauksen saveen ja tunnelmaan. Rakennettu tila toimii hyvin etäännyttäjänä taiteilijan ja teosten välillä ja tuntuu, että teokset siirtyvät vähitellen pois itsestä ja sisällä syntyy taas tilaa uudelle.

perjantaina, huhtikuuta 15, 2005

15.4.2005 TAIDEURAKKA


Kävin aamupäivällä hakemassa kehystämöstä loput Mezzoon menevät työt ja iltapäivällä kolme varhaiskasvatuksen opiskelijaa kävi työhuoneellani haastattelemassa minua taiteilijaesitelmäänsä varten. Kävimme myös läpi taidekasvatukseen liittyviä asioita, joihin palaan varmaankin myöhemmin.

Perjantaina oli myös avajaisurakointia, joka tarkoittaa sitä, että yhtenä iltana oli kolmet eri museo avajaiset. Ensin oli kello 17.00 Keski-Suomen museolla Japanilaista nykytaidetta näyttelyn avajaiset ja kello 18.00 Veikko Hirvimäen avajaiset Museon Suojassa ja kello 19.00 Taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlanäyttelyn avajaiset Holvissa. Sen jälkeen oli absolutistinkin pidettävä kaksi päivää vapaata.

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2005

13.4.2005 ELÄMÄNKERTA


Olisi hienoa, kun aamulla herätessä voisi avata koneen ja tulostaa itselleen valmiin käsikirjoituksen, päiväohjelman. (Jotkut tekevätkin niin ja joillain on jopa sihteeri palkattuna tulostamaan valmiita käsikirjoituksia.)

Se aika, joka jää käsikirjoituksen ulkopuolelle on vapaa-aikaa, tutkimatonta aluetta, jossa voi olla kuin seikkailija tai tutkimusmatkailija ja hakea omat kokemukset, jota ei ole ennalta käsin suunniteltu ja aikataulutettu.


Olisi hienoa, kun aamulla herätessä voisi avata koneen ja tulostaa itselleen valmiin käsikirjoituksen, päiväohjelman.

En kuitenkaan ajattele kalenterin kaltaista päiväohjelmaa, jossa on kokoukset ja työtehtävät, vaan sellaista valmista käsikirjoitusta, jossa on mukana tunteet ja reaktiot, fyysiset rasitukset ja lepo. (Joku on varmaan jo tehnyt käsikirjoituksen ja keksinyt tästä reality-tv formaatin ja sitä ollaan kuvaamassa, ehkä.)


Olisi hienoa kun voisi elää hetken elämää, joka olisi tuttua, ajattelee ihminen, joka on joka päivä uuden haasteen edessä.

Olisi hienoa, kun voisi joskus rikkoa rutiinit ja elää elämää hetken mielijohteesta, ajattelee ihminen, joka kohtaa aina uudestaan samanlaisen päivän.


Kenen kanssa voisin vaihtaa käsikirjoitusta. Voisinko huomenna tulostaa itselleni valmiin ohjelman ja elää sen mukaan.

O
lisi hienoa, jos voisin valita ennakkoon vaikka tusinasta erilaisesta vaihtoehdosta. Voisin pohtia huolella erilaisia valintakriteerejä ja näin en voisi syyttää ketään muuta kuin itseäni, jos tulin valinneeksi huonon elämänkerran. Niin kuin lauantai-illan lottonumeroiden ruksittamisesta ei voi syyttää ketään muuta kuin sitä, joka sen X ruutuun laittoi. Tai voihan sitä tietysti syyttää syntymäaikaansa, jos rivi perustuu syntymäpäivänumeroihin.


Samoin minä voin syyttää syntymäaikaani, jos astrologinen karttani ei pidä paikkaansa, sillä se perustuu syntymäaikaani.


Merkittäviä numeroita elämänkerrassani: 5, 8,14, 20, 21, 26, 29. Olisikohan tämä ensi viikon lottorivi. Lisänumerot: 1,3,6.

Sain eilen astrologisen kartan ja ihanat naurut. On se hienoa, että tähtiin on kirjoitettu minulle elämänkerta ja sen voi tulostaa. En vaan tiedä onko se mennyttä elämää vai tulevaa. Käsikirjoitus joka tapauksessa.

tiistaina, huhtikuuta 12, 2005

12.2.2005 AIKA HUKASSA

Kellostani loppui viimeviikolla voima. Patterit tulivat tiensä päähän ja aika lakkasi kulkemasta. Se ei kulkenut eteen eikä taaksepäin.

Olen ollut aika hukassa ilman kelloani.

Muistilappuni nro. 1 joutui jo eläkkeelle ja uusi astui kuvioihin.

HS 16.2. 2005

Rannekellon lyhyt historia

  • Ensimmäiset mekaaniset kellot rakennettiin 1200-luvun lopulla. Mukana kuljetettavat eli taskukellot tulivat 1600-luvulla.
  • 1800-luvun alussa, Napoleonin aikana, valmistettiin ensimmäiset rannekellot. Ne olivat aluksi naisten rannekoruja, joihin oli upotettu miniatyyrikello.
  • Kun naiset siirtyivät teollisuustyöhön, heidän käyttämänsä riipuskellot vaihtuivat ranneversioihin.
  • Taskukello oli miesten muotia ensimmäiseen maailmansotaan saakka, jolloin se korvaantui taisteluolosuhteisiin paremmin sopivalla rannekellolla. Kello oli välttämätön apuväline sotajoukkojen liikuttelussa.
  • 1930-luvulla rannekellosta tuli yleisin kellotyyppi.
  • 1950-luvulla alkoi automaattikellojen kulta-aika, tutkimusmatkailijoiden käyttämän Rolexin myötä.
  • 1957 amerikkalainen kellotehdas Hamilton toi markkinoille transistoriohjatut äänirautakellot.
  • Äänirautakellot korvaantuivat markkinoilla 1970-luvulla kvartsikelloilla.
  • Kvartsikellojen tulo markkinoille aiheutti lukuisia konkursseja perinteisissä kellonvalmistajamaissa.
  • 2000-luku…….

Kellokaupasta luvattiin soittaa loppuviikosta, kun kello on kunnossa. Päätin nimittäin vaihtaa myös vanhan naarmuuntuneen lasin uuteen. Jos vaikka kaikki näyttäisi ensi viikolla kirkkaammalta sen ansiosta. Lasissakin oli niitä elämän naarmuja, vähän niin kuin kädessä elämänviivoja, ristiin rastiin.

lauantaina, huhtikuuta 09, 2005

9.4.2005 MUISTILAPPUNI MUN

Olen hyvin kiintynyt noin kahden viikon ikäiseen muistilappuuni.

Muistilappuni on edelleen se sama A3. Paperi on uusiokäytössä, sillä sille oli jo tulostettu jotain ennen kuin aloin listata sille tekemättömiä ja lähitulevaisuudessa tehtäviä asioita. Nyt lappu on aivan täynnä kirjotusta molemmilta puolilta ja suurin osa on jo viivattu yli.

Olen kuitenkin niin kiintynyt lappuun, että täytän ja täytän sitä aina vain jokaisesta mahdollisesta tyhjästä kohdasta.

Kiintymykseni lappua kohtaan johtuu siitä, että katsellessani sitä ensin aamulla, minusta tuntuu, että tehtävää ei ole niin kovin paljon, koska olen jo tehnyt noin paljon. Viimeksi illalla sitä on mukava vilkaista, sillä silloin tuntuu, että kyllä nämä hommat kohta loppuu ja pääsen tekemään kohta t ö i t ä.

Sanalla työ tarkoitan taiteellista työtä, t e o k s i a. Minun ajatusmallilla asiat kääntyvät niin, ettei minkään muu kuin itse teoksen tekeminen ole työtä, vaan jotain ylimääräistä, joka vain täytyy tehdä. No nyt minä teen niitä ylimääräisiä pois, jotta pääsisin tekemään oikeita töitä, mutta ajattelin ottaa kaiken mahdollisen ilon ylimääräisistä tehtävistä irti muistilapun avulla.

Lappu alkaa olla visuaalisestikin aika kivan näköinen ja sisältö on todella monipuolinen. Se sisältää asioita hotellihuoneen ja teoskuljetuksen varaamisesta, lähetyslistojen ja pakettien tekemiseen. Tulostuskalvojen ja tarlataanin tilaamista ja kesänäyttelyiden teosten kehystykseen toimittamista. Useita soittoja ja sähköposteja. Lehdistömateriaalin kokoamista ja kutsujen ja osoitetarrojen tulostamista ja kulttuurivinkkaamista lehteen. Opiskelutehtävien loppuunsaattamista ja arviointeja.

Yleensä asiat menevät näin. Kun näyttelyn saa valmiiksi ja ripustettua, alkaa ajanjakso, jolloin täytyy saattaa asioita loppuun ja taas aloittaa uusia. Muistilapun avulla teen tilaa luovuudelle ja vapautan itseni huonosta omastatunnosta.

A3 muistilappu on aika ohut omaksitunnoksi ja kevyt kantaa.

tiistaina, huhtikuuta 05, 2005

5.4.2005 HALOO! KUKA SIELLÄ?

Lapset rakastavat Jostein Gaarderin kirjaa Haloo! Onko täällä ketään?

Äidin masusta pikkuveljeä odottava poika juttelee avaruudesta tulleen pojan kanssa ja ihmettelee vieraan silmin meidän maailmaamme kertomuksissa Taivas, Puutarha, Talo, Meri, Muna, Tunturi, Yö ja Silinteri. Samalla poika tutustuu itseensä ja ympäröivään maailmaan katsellessaan ja ihmetellessään sitä toisen kokemuksien kautta.

Minulla taiteilijana on usein myös edellisen kaltainen toiseuden tunne ja olen oppinut ymmärtämään, että se, niin kuin moni muukin oman olemisen elementti, voi olla itse asiassa taiteilijan ammatin sisärengas, se joka pitää asioita liikkeellä ja jossa asiat syntyvät. Toiseuteen tottuu ja sitä vain omistaa ikään kuin toisen silmäparin, sen alkuperäisen lisäksi. Kaikkea katsoo vähintään kahdella tavalla ja joskus vielä vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Sisärenkaaseen kuuluu myös uskallus tutustua itseensä aina uudelleen, melkein päivittäin, sillä aina tapahtuu jotain tai kuulee jotain tai näkee jotain tai tuntee jotain, joka muuttaa omaa käsitystään itsestään tai kohdatusta asiasta. Maailmaa koetaan aistien kautta ja aistit ovat yksi taiteilijankin sisärenkaan elementti.

Tänään olen ottanut uuden askeleen itseni tutustumisessa. Vastaus tulee avaruudesta ja tähdistä. Muutaman viikon kuluttua minä ihmettelen ystäväni kanssa astrologista karttaa, joka on tehty syntymähetkeni ja syntymäpaikkani mukaan. Olenko minä vain toteuttanut kohtaloani vai kuinka minun sisärenkaani on muodostunut. Tunnenko minä sitä ihmistä, joka avaruuden tähtikartalta löytyy vai pitääkö minun tutustua kokonaan uuteen ihmiseen.

Haloo! Kuka siellä?

Kilautin kaverille ja tilasin tähtikartan kun muillakin on sellainen. Seuraavaksi teemme vertailevaa tutkimusta ja käymme yhteistä lapsuuttamme ja nuoruuttamme läpi. Pakkohan sitä on; tutustua matematiikan avulla itseensä vai voihan sitä käydä niinkin että tulee ilmi, että olenkin vain matemaattinen virhe.

Päivän virallinen ohjelma:

Tunti työhuoneen siivousta tänään ja tunti eilen. Kolme tuntia taloushallinnon opetusta omassa työhuoneen nurkassa. Beckerin näyttelynesittely ja neuvottelut syksyn näyttelystä kaksi tuntia. Kesän ja alkusyksyn tilauksien laattojen tekemisen ja vedostuksen aikataulujen suunnittelua pari tuntia. Saran oppisopimuksen päättöarviointi ja todistuksen tekeminen tunti. Vedosten singneeraamista puoli tuntia.

Näyttelyiden välissä on yleensä uskomaton määrä tekemätöntä työtä, joka ei tunnu kuuluvan taiteilijalle ollenkaan. Haloo! Kuka?

maanantaina, huhtikuuta 04, 2005

4.4.2005 PITKÄ HISTORIA



Vuosisata- Pitkä historia 2005.

Ajattelee aikaa miten päin vain, on sieltä löydettävissä keskikohta. Sadassa vuodessa keskikohta löytyy viidenkymmenen kohdalta. Viisikymmentä on yleensä myös ihmisten keski-ikää, myöhäistä keski-ikää, sellaista jota juhlitaan vähän komeammin.
Viisikymmentä jaettuna puolella, löytyy taas keskikohta kaksikymmentäviisi, neljännesvuosisata. Yleensä taiteilijat juhlivat tätä keskikohtaa jaksettuaan olla ajattelevia ja tuottavia ja luovia kaksikymmentäviisi vuotta.
Keskikohtaa voi ajatella taitoskohtana, jossa aika taittuu ja taitoskohdan jälkeen aletaan kulkemaan joko ylä-tai alamäkeen kohti seuraavaa taitoskohtaa.

Nyt viikonloppuna oli yksi ajan taitoskohta kun Paavi Johannes II kuoli. Hänellä oli pitkä henkilökohtainen historia ja hän oli osa pitkää kirkollista historiaa. Historia tulee muistamaan hänet. Lukemattomat ihmiset tulevat muistamaan hänet.

Elämä on henkilökohtaista ja yleistä muistia, yksityistä ja yhteistä, jakamatonta ja jaettua.
Paavi jakoi kuoleman hetkensäkin kaikkien kanssa katselemalla Vatikaanin aukiolle ikkunastaan. Yksityisestä hetkestä tuli yhteistä ja jaettua.


perjantaina, huhtikuuta 01, 2005

31.3.2005 VALON - NOPEA PÄIVÄ

Tämä päivä on ollut minua nopeampi.
Olen yrittänyt juosta sitä kiinni, mutta se on mennyt karkuun.
Toivottavasti yö ei ehdi mennä ohi ja aamu alkaa liian aikaisin.

Tälle päivälle voisi antaa arvosanan Hitto.
Hiton hyvä ja Hiton huono.

Taiteilijan työväylällä ei tunneta keskinopeuksia,
vaan ylinopeuksia ja valonnopeuksia.

Kesäkelillä aion lyödä jarrut pohjaan.
Todella pohjaan.